Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Monelle uuspakanalle ja varsinkin noituutta harjoittavalle on tuttu ajatus yhdistää kuun vaiheet naisen elämänvaiheisiin. Arkkityyppisinä hahmoina nuori neitseellinen neito liitetään kasvavaan kuuhun, hedelmällinen tai raskaana oleva äitihahmo täysikuuhun ja vähenevä kuunsirppi kuvaa viisasta vanhusta tai köyryselkäisenä seisovaa noita-akkaa. Arkkityypit voivat vaikuttaa niin iättömiltä, että yhteyttä pidetään itsestään selvänä historiallisena faktana, joka kumpuaa vähintäänkin muinaisilta mantereilta tai ikiaikaisten mummojen tietokirjoista. Se onkin totta, että jo varhain eri kulttuureissa yhdistettiin jumalattaria kuun eri aspekteihin, mutta neito-äiti-akka-kolminaisuuden esitti ensimmäistä kertaa Robert Graves teoksessaan The White Goddess (1948). Tämä inspiroi välittömästi useita noituuden ja feminiinisen pakanuuden suuntauksia jääden pysyvästi elämään kuunjumalattaren olemuksena.

Kolminaisuus on tullut monelle tutuksi kolmoiskuun symbolissa, jossa kasvava ja vähenevä kuunsirppi reunustavat keskellä olevaa täysikuuta. Vaikka Graves on useissa lähteissä nimetty kolminaisuuden keksijäksi, kirjoitti Aleister Crowley jo vuonna 1929 kirjassaan Moonchild seuraavaa:

"For she is Artemis or Diana, sister of the sun, a shining Virgin Goddess; then Isis-initiatrix, who brings to man all light and purity, and is the link of his animal soul with his eternal self; and she is P-rsephone or Proserpine, a soul of double nature, living half upon the earth and half in Hades… and thirdly she is Hecate, a thing altogether of Hell, barren, hideous, and malicious, the queen of death and evil witchcraft."

Jo ennen Crowleyta, vuonna 1903 Jane Ellen Harrison viritteli teoriaa kolmikasvoisesta jumalattaresta. Ymmärtääkseni hän kuitenkin koki ongelmaksi sen, miten sama jumalatar voisi olla yhtä aikaa neitsyt ja äiti. Mysteeri tuntui epäloogiselta, joten hän päätyi esittämään jumalattaren kolmiosaisuuden niin, että kyse olikin kolmesta yhdessä toimivasta jumalattaresta, kuten kohtalottarista. Hän liitti kolminaisuuden myös maanjumalattareen. Samoja ajatuspolkuja jatkoi muutama vuosi myöhemmin Sir James Frazier, joka puhui jumalatarten ilmentymisestä pareittain; esimerkiksi äitinä ja tyttärenä.

Kuun yksi perusominaisuuksista on muuntuminen ja kyky muutokseen ja uudistumiseen. Tämän voi havaita myös kuuhun liitettävistä jumalattarista. Esimerkiksi Diana voi halutessaan muuttua jänikseksi ja jänis puolestaan liitetään symboliikassa kuuhun. Kuunjumalattarista usea voi näyttäytyä itse kuuna tai hahmossa, joka ammentaa voimaansa kuusta. Siinä missä toiset jumalattaret liitetään suoraan kuuhun, toiset ammentavat kuun vaikutusta lähinnä feminiinisyytensä kautta. Kuunjumalatarten erityinen lahja ihmiskunnalle on kuun voiman, taikuuden ja tunteellisen viisauden välittäminen maanpinnalle.

Kuunjumalattaren siunauksen ja voiman on kautta historian välittänyt maanpinnalle kuun mysteereihin vihkiytynyt papitar. Drawing Down the Moon –rituaalin sanotaan juontuvan Kreikasta ja se on vakiintunut rituaali esimerkiksi wiccassa ja muualla uusnoituuden parissa. Rituaalissa kuun voima invokoidaan papittareen puhtaasti energiamuodossa tai tietyn jumalattaren muodossa. Historian saatossa rituaalista on kehittynyt monta eri variaatiota. Reseptien tärkein huomio on ollut kuitenkin siinä, että rituaalin suorittava nainen on hedelmällisessä iässä. Tästäkin lienee käytännön variaatioita. Luulisi vanhan naisen sopivan mitä parhaiten kuunjumalattaren vanhimman aspektin invokoijaksi.

