Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

#21797: - Re: Re: Tutkimuksen ongelmista

Kiitos laajasta kommentista ja paneutumisesta aiheeseen! Olemme pitkälti samaa mieltä. Totta että tutkimus ei lähtökohtaisesti ole yksilötason toimintaa, mutta tieteenalasta tai tutkimusryhmän suuruudesta huolimatta tutkimusta on silti tekemässä aikaan ja kulttuuriin sidottu ihmisyksilö. Vaikka olemme erilaisia, ja edustamme erilaisia paradigmoja, katsantokantoja ja ajatussuuntauksia, käsityskykymme perustuu aikaisempaan tietoon. Kun kerran vakuutumme ymmärryksestämme, tartumme siihen hanakasti.

Tämän lisäksi pitkällinen erikoistuminen on myös vapaata ajattelua häiritsevää. Koulutuksemme ei tuota Leonardo da
Vincin kaltaisia monipuolisesti ajattelevia yksilöitä, jotka kykenevät ajatuksessa liikkumaan tieteenhaarasta toiseen, vaan kääntää katseemme yhä lähemmäs kohdetta, syvemmälle sen syövereihin. Seurauksena voi olla näköalattomuutta ja
sokeita pisteitä tieteenalojen välimaastoissa, ja jopa ymmärtämättömyyttä tutkimamme asian kokonaisolemuksesta.

Tieteestä on tullut nykyihmiselle tavallaan uskontoa korvaava uskonto, jotakin, mikä selittää meille asiat "niin kuin ne ovat". Totta onkin, että tieteen metodit ovat kognitiivisia, kun taas uskonnon perustuvat tunteisiin ja oletuksiin. Siinä mielessä tiede onnistuu ilman muuta muodostamaan reaalisemman kuvan todellisuuden olemuksesta. Olemme toisaalta välillä vähän liiankin tohkeissamme tieteen kyvystä kuvata olevaisuutta, emmekä välttämättä huomaa, että meitä tarkoituksella, ymmärtämättömyydestä tai erehdyksessä joskus manipuloidaan tai disinformoidaan aivan samoin kuin uskonjohtajammekin saattavat tehdä. Tieteen, koulutuksen, yhteisen hyvän tai politiikan nimissä.

Siitä syystä kannattaa aina suhtautua tieteellisiin tai virallisiin vakuutteluihin pienellä varauksella, ja ainakin miettiä, etsiikö joku kyseisellä tutkimustuloksella omaa etuaan. Eräs karkeimmista esimerkeistä nykyajalta lienee New Yorkin viranomaisten vakuuttelu, että Manhattanin ilma oli vaaratonta hengitettäväksi 911-iskujen jälkeisinä päivinä. Tosin tässä tuskin oltiin edes asiaa tutkittu (vaikka olisihan sen pitänyt tajuta jo maalaisjärjellä, satoja tuhansia tonneja pölyyntynyttä betonia, terästä (kyllä, järeät
teräspalkitkin muuttuivat kameroiden edessä pölyksi!), asbestia ja muita rakennusmateriaaleja, satoja tuhansia energialamppuja, toimistovälineitä ja huonekaluja, puhumattakaan jauhoontuneista ihmisistä), yhtä vähän kuin oltiin tutkimatta kaksoistornien ja rakennus 7:n todellista sortumissyytä tai mitään muutakaan iskuun liittyvää. Ihmiset ovat sen jälkeen sairastuneet hengityselinsairauksiin ja heitä kuolee jatkuvasti yhä edelleen vaivoihinsa.

Mutta esimerkkejä tällaisesta disinformaatiosta on runsaasti muitakin.

Tuo seksuaalisten aistiärsykkeiden mittaaminen on muuten mainio juttu. Toisaalta ymmärrän lopputuloksen - eli sen, että homofobinen (oliko tieteellisesti todennettu, että henkilö oli oikeasti "homofobinen"?) reagoi voimakkaimmin
foobisluonteiseen seksuaaliseen ärsytykseen. Jos hän oli oikeasti foobinen, saman sukupuolen näkeminen varmasti antaa ärsykkeen myös seksuaaliselle alueelle aivoissa, mutta todistaako se, että kyseessä on todella seksuaalisesti mielihyväinen kiihottuminen?

Tämä on hyvin kiehtova aihe muutenkin. Seksuaalisesti aktiivisessa iässä oleva ihminen kiihottuu luonnostaan nähdessään tai kokiessaan jotakin yleensä seksiin liittyvää, sillä se käynnistää hänen oman seksuaalisen aktiviteettinsa. Mitä vannoutunein
heteromies (ja ilmeisesti nainenkin) yleensä kiihottuu kovasti nähdessään kaksi lesboilevaa naista, eikä hän tykkää kyttyrää, vaikka hän näkisi toisen miehen jyystämässä naista. Luulen, että yhdyntäkuvien katselu kiihottaa monia jopa enemmän kuin pelkkien vähäpukeisten tai alastomien vastakkaisen sukupuolen edustajien katsominen. Jotkut saattavat tietenkin kokea vastenmielisyyttä nähdessään samansukuisia eroottisia kuvia (suuteleminen!), mutta se ei liene lopultakaan kovin yleistä ainakaan traumaattisella tasolla.

Loppujen lopuksi tällaisella tutkimuksella ei siis selvitetä mitään muuta kuin että ihminen reagoi pornoon. Tutkittiinkohan samalla, miten kuvien näyttäminen vaikutti inhokeskukseen? Sieltä löytyisi vakuuttavampaa näyttöä, mitä tulee "homofobisen" reaktioihin.

"Homofobia" vaikuttaa huonolta termiltä tässä yhteydessä, sillä joskin varmasti sellainenkin fobia on olemassa, homovastaisuus harvemmin on seurausta fobian kaltaisesta pelosta. Ymmärrän termin pilkka-arvon, mutta pelko ei ole homouden vastustamisen avaintunne, tuskin edes tuntemattoman tai erilaisuuden pelko. Uskon tunnepohjaisen vastustuksen heräävän joko inhoreaktiosta eli koetusta vastenmielisyydestä, syvälle juurtuneesta vakaumuksellisesta vakuuttuneisuudesta tai hallitsemattomasta vihasta, joka vain hakee sopivia kohteita purkautumiselleen. Kaikki nämä tunteet sikiävät kuitenkin pelosta, joten siinä mielessä ajatus pelosta tunnepohjaisessa homovastaisuudessa on oikein. Mutta pelon kohde ei ole itse homoudessa, siitä tulee vain purkautumiskanava.

P.S. Pelko voi muuten olla alitajuinen syy sille, että joistakin ihmisistä tulee homoseksuaalisia, nimittäin raskauden pelko. Tästä uhasta voi rentoutua täysin homoeroottisessa suhteessa. Se selittäisi osaltaan myös anaaliyhdyntöjen suuren suosion myös heterosuhteissa, ilmiön hypetysarvon lisäksi. Ainakin olen vakuuttunut, että raskauden pelko on merkittävä tekijä aseksuaalisuuden muodostumisessa.