Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Vieras |
/ #2200 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:29.08.2013 13:15#2199: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Sehän voi olla kuka vaan ja se on valitettavan yleistäkin. Pahimmillaan narsisti voi olla painajainen toiselle ihmiselle. Suosittelen lukemaan narsismista. Se voi avata silmiä. Narsistien uhrit joutuvat kokemaan aivan uskomattomia juttuja. Kokemistaan asioista ei moni edes kehtaa kertoa ja valitettavasti usein tämä narsisti nähdään kuitenkin ulospäin erittäin miellyttävänä ja ystävällisenä ihmisenä, josta kukaan ei osaisi uskoa pahaa, vaikka kotona tai työpaikalla lähipiiri eläisi lähes sietämättömässä piinassa. Siksi uhri ei kerro muille asioista, koska ehkä kukaan ei häntä edes uskoisi. Narsisti ei ole itse koskaan syyllinen vaan kaikki NE MUUT aiheuttavat hänen ongelmansa ja saavat hänet jopa käyttäytymään niin kuin käyttäytyy. Narsisti osaa miellyttää, imarrella, kääntää kaiken parhain päin ja itselleen eduksi. Lisäksi hän on taitava saamaan puolelleen ne ihmiset, joista hyötyy, mutta hylkää ihan yhtä nopeasti, jos huomaa, että ei enää jotain tarvitse. Tässä vielä linkki yhteen juttuun narsismista: http://yle.fi/uutiset/narsisti_piinaa_lahipiiriaan_ja_viranomaisia/5942735 Narsismia on kaikissa ihmisissä, mutta kun se on niin voimakasta, että se ei ole hallinnassa vaan sillä tehdään monen elämä vaikeaksi ja sietämättömästi, se ei ole enää normaalia. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1801 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101337 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
556 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
486 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
303 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
303 Luotu: 10.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
247 Luotu: 18.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
127 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15359 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2654 Luotu: 01.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
201 Luotu: 07.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
769 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
606 Luotu: 24.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1068 Luotu: 15.07.2023
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
245 Luotu: 06.12.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
50 Luotu: 11.12.2024