Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
fundis |
/ #14051 Re: Re: Re:21.05.2013 16:29Silloin kun alkuperäinen Israel oli vielä kokonainen, siis kaikki 12 Jaakobin poikien muodostamaa heimoa elivät saman hallinnon alla, kirjoitettiin vuosiluku n 930 eKr. Sen jälkeen pohjoinen osa, 10-heimoa erosi Juudasta ja Benjaminin heimosta ja molemmat osat, pohjoinen ja etelä, perustivat oman hallintonsa. Myöhemmin molempia Israelin osia valloitettiin vuoronperään ja kuljetettiin pois omilta mailtaan pakkosiirtolaisuuteen ja vain eteläinen Juuda+Benjamin pääsivät palaamaan omalle maalleen takaisin. Se on pääasiassa se porukka joka siellä nykyisinkin asustaa, heillä juutalaisuus on pysynyt elämäntapana. Pohjoiset Israelin heimot hajaantuivat ja vaeltelivat kuka minnekin päin pakkosiirtolaisuudesta karatessaan/lähtiessään, ja eivät siis palanneet takaisin Palestiinaan. Raamatun monet profeettakirjat kertovat, että Jumala palauttaa heidätkin vielä takaisin omaan maahansa. Ne kertovat myös siitä, että 10-heimoa eivät pysyneet juutalaisuudessa, vaan osa vielä n.s.viimeisinä aikoinakin (näinä päivinä) palvovat epäjumalia.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16403 Luotu: 31.12.2012
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
294 Luotu: 03.01.2025
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
185 Luotu: 31.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
184 Luotu: 16.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
456 Luotu: 31.12.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
296 Luotu: 11.12.2021
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15964 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
172 Luotu: 19.12.2024
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
228 Luotu: 19.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101588 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11155 Luotu: 13.12.2020
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6427 Luotu: 21.06.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
396 Luotu: 18.12.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17693 Luotu: 16.10.2023
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15886 Luotu: 20.10.2022
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1488 Luotu: 13.01.2024
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
14 Luotu: 07.01.2025