Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Olen tällä palstalla paljon pohdiskellut julkisesti asioita, ja haluan vielä hetkeksi tarkastella homoutta identiteettikäsitteen tiimoilta. Ihmiselle on oman identiteetin tunteminen ja tunnustaminen sekä yksilötasolla että myös yhteisötasolla olennaista.

Sukupuoli-identiteettimme on minäkuvassamme erittäin merkittävä osanen. Me kaikki synnymme jonkun sukupuolen fyysiseksi edustajaksi, vaikka "erehdyksiäkin" (ei halventavassa merkityksessä!) sattuu: joistakin tulee kaksineuvoisia, kun taas jotkut eivät saa ollenkaan selkeätä fyysistä sukupuolta. Henkisellä puolella sekaannusta on vielä enemmän. Moni miehen kehossa asustava kokee olevansa nainen ja päinvastoin, ja kaikki ajateltavissa olevat sekamuodot siihen päälle.

Tämän lisäksi sukupuolisen kiintymyksen kohteen suhteen esiintyy vieläkin tätä enemmän variaatioita, eli sukupuolisuuden kenttä on jo alun alkaen hyvin monitahoinen.

Ihmisen ei siis ole helppoa löytää itseään tästä sekamelskasta. Siksi selkeät roolimallit ovat kehityksen tärkeä tuki, ja kaikki olemme tietoisia siitä, että roolimallit vaikuttavat meihin vahvasti. Ellei malleja ole, voimme myös ymmärtää, mitä siitä seuraa.

Vanhempien on oltava hyvin herkkiä ja tarkkaavaisia lastensa suhteen, jotta osaisivat kannustaa ja tukea heidän luontaista kehitystään. Väkivalloin ei ketään muuteta positiiviseen suuntaan. Toisaalta ymmärtämättömyyttään voi yli-innokkaalla tukemisella (lue: vauhkoomisella) muuttaa jälkikasvuaan omien piilovaikutteidensa suuntaisesti. Tätähän teemme jo, kun haluamme, että pojastamme tulisi se urheilija tai tiedemies tai muusikko, joiksi emme itse koskaan tulleet.

Ymmärtämättämme me voimme altistaa lapsemme propagandalle, joka ei tue hänen ominaislaatuaan. Se ei välttämättä ole lapselle kohtalokasta, mutta sillä on aina vaikutuksensa.

Homouskin, johtuu se mistä hyvänsä, on myös identiteettikysymys. Voin taistella sitä vastaan tai ottaa sen itseeni, ja itsestäni riippuu, kuinka merkittävä osa minua siitä tulee. Voin peitellä sitä tai korostaa sitä mieltymykseni mukaan.

Identiteetin puuttuminen on ihmiselle uhka. Siksi haluamme kuulua johonkin, mikä antaa meille identiteettiä. Monille homous tuntuu tänä päivänä olevan juuri sellainen samaistumisen kohde, joka antaa henkisen hahmon itseään etsivälle ihmisyksilölle.

Tämä näkyy erittäin selvästi mm. siinä, kuinka monet homot tuovat itseään esiin, ryhmittäytyvät, pukeutuvat, meikkaavat ja muutenkin tekeytyvät näkyviksi. Homous on yksi ryhmäidentiteetti monien joukossa, eli se on noussut yksilötason identiteetistä yhteiskunnalliseksi hahmoksi.

Ihmisen yksilöllinen identiteetti on siis yksilölle asia, jota ilman yksilö "katoaa olemasta". Ellei hänellä ole omaa identiteettiä, hän rakentaa itselleen sellaisen.

Tästä minulle on herännyt kysymys: onko homoseksuaalisella ihmisellä hänen ihmisidentiteettinsä jollakin tavalla hukassa, kun hän kokee niin selvää tarvetta eri ulkoisin keinoin rakentaa sitä? Johtaako sukupuolinen ambivalenssi siihen, että hän hakee häilyvälle identiteetilleen hyväksyntää ryhmän tuesta ja hahmoa ulkoisista symboleista?

Onko homoseksuaalin todellinen minä hukassa, vai voidaanko tämä "yhteiskunnallinen näkyvyys" pelkästään selittää halulla ryhmittäytyä yhteisen lipun alle?

Samaan hengenvetoon totean, että kyseessä ei ole yksistään homojen ongelma: harva meistä ihmisistä uskaltaa kohdata maailman ihan itsenään. Tarvitsemme "moraalisia kainalosauvoja", muotivehkeitä, yhdennäköisyyttä, statussymboleja, kauneusleikkauksia...

Kuka uskaltaa myöntää, että ihmiseltä on minuus hukassa? Että harva meistä tuntee olevansa tarpeeksi voimakas kohdatakseen maailman omana itsenään, ilman "lainahöyheniä"? Useimmat meistä vetävät jatkuvasti jotakin roolia liikkuessaan maailmalla, jotkut jopa ihan keskenään.

Onko homoudesta tullut joillekin keinotekoinen identiteetti, rooli joka tukee minuuden kokemusta? Senkö takia on niin tärkeätä olla julkisesti "homo", ja saada aikaan yhteiskunnallisia muutoksia?

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että homous olisi kyseenalaistettava, eikä ainakaan sitä, että se oikeuttaisi diskriminointiin tai vainoon. Silloin pitäisi kyseenalaistaa samalla koko ihmiskunnan olemassaolo, sillä yhtä hukassa olemme useimmat meistä, kukin omalla tavallaan.

Haluan vain herättää ajatuksia siitä, mitä homous on ja miten se meihin vaikuttaa. Ennen kaikkea haluan turvata lastemme kasvurauhan kaikilta sitä uhkaavilta häiriöiltä. Homous tai heidän avio-oikeutensa ei ole lainkaan suurin ongelma yhteiskunnassamme, mutta identiteettikriisi on. Sen seurauksena esiintyy myös vainoa, häiriköintiä ja muuta pahantekoa, josta ääripoliittiset ilmiöt ovat kaikkein vakavimpia ja pelottavimpia. Tällaiset ryhmittymät ovat myös hukassa olevan identiteetin ilmentymiä.

Ehdotankin siksi, että homojenkin kannattaisi ainakin tässä vaiheessa mieluummin yrittää tehdä yhteistyötä "kantaväestön" kanssa näiden ääri-ilmiöiden torjumista vastaan kuin pelkästään ajaa omia yksityisintressejään, sillä ääri-ilmiöt vaikuttavat kaikkien meidän elämään erittäin huolestuttavalla tavalla. Ongelma ei ole homous tai "yhteiskunnan" suhtautuminen siihen, vaan nimenomaan nämä natsistiset ja fasistiset väkivaltaliikkeet. He vain provosoituvat, he eivät osaa neuvotella. Siksi heitä ei kannata provosoida.

Vainoa ja väkivaltaa ei pidä hyväksyä minkään tekosyyn nojalla!