Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #23002 Re: Re: Re: Katse moraalin ytimeen...

25.10.2013 13:21

#22976: - Re: Re: Katse moraalin ytimeen...

Tuskastuttaa tämä ainainen selittely, että juuri nämä eivät ole tosiuskovia tai Jeesuksen seuraajia. Vastuusta ei pääse koko yhteisö, joka tähän asti on ylläpitänyt järjestelmää, jossa johtajien toimesta uhreja on painostettu antamaan anteeksi ja vaikenemaan asiasta - tietysti Raamatun lauseista väännetyin uhkauksin. Katuvia on ruvettu esittämään vasta, kun on jääty kiinni housut kintuissa.

Pöyristyttäviä ovat myös selitykset, että tällaisia saarnaajia ei enää ole yhteisössä. Tämähän tarkoittaa, että kaikki 30 pedofiilisaarnaajaa on saatu kiinni ja erotettu tehtävistään. Jos se ei pidä paikkansa (kuten oletan), siinä taas hyssytellään ja pyritään painamaan edelleen vallitseva käytäntö villaisella. Jos se taas pitää paikkansa, on karmeaa, että sedät ovat jo pitkään tietäneet asianlaidan mitään sille tekemättä viime aikoihin saakka.

Miksi tällaista on sitten ylipäätään tapahtunut VL-yhteisössä? Siihen vaikuttanee kaksi seikkaa:

1. Pedofilia traumatisoi uhrin ja osa heistä myös saa "tartunnan" toimintatavasta. Tutkimusten mukaan pedofiili on usein itse hyväksikäytön uhri. Näin on siis syntynyt itseään ylläpitävä perinne, jonkalainen on myös paljon julkisuutta saanut katolisten pappien tapaus.

2. Yhteisö on ollut huolissaan maineestaan ja antanut hyssyttelyllään tilaa tälle surulliselle perinteelle.