Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

#24877: - Re: Re: Kiinnittymisen malli ja sukupuolisuutemme rajat

Kiitos mielenkiinnosta sekä kiinnostavasta ja asiallisesta palautteesta! Voin hyvin ajatella näistä asioista myös laillasi, mutta haluan vielä syventyä muihin tulkintoihin.

"Tuot nyt mukaan uuden dimension ystävyyden. Se vie asiaa edelleen kauemmaksi ratkaisusta ja vain sekoittaa. Totta kai ihminen voi ystävystyä syvästikin samaa sukupuolta olevan kanssa ilman minkäänlaista seksuaalista tasoa tässä ystävyydessä. En myöskään usko, että lanseeraamasi kiinnittyminen-termi paljon auttaa asian selvittämisessä, koska näyttö kiinnittymisen ja seksuaalisen orientaation välistä puuttuu."

Mainitsemaasi näyttöä ei ilmeisesti ole siitä syystä, ettei sitä ole vielä tutkittu tarpeeksi. "Kiinnittymisen" ajatusta puoltava aiemmin mainittu tutkimus on vasta hiljattain julkaistu, ja se käsittelee vielä vain erästä "kiintymyksen" kemiallista mekanismia. "Kiinnittyminen" on paljon syvempi psykologinen kokonaisuus, josta "kiintyminenkin" on vain osa.

"Ystävyys" ei ole tässä asiassa uusi dimensio, vaan eräs "kiintymisen" (tai jopa "kiinnittymisen") sosiaalinen muoto. Esimerkiksi aviosuhde on parhaimmillaan nimenomaan ystävyyttä, johon kuuluu seksuaalinen taso.

Asian käsitetasoista hankaluutta kuvaa esim. kysymys "seurustellaanko vai ollaanko vain ystäviä", sillä minä koen toimivan parisuhteen nimenomaan syväksi ystävyydeksi, vähintäänkin lujaksi "kiintymykseksi" mutta jopa "kiinnittymiseksi". Tämän päivän pinnalliset suhteet ovat aina edes tuskin "kiintymystä", vaan jonkinlaista omien tarpeiden kautta elettyä yksinäisyydentorjuntaa. Mitä todelliset ihmissuhteet sitten ovat elleivät ystävyyttä eri muodoissa? Ja vielä olennaisempaa: mitä homous on, ellei ihmisen ominaisuus "kiintyä" tai "kiinnittyä" samanneuvoiseen henkilöön (ja samaa voi tietenkin myös kysyä heteroudesta tai jostakin muusta suuntauksesta)?

Vaihtoehtona on, että homouden ilmiön runkona olisi pelkkä seksuaalinen tarve ja sen ominaislaatuinen kohdistuminen. Tähän ajatukseen viitannee toteamuksesi siitä, että "näyttö kiinnittymisen ja seksuaalisen orientaation välistä puuttuu". Seksuaalinen orientaatio olisi silloin siis kiinni ei ihmissuhdemuodostamisen kyvyistämme vaan ihan siitä, mikä meitä seksuaalisesti kiinnostaa. Mutta tarkastelkaamme hetki seksuaalista orientaatiota ihan omana asianaan.

Hetero on kieltämättä yleensä kiinnostunut ja kiihottuu vastakkaisen sukupuolen seksuaalisista ominaispiirteistä. Samoin homo puolestaan saman sukupuolen vastaavista. Biseksuaalilla on laajempi valikoima, ja hän kokee kiinnostusta ja kiihottumista molemmista. Tämäkö sitten on seksuaalisen suuntautumisen ydin? Onko kyky rakastua ja ihastua tai ystävystyä ihan oman tason juttuja? Onko parisuhdesitoutuminen sitten pelkkä seksuaalinen juttu, eli jos seksiä ei olisi olemassa, muodostaisimme pareja aina sen mukaan, mikä vain sattuisi olemaan käytännön tai mielihalun mukaan sattumalta sopivinta tai kiinnostavinta, mutta nyt ennemminkin seksuaalisten mieltymystemme perusteella?

