KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen


Vieras

/ #1474 Kummallista

03.03.2011 10:06

MIKSI kaikki aktiivit, idearikkaat, vallitsevia toimintatapoja kyseenalaistavat kehittämishaluiset toimintaan ja kissoihin sitoutuneet fiksut ihmiset on ignoorattu, torjuttu ja savustettu ulos leimaamalla heidät milloin milläkin syyllä epämääräisesti ja yhdistyksen "viholliseksi" ja yhdistyksen rauhanrikkojaksi?? Jo vuonna 2006.

MIKSI yhdestä hallituksen aktiivisesta, nuoresta, kyselevästä, valppaasta kissoihin ja toimintaan sitoutuneesta jäsenestä Annikasta haluttiin päästä eroon keinoja kaihtamatta, uhka yhdistykselle, hallitukselle?? Tehtiin tikusta asiaa, syy erottamiseen.

MIKSI hallituksen jäsen Pirjo, aktiivinen peräänantamaton oikeudenmukainen kissoihin sitoutunut ,vaivojaan säästämättä työskennellyt yhdistyksen kissojen hyväksi, valehtelemalla ja vääristellyillä tiedoilla mustamaalattu yhdistykselle uhkaksi??? Nyt epäilys erottaminen hallituksesta.

MIKSI tynkähallituksen omavaltaiset laittomat toimet?

NIIN MIKSI!

MIKSI yhdistyksen varoja pantataan ja sijoitellaan eri tileille?!??
Kasvatettu pesämunaa säätiötä varten? ja samaan aikaan kerjätään/kerätään rahaa ihmisiltä vedoten kodittomiin kissoihin/kissatalohankkeisin etc. kuluihin "kynnet kohmeessa lippaan ympärillä anova katse silmissä"
Tietääkö oikeasti kukaan meistä miten asiat ihan oikeasti on?? (Katotaas mitä tulee esiin vuosikokouksessa, jos nyt sinne edes päästään...)

MIKSI on ollut niin vaikeaa saada tarpeeksi rahaa kissoihin? Miksi säästellään ja kitsastellaan kissojen terveyskuluista (pentujen rokotukset ym.)

Mitä siellä taustalla muiden tietämättä suunnitellaan ja tehdään ja salataan? MMm fiksut, aktiiviset," liian uteliaat"(asioita selville ottavat) ja liikaa kyselevät "nuuskijat" hallituksen jäsenet ovat uhka joista on päästävä eroon, koska voivat päästä hajulle?!?

Säätiössä säätiön pj ja hallitus ei tee ilmaista vapaaehtoistyötä vaan nostavat kokouspalkkioita. Siellä vain käsitellään rahoja ja sitä miten niitä jaetaan Adressissahan tuli jo esille se, kun kehoittivat oppositiota perustamaan oman yhdistyksen "kun jokainen yhdistys toimii tavallaan ja jos se ei miellytä niin voi perustaa oman ja toimia siellä niinkuin haluaa" ja että he voivat kyllä avustaa sopivalla summalla uuden yhdistyksen perustamiskuluissa.

Siellä säätiössä ei myöskään tarvitse enää olla tekemisissä ja sietää kissoja, kissoista soittavia ihmisiä eikä marisevia, vaativia ja vastaan pullikoivia ensikotilaisia.

Yhdistyksen alasajo on alkanut ja siihen on löytynyt jäsenistölle esitelty kätevä syy "riidanhaluinen, rahanhimoinen ja kissoista piittamaton oppositio" jonka vuoksi yhdistys ei voi enää toimia. Viis siitä että heidän toimensa eivät kestä päivänvaloa.

Onko koko KKY ja sen ulospäin näkyvä toiminta nyt vain kulissia? Kissat keppihevonen jolla rahastetaan ja ratsastetaan suuren yleisön silmissä eläinsuojelijoina kukkaronnyörien höllentämiseksi?
Onko tämä luotu kriisi hämäystä, savuverho jonka suojissa on hyvä toimia? Syy ajaa yhdistys alas osoittaen suurelle yleisölle sormella oppositiota.

Oppositio ei ole tehnyt mitään väärää tai laitonta, opposition jäsenet ovat sitoutuneet kissoihin ja yhdistyksen ydintoimintaan, ja sekä ovat valmiita kehittämään sitä kissojen parhaaksi.
Eivät myöskään ole tehneet mitään laitonta eivätkä moraalisesti väärää tai arveluttavaa ajaessaan nyt kissojen asiaa.
Siis ovat oikealla asialla!

MUTTA pj ja tynkähallituksella ei taida ollakkaan enää sama päämäärä kuin oppositiossa, se voikin olla ihan joku muu SIKSI näin voimakas vastustus?!?
Toisella kädellä hämmennetään "riitoja" ja muka ollaan kissojen asialla yhdistyksen imagon mukaan ja toisella kädellä touhutaan ihan jotain muuta kuin kissojen parasta.