Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #18192 Kohusaarna tuomiokapitulin käsiteltäväksi

31.07.2013 17:30

 

 

Imatralainen pastori piti kesäkuussa Tainionkosken kirkossa seurakuntalaisia kuohuttaneen saarnan. Saarnassaan pastori muun muassa tuomitsi naispapit ja homoseksuaalit sekä arvosteli kovin sanoin seurakuntalaisia.

Tapaus etenee tuomikapitulin käsittelyyn, sanoo saarnaan perehtynyt Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen. Hän pitää saarnaa kirkon oppien vastaisena.

- Saarna liittyy vain hyvin löyhästi kyseisen sunnuntain evankeliumin tekstiin ja myös kirkkovuoden ajankohtaan. Se näyttää olevan hyvin vahvaa jumalallaan julistamista, josta puuttuu tyystin sielunhoidollinen lähestymistapa, ja se ei ole kokonaisuutena seurakuntaa rakentava, Häkkinen tuomitsee saarnan.

Saarna on pidettävä kirkkokäsikirjan määräämistä teksteistä. Lisäksi sen on oltava kirkon tunnustuksen mukaista, eikä se saa sisältää sopimatonta viittausta henkilöön tai kiihotusta ketään kohtaan.

- Näin selkeästi kirkkojärjestyksessä todetaan, Häkkinen sanoo.