Toki seksi on parisuhteessa olennainen asia, ja jos parisuhdetta ajatellaan perinteisesti, se on sosiaalinen kokonaisuus jossa lasten teko ja kasvatus ovat olleet keskeisellä sijalla. Mutta nyky-yhtiskunnassa tämä perinteinen ajattelu on saanut väistyä vapaamuotoisempien ja löyhempien parisidosten tieltä, jossa olennainen yhdistävä tekijä on kahden aikuisen yhdessä viihtyminen, ehkä vielä taloudellisetkin aspektit, mutta yhtä kaikki pääosin itsekkäät motiivit. Tarkoitan, että parisuhteen funktion painotus on muuttunut jälkikasvun turvaamisesta kohti parisuhteen osallisten omia intressejä.

Mutta takaisin seksiin. Miehen ja naisen fyysiset erot ovat huomattavia, mutta silti yhtäläisyyksiäkin löytyy. Naisen merkittävimmät erityisominaisuudet lienevät kirkkaammassa äänessä, suuremmissa rinnoissa ja emättimessä, kun taas mies on yleensä möreä-äänisempi ja hänellä on penis. Menemättä sen kummemmin yksityiskohtiin voidaan kuitenkin yleisesti todeta, ettei eri sukupuolten ja saman sukupuolen välisessä seksuaalisessa kanssakäynnissä ole mitään valtaisan suurta eroavaisuutta. Homomiesten suurin "menetys" on emättimen puuttuminen (joka tosin on sujuvasti korvattavissa), kun taas lesbojen "puute" on peniksen poissaolo, sekin sujuvasti korvattavissa. Käytännössä erot ovat siis pieniä saavutettavan tyydytyksen kannalta.

Mikä sitten on se "suuri asia", joka estää tiettyjä ihmisiä etsimästä tyydytystä joko vastakkaisesta tai sitten samasta sukupuolesta, ellei se ole opittu inho? Voiko todella seksillä ja seksuaalisella tarpeella olla niin iso merkitys, että se on ratkaiseva tekijä sille, että joku haluaa muodostaa parisuhteita miehen, joku toinen taas naisen kanssa? Vai onko sukupuolen fyysinen kokonaishahmo ja -vaikutelma se syy miksi jotkut katselevat "poikia" kun taas jotkut muut "tyttöjä"? Mikä tahansa tämän "erikoistumisen" takana lopulta on, onko se synnynnäinen valmius, hormonaalinen vaikutus vai kokemustemme ohjaamaa (tai sekoitus näitä), erot kiinnostuksemme kohteessa ovat kuitenkin lopulta hyvin pieniä, etten sanoisi marginaalisia.

Olemme oppineet kulttuurisesti ajattelemaan, että ero miehen ja naisen välillä on suuri ja merkittävä, ja tätä eroa olemme tietoisesti korostaneet vielä lisää eri tavoin. Perusajatuksena on kyllä ollut aina se, että miehen tulisi kiinnostua naisesta, ja siksi ovat aina tehneet itseään toisilleen tykö - kuten useimmat eläinlajitkin tekevät - korostamalla sukupuolelle ominaisia seksuaalisia piirteitään, päästäkseen sen avulla suorittamaan biologista oletustehtäväänsä, eli lisääntymään.

Ajattelen näitä ihmisiä, jotka ovat vuositolkulla eläneet heterosuhteessa, ja sitten jossakin vaiheesa vain todenneet, että "ei, tämä ei ole minun juttuni", eronneet ja vaihtaneet homosuhteeseen, jossa sitten ovat löytäneet "oman minänsä" (jotkut toki myös vaihdettuaan vain uuteen heterosuhteeseen). Voimme olettaa, että heillä on ollut mahdollisuus hankkia seksuaalista tyydytystä kumppaninsa kanssa, mutta se ei ilmeisesti kuitenkaan ole ollut tyydyttävää, tai sitten epätyydyttävyyttä on aiheuttanut nimenomaan suhteen henkinen yhteen kuulumattomuuden tunne. Olisin taipuvainen uskomaan jälkimmäistä vaihtoehtoa, kun tiedän, mikä merkitys henkisellä kokemuksella on sukupuolitoiminnan tyydyttävyyden kannalta. Eli ongelmana tuskin on ollut se (jos karkeasti saan asian ilmaista), että peräsuoli tuntuu paremmalta kuin emätin, vaan nimenomaan se, että läsnä on ollut "vääränlainen" ihminen - siis "kiintymys"- tai "kiinnitystason" ongelma.

