Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa
Jukka Finni Adressin tekijä |
/ #770 Kopioitu Maaseudun Tulevaisuudesta 16.8.201316.08.2013 19:20Viljaa ei riitä varastoitavaksi Satoennusteet heiluttelevat maailman viljapörssejä samaan tapaan kuin huhut ja ennusteet muitakin pörssikursseja. Maailman viljasadosta on ennakoitu tulevan ennätyksellisen, joten pörssihinnat ovat olleet laskussa. Hinnat kävivät alimmillaan kolmeen vuoteen. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO ennusti heinäkuussa, että maailman viljasato nousee tänä vuonna seitsemän prosenttia viime vuotista satoa suuremmaksi. FAO:n mukaan ruuan maailmanmarkkinahinnat laskivat heinäkuussa kaksi prosenttia kesäkuuhun verrattuna. Ruuan maailmanmarkkinahintojen tilapäisestä laskusta huolimatta, FAO on ennakoinut ruuan hinnan nousun jatkuvan. Järjestön laskelmien mukaan hinnat ovat nousseet 70 prosenttia vuodesta 2007 vuoteen 2012. Yhdysvaltojen maatalousministeriön (Usda) alkuviikosta julkistaman sato- ja varastoraportti muistutti, että tilanne voi muuttua nopeastikin. Maissi- ja soijasadot ovatkin Yhdysvalloissa jäämässä ennakoitua pienemmiksi. Pörssihinnat kääntyivät heti nousuun. Vaikka ennusteet ennätyssadosta toteutuisivatkin, viljaa ei riitä varastoihin, koska kulutus kasvaa edelleen tuotantoa nopeammin. Usdan arvion mukaan esimerkiksi vehnän kulutus on 1,5 miljardia kiloa enemmän kuin tuotanto. Maailman vehnävarastot supistuvat jo neljättä vuotta peräkkäin. Kiinan merkitys myös maailman viljamarkkinoilla on kovassa kasvussa. Kiina on lisännyt viljahankintojaan nopeasti. Esimerkiksi vehnän tuonti on kolminkertaistunut parissa vuodessa. Lisääntynyt kulutus on johtanut siihen, että kiinalaiset ovat myös hankkineet viljelysmaata muun muassa Afrikasta. Maailman viljapörssien heiluminen ennusteiden perässä osoittaa, kuinka herkästä asiasta ruuan tuotannossa on kysymys. Maailman ruokahuollossa eletään edelleen kädestä suuhun, eikä merkittäviä varmuusvarastoja ole missään. Maailman ruokaturva on heikoissa kantimissa. Euroopan parlamentin maatalousvaliokunnan puheenjohtaja Paolo De Castro moittikin keväällä EU-komissiota ruokaturvan unohtamisesta maatalousuudistuksen yhteydessä. Hänen mielestään 3–4 vuoden kuluttua tarvitaan uusi maatalousreformi, jonka lähtökohdaksi otetaan ruuan saatavuuden turvaaminen. Kotimaisesta viljasadosta ennakoidaan keskinkertaista. Tike ennusti vajaa kuukausi sitten, että viljasadosta on tulossa 300 miljoonaa kiloa viime vuotista suurempi. MTK:n vilja-asiamiehen Max Schulmanin mukaan satoarvio tulee alenemaan, koska kasvustot eivät ole niin hyviä kuin vielä kesällä näytti (MT 14.8.). Sato-odotukset vaihtelevat maan eri osissa. Etelä- ja Lounais-Suomessa heinäkuun sademäärä jäi viidennekseen normaalista. Pohjois-Suomessa sen sijaan satoi heinäkuussa tavanomaista enemmän. Viljasatoa koskevat ennusteet ovat kuitenkin vain ennusteita. Viljasadon määrä ja laatu ovat selvillä vasta sen jälkeen, kun sato on korjattu laariin. Esimerkiksi viime syksy oli vaikea, koska runsaat sateet häiritsivät puinteja. Osa sadosta jäi kokonaan korjaamatta. Märkä syksy vaikeutti myös lannan levittämistä ja syysviljojen kylvöä. Ruisala onkin tänä vuonna EU-ajan pienin. Puinnit ovat lähdössä käyntiin. Tulevien viikkojen säät ratkaisevat sadon määrän ja laadun. Nyt tarvitaan poutaa, jotta sato saadaan korjattua laadukkaana ja kuivatuskustannukset pysyvät kurissa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Turvetuotantoa/turvepeltojen raivaamista ei saa lopettaa" tässä luettelossaAdressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16370 Luotu: 31.12.2012
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101577 Luotu: 27.09.2024
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1805 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15941 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
444 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
404 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
322 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
280 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
174 Luotu: 16.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
167 Luotu: 31.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.