Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #20951 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

19.09.2013 19:47

#20944: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

Olen kyllä eri sielu kuin se, jonka kanssa et halunnut keskustella.

Sielunvihollisen nimellä kutsumasi ilmiön kyllä tunnen, mutta nimitän sitä ihan eri nimellä. Olen tässä ihan lähiaikoina kirjoitellut ihmisen yhdestä perusominaisuudesta nimeltä itsekkyys. Kun siihen vielä liittyy joissakin yksilöissä vähäinen taipuvuus altruismiin eli haluun asettaa muiden etu oman edelle tarkoituksenmukaisissa paikoissa, syntyy ajatuksia ja tekoja, joita voidaan kutsua pahuudeksi. Tätä ilmiötä vastaan taistelevat sekä uskonnolliset liikkeet että esimerkiksi ihmisoikeus- ja demokratialiikkeet, kukin omista lähtökohdistaan. Sen selittämiseen ei tarvita mitään muinaistarua langenneesta enkelistä.

Miksi täällä tällaisesta sitten puhumme...? Se johtuu siitä, että olette aloittaneet hyökkäyksenne teihin nähden erilaisia ihmisiä kohtaan keihäänkärkenänne väite, että sielunvihollinen on nämä erilaiset ihmiset villinnyt ja että heillä ei kuulu heidän synnillisyytensä takia olla samoja oikeuksia kuin muilla. Me, jotka olemme asiasta eri mieltä, koetamme sen myös yleisesti hyväksytyillä keskustelumenettelyillä teille osoittaa. Tämä ei teille kelpaa, vaan vetoatte koko ajan siihen, että kun minä uskon ja kun Raamattu.... Se ei ole keskustelua.