Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Rikottu ruukku

/ #18233 Minä rukoilen että Luoja Jumala päästäisi meidät...

01.08.2013 08:29

synneistä (kaikki vääryys) = kaikille hyväksi Jumalan sanan, Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa Totuuteen perustuvien ja mukaisten / kaikkia kohtaan Laillisen Oikeuden mukaisuuden opetusten ja ohjeiden VASTAISUUKSISTA. Ettei kävisi vanhanaikaisesti, samoin kuin niille noin 4000 vuotta sitten Jumalan sanan vastaisesti / Laittomasti, samoin väärin eläneille Nooan aikaisille...

Joka, se mistä Nooa heitä varoitteli ja valisti, sitten koitui heille maailman lopukseen tuomioksi, kun eivät Nooan varoituksista ja valistuksista välittäneet, vaan yhtyivät pilkkaamaan Jumalan sanalle ja tahdolle uskollisesti elävää ja toimivaa Nooaa. Mutta kukin tuomiokseen ja sinne kärsimysten puolelle ajattomuudessa joutumisekseen.

Näin on käyvä jälleen, tälle pahan vallassa olevalle, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta toimivalle, zaatanaa tuomiokseen palvelevalle ihmiskunnalle. Lähes kaikki ihmiset maailmassa sen hirmuiseksi maailman lopukseen, lopullisen tuomion puolesta, zaatanaa elämällään, vääryyden puolesta sanoillaan ja teoillaan, valinnoillaan ja valtuuttamisillaan, sekä harrastuksillaan, esityksillään kirjoituksillaan, sekä käytöksillään palvelevasti eläen, toimien ja vaikuttaen.

Josta, mitä on ja miksi tuleman pitää, jokainen voi lukea sieltä Raamatun lopussa olevasta Johanneksen ilmestykset osasta. Mutta muuallakin Raamatussa siitä puhutaan.

Kristuksen Jeesuksen nimessä muistuttaen! Vähäinen, valkeudeksi / herätykseksi työhön kutsuttu palvelijansa.