Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #27498 Re: Re:

26.01.2014 12:19

#27496: - Re:

 

No,  sanoisin että ei missään tapauksessa voinut olla yksittäistapaus,
koska kaikki mitä kr.usko sisällään pitää sulkee pois  orjuuden,  orjailun
ja orjanmielen.  Se on siinä sisäänrakennettuna kaikessa,  ja tarpeen tullen voi 
perustella sitä sadoin raamatunkohdin.

Jos kristinuskon sydämessä ei olisi rakkaus,  siinä tapauksessa ajatuksesi olisi
mahdollinen.  Silloin se yksittäisen orjan vapauttaminen johtuisi lunastajan 
laupiaasta mielenlaadusta  tätä orjaa kohtaan,  ja orjan mahdollisesta vetoa-
vuudesta ,  niinkuin sanoit,  että hän miellytti isäntää.

Jumalan  lunastava rakkaus, joka tekee synnissä ryvettyneistä orjista perillisiään,
ja  lapsiaan -
kohdistui Jeesuksen kautta koko ihmiskuntaan.  Ja hankki iankaikkisen
lunastuksen.

Mutta tämä on aivan totta!:Ihmisillä oli niin paljon "itsestään selvyyksiä", kuten orjuus tai alkuasukkaiden alempiarvoisuus, että niitä ei osattu ajatella samalla tavoin kuin me nyt asiat hahmotamme.


Juuri siksi Sanaa olisi tarvittu,  ja  sen puhuteltavana olosta kveekarit saivatkin näyn ja voiman lähteä ajamaan oikeutta ja orjuuden lakkauttamista!