Tarkoitan että jos homoksi itsensä havaitseva mies kokee syytä lähteä heterosuhteestaan, hän tuskin lähtee "saadakseen munaa", vaan löytääkseen omaa mieltymystään vastaavan henkisen ihmissuhteen.

"...jos tulisivat, se johtuisi siitä, että ovat ehdollistuneet tuohon yhteisöön, jossa ei muuta vaihtoehtoa ole. Tällöinkin heistä tuskin tulisi homoja, jos he eivät sitä jo lähtökohtaisesti olisi. Tällä heitollani koetan selittää jälleen sen, että homoseksuaalisuus on eri tason asia kuin kuvaamasi vääristyneen ja rajoittuneen todellisuuden muokkaama tilanne.

...kylmä äiti -teoria selittää mahdollisesti vaikeudet pojan naissuhteissa, mutta ei hänen sukupuolista suuntautumistaan - ne ovat eri asia."

Niin, ajattelet siis että seksuaalinen suuntauksemme on jo kohdusta poistuessamme meissä valmiina. Silloinhan siihen ei helposti vaikuttaisi ulkoiset tekijät, ja siihen nykyiset havainnot kieltämättä viittaavatkin. Näen kuitenkin niin paljon ulkoisten vaikutteiden osallisuutta kaikissa muissa ihmisyyden osa-alueilla, etten suoralta kädeltä voi sulattaa, etteikö niillä olisi merkittävä osansa myös sukupuolisen suuntautumisen kiteytymisessä. En siis näe ihmissuhdetason ilmiöitä ja seksuaalisen suuntautumisen ilmiöitä välttämättä eritasoisina saati kokonaan eri asioina, yllä olevin perustein.

Olisi tosiaan mielenkiintoista päästä näkemään, miten robottien kasvattamat lapset toteuttaisivat seksuaalisuuttaan aikuistuttuaan. Voi jopa olla, etteivät ollenkaan osaisi suhtautua kumpaankaan sukupuoleen, elleivät olisi päässeet näitä näkemään ennen aikuistumistaan. Tai sitten voi olla, että kuitenkin innostuisivat synnynnäisten ominaisuuksien pohjalta joko samasta tai vastakkaisesta sukupuolesta.

On kuitenkin aihetta epäillä, että ellei ihmisellä ole kokemuksellista taustaa, hänen käyttäytymisensä ei automaattisesti osaa mukautua uusiin tilanteisiin. Se näkyy jo siinä, kuinka vaikeata monille on asettua tai edes suhtautua uuteen kulttuuriin. Olemme ehdollistuneet omaan miljööseemme. Monilla on myös kokemusta siitä, että ovat ehdollistuneet johonkin tiettyyn seksuaaliseen (tai muuhun) käyttäytymiseen siinä määrin, etteivät ossa tehdä asioita enää toisella tavalla. Klassinen esimerkki on pitkään pornoa katsellessaan itseään tyydyttänyt kundi, joka ei vain osa soveltaa kiihottumistaan ja seksuaalista hyvänolonkokemustaan uuteen tyttöystäväänsä, vaan jatkaa pornon katselua ja itsensä tyydyttämistä hänenkin seurassaan. Se on siis eräänlainen seksuaalisen halun fiksaatio, joka lienee ihan samaa luonnetta kuin seksuaalinen "fiksoituminen" johonkin muuhun kiihotuksen tunteen lähteeseen (sukupuolisiin erityispiirteisiin, sukupuoleen, fetissiin tms.).

Olen siis melkoisen vakuuttunut, että seksinkin eri tasojen suhteen olemme hyvin paljon elämänkokemuksiemme ohjaamia.