Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #23204 Re: Re: Re: Re: Päivän mietelause

27.10.2013 18:39

#23191: - Re: Re: Re: Päivän mietelause

Ja sitä enemmän vietävissä kaikenmaailman hihhuleiden talutusnuorassa.



Hei,    etsiydy sinne sielunelämäsi sydämeen,  jossa uskallat olla herkkä ja avoin ja lue miltä tuo tuntuu toisesta ihmisestä lukea!


Ja tänne puolelle, pikavierailulla olevat!  elekää hankkiko tänne sitä toisten pureksimaa ruokaa   amerikkalaiseen tyyliin,  saamme tänne jäävät niistä kuulla seuraavan vuosikymmenen verran,  kiitos!   Vaikkei meillä ole osaa eikä arpaa niihin.   Vastapuolella ei ole muistihäiriöisiä!   Ittestäni en tiiä.

Itsekkään en ole aina osannut oikein valita vinkattavaa ohjelmaa,  mutta viimeaikoina olen pyrkinyt pitäytymään niissä,  joi den välittämällä tiedolla olisi olennaista merkitystä olennaisten  käsitysten taustoittamiseksi,  sen alueen osalta ,  josta täällä keskustellaan,  tai jotka tulevat siinä mukana esille (Israel).    Ja olen sellaista seulaa koittanut pitää,  että ne eivät ole aivan sieltä toisesta päästä uskonasioille vieraankaan ihmisen  katsoa,  että pohdinnan alaiset aiheet löytyvät niistä,  joita täällä aina toistuvasti käsitellään.    
Mutta ei mitään sensuuria  kuitenkaan ole tarkoitus esittää pystytettäväksi,  kuuluuhan inhimilliseen elämään  spontaani jakaminen;  katos mitä löysin - tyyliin.  Se tuo inhimillisyyttä keskustelun keskelle.