Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

#23156: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Avioliiton perimmäinen tarkoitus

1) En oleta "homouden tarttuvan". Mutta olen tietoinen henkisten roolimallien vahvasta vaikutuksesta, ja ymmärrän tämän vaikutuksen kumulatiivisuuden mahdollisuuden. Yksilötasolla vaikutus on - niin, yksilöllinen - mutta yhteiskunnallisella tasolla sillä voi olla odottamattoman laaja vaikutus, mikä on selvästi nähtävissä aiemmin mainituissa moraalisten arvojen ja väkivaltakäyttäytymisen kentällä.

2) En sekoita. Ihmisen sukupuolisuudessa on selvästi kolme päätasoa, eli fyysinen sukupuoli, sukupuolisuuden kokemus (eli sukupuoli-identiteetti) ja sukupuolisen halun kohdistaminen. Viimeksi mainittuun liittyy vahvasti myös kiinnittymisilmiö, eli kyky "ihastua/rakastua", mutta se on myös oma, psykologisesti painottunut tunnetilakokonaisuus.

Huomioin erikseen kommenttisi "miehen ja naisen roolit toki ilmenevät heistä monilla eri tavoin kuin heteroilla ja osa 'leikkii' aika ajoin vastakkaisen sukupuolen roolilla." Näin minäkin sen olen ymmärtänyt. Homot usein ilmeisesti "leikkivät" perhettä ja siinä perinteisiä perherooleja. Mutta lasten kasvatus ei ole leikkiä, vaan sitä pitäisi hoitaa aikuiset ja vastuuntuntoiset henkilöt, joilla on selkeä omakohtainen itseyden kokemus. Tämä koskee tietysti aivan yhtä paljon heteroperheitäkin. Valitettavan suuri osa lapsia hankkivista ihmisistä ovat henkisesti keskenkasvuisia, ja se näkyy nopeasti jälkikasvun olemuksessa (ei kaikissa tietenkään, mutta korostetusti kuitenkin), todennäköisesti lisääntyen sukupolvelta toiselle (mm. sitä paljon parjattua "vapaata kasvatusta", jolla tosin ei ole mitään ko. termin kanssa tekemistä, vaan viittaa siihen, että lapsia ei ole kasvatettu alkuunkaan).

3) Naiset kyllä tulevat pysymään synnyttävinä, mutta kasvatus on parhaimmillaan sekä naisen että miehen vastuulla. Nuo muut mainitsemasi sukupuoliroolistereotypiat eivät ole minun tarjoamia, vaan olen nimenomaan kyseenalaistanut ne itsekin. Pahimmat tällaiset "standardit" ovat "yhteiskunnallisia neurooseja" ja "kulturellin identiteettikriisin" kärjistyneitä seurannaisia, ja kuten toteat, aiheuttavat traumatisointia. Tämä koskee sekä ylisukupuolistamista että androgyniaa.

Se sukupuolinen identiteetti, jota peräänkuulutan, on terve fyysisen sukupuolensa tunteminen, pääosin psykofyysiseen sukupuoliseen olemukseen sidottuja, mutta johon myös voi mahduttaa tiettyjä kulturelleja piirteitä ja yksilöllisiä tasoja. Tämä identiteetti ei siis ole mikään tiukka kehys, johon jokaisen ihmisen pitää adaptoitua, vaan pikemminkin päinvastoin, nämä roolit ovat joustavia ja sovellettavia. Mutta olennaista niissä on, ettei sukupuolisuutta niissä liioin ylikorosteta eikä myöskään tukahduteta, vaan niissä saa yksilön oma naiseuden tai miehuuden kokemus vapaasti kasvaa. Jotta tämä kokemus rakentuisi mahdollisimman laajalta pohjalta, varttuvan lapsen pitäisi saada lähipiirissään tunneperäisesti olla sekä mieheyden että naiseuden mallin vaikutuksessa - eli suomeksi, hänen pitäisi saada varttua läsnä olevan äidin ja isän hoiteissa. Tämä on jokaisen syntyvän lapsen synnynnäinen perusoikeus, joka kaikissa tilanteissa pitää mennä muiden vaateiden editse.