IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Markku E. Salminen Vieras |
/ #604 Re: Turveteollisuus hyödyttää koko Suomea24.04.2011 23:39#600: Hannu Heinonen - Turveteollisuus hyödyttää koko Suomea Heinosen palopuhe tarkoittanee, että siellä turvesuolla tapahtuu erilaisia työllistäviä toimia 365 päivänä vuodessa. Juu, kesällä koneet pölistelevät n.40 vrk:n ajan, jos sattuu olemaan kyllin pitkiä poutajaksoja. Talvella turvetta roudataan 1-2 kuukauden ajan polttolaitoksiin. Siis jos turvetta saatiin aumoihin tuotantotavoitteiden mukaan. Seuraamillani turvesoilla ei kolmena viime vuonna saatu, kun satoi. Suurimman osan vuodesta pilatut suot olivat varsin hiljaisia, konejyryn osalta onneksi, mutta kirjaimellisestikin, koska montaakaan luonnon elävää ei turvekentillä vuoden mittaan näkynyt. Havaintoni kertoivat minulle, että eipä se turvesuo kauheasti työllistänyt.
Työllistyykö turveurakoitsija turpeella 365 d/a? Ei, ja syy selvisi jo edellä. Työllistyykö kuljetushenkilöstö turpeella 365 d/a? Ei, ja syy selvisi jo aiemmin. Työllistyvätkö tutkijat ja konsultit (montako?) turpeella 365 d/a? Eivät, eikä Heinonenkaan heitä montaa kykene nimeämään. Työllistyvätkö suomalaiset voimalanrakentajat TURPEEN ANSIOSTA 365 d/a? Eivät, kun rakentajien pääosa on ulkomaalaisia ja niissä voimaloissa poltetaan lopulta paljon muutakin kuin turvetta. Työllistääkö turve voimaloiden työväkeä 365 d/a? Ei, koska turvevarastot on parina viime vuonnakin poltettu varmuusvarastoja myöten ja turve jouduttiin monin paikoin korvaamaan tuontipolttoaineilla. Riitojakin syntyi ja mm. Vapo Oy joutui sopimusvelvoitteiden rikkomusten vuoksi oikeuteen ja korvausvastuuseen. Siis huoltovarmuutta parantavaa tavaraa tuo turve? No viimeinen lause oli vitsi.
Pätkätöitähän nuo ovat, vaikka miten katsoisi. Turveyhtiöiden kravattikaulaiset ovat heitä harvoja joille turve tuo palkkaa ja optioita koko vuoden, turveduunari tekee pääosan vuodesta aivan muita hommia kuin turvetyötä. Olen näet keskustellut heidän kanssaan. Monet turvevelkaiset ovat vakavoituneita ja kovia kokeneita ihmisiä siitäkin syystä, että turve on niin epävarma leivän antaja pelkästään luonnon olosuhteidenkin sanelemana ja turveyhtiöiden vaatimukset yrittäjille ovat kovia. Siis mitä sisältääkään Heinosen 12350 turve-henkilötyövuotta? Erittelyä, yksilöintiä ja tarkennuksia kiitos, jos saamme pyytää? Turveteollisuusliitto tarjonnee apuaan omilla mainossivuillaan?
Entä mitä tarkoittaa Heinosen toteamus: ” turve työllistää.....turvealalta toimeentulonsa saavien kotitalouksien käyttäminä palveluina” ? Sitäkö, että turveurakoitsijan perhe ostaa siivouspalvelua yms. kotitalousvähennyksen tukemana? Hyvinkin mahdollista, koska valtio tukee. Vai sitä, että urakoitsijan rouva käy usein kampaajalla, kosmetologilla, kuntosalilla, hierojalla? Perhe käy Thaimaanlomalla kahdesti vuodessa ja laskettelu-/hiihtokeskuksissa talvisin viikottain? Entä perheen kalliita harrastuksia, shoppailua, ravintolapalveluita ja mitä kaikkea muuta urakointiyrittäjäperhe nyt tarvitseekin? Edelliseen kappaleeseen viitaten, tämä ei ole todellisuutta Suomessa muualla kuin vapolaisten mainossloganeissa. Olisiko sittenkin kaukaa haettua Heinonen?
Suora lainaus erään turveyhtiön ympäristölupahakemuksesta, n.95 hehtaarin tuotantoalalle: ” Tuotantotoiminnan käynnistyminen tulee työllistämään investointi- ja kunnostusvaiheen lisäksi pysyvästi noin 2 henkilötyövuotta koko tuotantoajaksi (25-30 vuotta). ” Tuon voi laskea näinkin: Turvehehtaari työllistää 0,021 henkilöä. Ihailen Heinosen lojaaliutta sidosryhmälleen. Olen kuitenkin varma, että jonakin päivänä, tulevaisuudessa, myös Hannu Heinonen ajattelee asioita toisenlaisesta näkökulmasta. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19968 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
721 Luotu: 22.03.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
181 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
177 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
160 Luotu: 18.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
160 Luotu: 13.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
149 Luotu: 18.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1807 Luotu: 10.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
234 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
407 Luotu: 01.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2847 Luotu: 05.05.2024
Vetoomus lohen puolesta
73 Luotu: 12.04.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
119 Luotu: 09.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
596 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2308 Luotu: 15.07.2023
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
440 Luotu: 09.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11257 Luotu: 03.02.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
119 Luotu: 06.04.2025
Prisma Koivukylään!
175 Luotu: 10.04.2024