Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #27509 Re: Re: Re: Re:

26.01.2014 13:40

#27507: - Re: Re: Re:

 

Niin,  ei voi ottaa sellaista tuomitsijan roolia,  että eivät ole, -   mutta eivät  kuitenkaan silloin  olleet Jumalan valtakunnan sisäpuolella,  koska käyttivät sielunvihollisen keinoja (Noitavainot)   ja kätkivät  Sanan,  sekä kirjoitetun,  että lihaksitulleen,    Ottivat Kirkon oikean Herran hallintavallan ja antoivat sen paaville. 

Ortodoksisuus on liturgialtaan upeaa,  opinkohdissa saisi tietty palata muotomenoista ja sakraalisuuteen keskittymisestä  sekä Maria-harhastaan  sanan pettämättömälle pohjalle.  Kyllähän näitä pienempiä poikkeamia on lähelläkin, esim. tänä päivänä luterilaisissa Jlanpalveluksissa kehotetaan:" Tulkaa ja juokaa kuolemattomuuden lähteestä! "  Tällainen kehotus kokonaan srk:sta vieraantuneelle ihmiselle on lähempänä taikauskoa kuin Kristuksen uskoa. ( Koska koko kr.uskon keskeinen sisältö kuulijalta  puuttuu.)