Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Eri kulttuurien parissa on laajalti uskottu kuun ja kuoleman liittoon. Kuoleman ollessa väistämätön osa elämää sen assosioiminen syklisesti kasvavaan ja vähenevään kuuhun tuntuukin loogiselta. Kuuta pidettiin myös paikkana, jonne kuolleiden henget kohosivat joko lopullisesti muuttuen kuun lapsiksi, tai vaihtoehtoisesti kuu oli levähdyspaikka matkalla kauemmas tästä maailmasta. Kuun vaalealla, aavemaisella valonheijastuksella on myös samanlaista haljua kalpeutta kasvoillaan kuin kuolleiden ruumiilla. Vanhan intialaisen uskomuksen mukaan henget odottavat kuussa sopivaa hetkeä syntyä uudelleen ja satavat sitten vesisateen mukana alas maapallolle muuttuakseen siemennesteeksi odottamaan jälleensyntymää.

Vanha kansa yhdisti eniten maagisia uskomuksia uudenkuun aikaan. Uudeksi kuuksi kutsutaan ensimmäistä ohutta kuunsirppiä, joka näkyy kasvamaan kääntyneestä kuusta. Tämän kuunvaiheen maagisia ominaisuuksia on kunnioitettu ja vähän pelättykin ennen vanhaan. Uutta kuuta ei saanut osoitella sormella tai katsoa sen heijastusta peilin kautta, sillä molempien tapojen tiedettiin tuovan epäonnea. Päinvastoin uutukaiselle kuunsirpille niiattiin tai kumarrettiin. Rikkauksia saattoi vetää luoksensa katselemalla kuuta ja samalla pyörittelemällä taskussa hopeakolikkoa.

Muutama sata vuotta sitten kuussa ajateltiin asuvan kuuihmisiä: seleniittejä. Heillä tiedettiin olevan tavalliseen ihmiseen verrattuna isommat aivot ja hyvin lyhyet jalat. En tiedä jäivätkö seleniitit pääasiassa viihdekirjallisuuden höysteeksi vai uskoivatko ihmiset heihin todella. Yksi hauskimmista kansanuskomuksista löytyy Boliviasta, jossa uskottiin kuun aiheuttavan vesisateen ja ukkosen heittämällä taivaista alas villisikoja ja karjuvia jaguaareja. Muualla puolestaan selitettiin kuun vaihtuvaa syklisyyttä kuun kahdella puolisolla, joiden luona hän toistuvasti vuorotellen vieraili. Puolisot olivat mustasukkaisia, joten kuun piti viettää yhtä kauan aikaa molempien luokse kumartuneena sirppinä.

Taivaita on usein tähystelty myös ennustusmielessä. Vanhalle kansalle sään ennustaminen oli tärkeätä ja sen osuminen oikeaan auttoi merkittävästi sadonkorjuun ja kylvön ajoittamista ja tätä kautta ravinnon saamista pöytään. Jos täysikuu osui jouluaatolle, tiesi se seuraavalle vuodelle heikkoa satoa. Johtuisiko tämä kenties siitä, että kuu oli tullut häiritsemään voimillaan yhtä vuoden solaarisista juhlista? Kuun mukaan on myös jossakin päin maailmaa määritelty sopiva teurastusaika. Liha oli herkullisimmillaan kun eläimestä tiristi hengen irti kolme päivää täydenkuun jälkeen, kuun ollessa leijonan merkissä.

Täysikuut ovat eripuolilla maailmaa usein nimetty huomioiden vuodenkierto ja ajankohtaan liittyvä keskeinen tapahtuma luonnossa tai maanviljelyksessä. Esimerkiksi sadonkorjuun kuuna on tunnettu täysikuu, jonka läheisyydessä vilja tavattiin korjata pelloilta latoihin. Vanhoja suomalaisia kuukausien nimiä ovat olleet huhtikuulle hankikuu ja heinä-elokuun väliin on sovitettu mätäkuu, jolloin haavakaan ei parantunut ilman märkimistä. Marraskuun aikaisempi nimi on ollut routakuu ja lokakuu kiepautettiin aiemmin muotoon likakuu. Kuukausilla on ollut vuosittain vakiintuneet ennusteensa vuoden säätiloihin. Helmikuulla ilman lämpiäminen merkitsee vastaavasti pakkasten siirtymistä maaliskuulle. Jos puolestaan maaliskuu on lämmin, tulee toukokuusta kylmä, mutta heinää tehdään loppukesästä hellesäässä.