Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Nykyinen Gregoriaaninen kalenteri yhdistää aurinkoon ja kuuhun perustuvaa ajanlaskua. Vuosi määritellään aurinkoon suhteuttaen, mutta kuukausi on mitoitettu väljästi kuunkierron mukaan. Kuun eri vaiheiden kirjon näkyminen taivaankannella kestää nelisen viikkoa. Myös kirkkopyhistä osa on määritelty aurinkokalenterin mukaan stabiileiksi, mutta esimerkiksi pääsiäinen kulkee kuukalenterin mukaisesti ja on siksi vuosittain hiukan eri aikaan. Vanha kiinalainen ajanlasku ja islamilainen kuukausi perustuvat kokonaan kuunkiertoon. Babyloniassa astrologia oli arvostettu tieteenala ja kuuta palvottiin taivaan kuningattarena. Maan ajateltiin olevan kuun lapsi.

Kautta historian ja varsinkin 1800-1900 lukujen okkultisten liikkeiden vastaavuusoppien myötä kuun ja muiden planeettojen on katsottu vaikuttavan maailman tapahtumiin, ihmisten ja asioiden luonteisiin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kuun funktio on ollut tunnepuolella. Useat ihmiset laskevat missä merkissä kuu on ollut syntymähetkellä ja tulkitsevat sitten kuumerkkinsä vaikutusta luonteeseensa ja elämänsä tunnetasoon. Kuunvaiheen perusluonteen katsotaan tarttuvan myös ihmisen perusluonteenpiirteiksi. Oman syntymänhetken kuunvaihetta pidetään läpi elämän suotuisimpana hetkenä toteuttaa uudet ideat, projektit ja ponnistukset.

Kuunvaiheita seurattiin ennen tarkkaan ja ne eivät olleet mitenkään erityisesti maagista tietoa, vaan kaikkien ulottuvilla olevia oman aikansa tieteelliseen maailmankuvaan perustuvia vinkkejä. Agricolan vuoden 1544 rukouskirjassa oli liitteenä taulukko, johon oli määritelty kulloinkin tähtimerkkien ja kuun asemat taivaalla. Taulukko oli höystetty kätevillä ohjeilla siitä, milloin oli paras aika harjoittaa ystävyyttä, maksaa velkoja, pitää häät, kiusata muita ja vaikkapa iskeä suonta. Siinä missä länsimailla maagikot ovat lähinnä kerskailleet sillä, kenen kuumagia toimi tehokkaimmin, niin itämailla kuuta on hallittu mahtipontisimmin elkein. Legenda kertoo profeetta Muhammedin todistelleen mahtiaan halkaisemalla kuun kahtia. Hän pyöritteli kuuta taivaalla ja lopulta kuu seilasi sisään ja ulos miehen hihoista.

Maanantai on tunnettu kuun päivänä. Jostain syystä ennen karjaa ei laskettu ulos laitumille maanantaisin, mutta liekö ikävä varjo päivän yllä juontunut siitä, että maanantaita kutsuttiin ennen hirttopäiväksi. Ennen vanhaan kuun vaiheita ei seurattu niinkään ajanlaskun vuoksi, vaan tutkien, mitkä päivät olivat suotuisia ja mitkä vähemmän suotuisia erilaisille toimille. Ihmisille alkoi kehittyä uskomuksia päivistä, joiden läheisyydestä onni oli paennut. Babylonialais-assyrialaisissa varhaisissa kalentereissa epäonnen päiviä olivat kuukauden 7., 14., 21. ja 28. päivät. Nämä olivat vaarallisia, mustia päiviä, jolloin tuli karttaa työntekoa ja matkustamista. Päivät erotettiin toisista erityisillä nimillä, jotka itämerensuomalaisilla ja lappalaisilla tunnettiin nimellä pyhä, pyhäpäivä eli tabupäivä. Pyhäpäivän työntekokielto siis juontaa juurensa kauempaa kuin Raamatun ohjeista pyhittää lepopäivä.