Vanhassa ohjeessa rituaalin suorittaa kolme ihmistä uudenkuun ensimmäisen ohuen sirpin ilmestyessä taivaalle. Osallistujista vähintään kahden tulee olla naisia. Heistä yksi pitelee käsissään hopeista tai lasista kulhoa, johon toinen kaataa viiniä tai pyhitettyä vettä ja kolmas pitelee peiliä sellaisessa kulmassa, jossa se heijastaa kuunvalon kulhoon. Kuun heijastuessa kutsutaan Diana, Artemis tai Isis jakamaan siunauksensa ja voimansa juomaan. Rituaaliin kuuluu mahdollisesti runoutta, chanttausta, erityisten keksien ja pyhitetyn juoman nauttimista siunauksen ja voiman jakamiseksi osallistujien kesken. Osa juomasta kaadetaan yleensä maahan kiitokseksi, uhriksi ja kiertokulkua symboloimaan.

Modernissa traditionaalisen wiccan Drawing Down the Moon -rituaalissa on kabbalistisia ja seremoniallisen magian osia, painotusten ja tapojen vaihdellessa tietysti ryhmältä toiselle. Oikein tehtynä rituaali avaa konkreettisen yhteyden jumaluuden ja covenin jäsenten välille. Janet Farrar kuvailee eriasteisia rituaalikokemuksia seuraavasti; joillakin kerroilla transsiin vaipunut papitar kommunikoi jumaluuden kanssa astraalitasolla ja voi välittää tältä viestejä. Toisilla kerroilla jumaluus voi puhua suoraan papittaren kautta niin, että papitar tuntee jumaluuden astumisen itseensä, mutta säilyttää silti kontrollin ja muistikuvan tilanteesta. Vahvassa kokemuksessa jumaluus ottaa papittaren kokonaan haltuunsa ja tämän persoonallisuus, jopa fyysinen ulkomuoto, voi muuttua.

Mytologioita raottavat teokset ovat täynnä toinen toistaan kauniimpia kertomuksia kuunjumalattarista. Kertomuksista löytyy elämän eri sävyjä aina syntytarinoita opettaviin kertomuksiin ja haikeisiin rakkausrunoihin. Tarina Aradiasta - kuunjumalar Dianan tyttärestä ja noituuden salaisuuksien jakajasta - on ollut keskeisessä osassa uusnoituuden muotoutumisessa. Charles G. Lelandin Aradia – or the Gospel of the Witches kertoo tarinan osana italialaisten noitien perimätietoa. Diana opetti tyttärelleen Aradialle noituuden taidon ja lähetti tämän alas maan päälle ensimmäiseksi noidaksi; opettamaan noituutta edelleen. Aradia opetti noituutta köyhille ihmisille, joita katolinen kirkko ja feodaaliyhteiskunta sortivat. Lopulta Aradia palasi taivaallisen äitinsä luo, jättäen kuitenkin perinnöksi noituuden lahjat ja ohjeet kokoontua jokaisen täydenkuun aikaan juhlistamaan Dianaa, noitien kuningatarta. Tästä juontunee wiccojen tapa juhlistaa kuun vaiheita Esbat-juhlalla, jota vietetään yleensä täysikuun aikaan maagisen työskentelyn ja opetuksen merkeissä.

Kuu ja kuun kolminaisuus on tunnettu myös psykologiassa. Kuu edustaa naisen psyykettä ja kuun kolminaisuus ihmisen tietoisen, piilotajuisen ja tiedostamattoman mielen kerroksia. Psykiatrian asiantuntijan Carl Jungin mielestä aurinko edusti ihmisen päivätajuntaa ja kuu alitajuntaa. Auringon voima edusti maskuliinista animusta ja kuu arkkityyppistä naiseutta animaa, joista molemmat olivat löydettävissä vastakkaisen sukupuolen sisimmästä. Kirjailija Starhawk suosittelee Reclaiming-traditiossaan jokaiselle uskonnonharjoittajalle kausittaisia meditaatioita, jolloin kuun arkkityypit käydään peräjälkeen lävitse osana meditaatioharjoitusta ja itseymmärryksen kasvua.