Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #10077 Re: Re: Otsikko

16.04.2013 05:32

#10062: - Re: Otsikko

Huomaan, ettet edelleenkään osaa sanoa muuta kuin äkäisesti nimitellä ja polkea jalkaa lattiaan.

Luulisi sinulla olevan kova tarve nyt todistella, että tokihan ymmärsit kupletin juonen etkä missään tapauksessa ottanut jehovalinkistä vihjailua todesta JA että aivan varmasti ymmärsit perusteellisesti ne syyt, joiden vuoksi kyseinen listaus postattiin tänne. Mutta ei.. ottaa varmasti koville myöntää, että teitä vietiin kuin pässiä narussa. No, saatiin tässä taloudessa ainakin kunnon naurut törmäilyidenne tiimoilta.

Yleisön pyynnöstä toiveuusinta eiliseltä:

"No niin, koska keskustelukumppanini lähtivät vitsiksi tarkoittamaani jehovatekstivertaukseen mukaan, niin kerrottakoon tässä, että kyseessä oli ironia. Se, että ketjussa kirjoittajat eivät sitä sellaiseksi ymmärrä, vaikka kirjoitan loppua kohti aivan kieli poskessa, kertoo vain surullista tarinaa näiden henkilöiden täydellisestä medialukutaidottomuudesta, debatointikyvyttömyydestä ja - anteeksi nyt vaan - typeryydestä.

Sen sijaan että lähditte kaikki yhtenä miehenä ja naisena kiivaasti kiistämään väitteitäni, kiihtymään ja polkemaan äkäisenä lattiaa (ja voin kertoa, että katselin tätä menoa kyllä silmät pyöreinä..) olisimme kaikki voineet käydä lyhyen mutta hedelmällisen keskustelun siitä, mikä arvo on annettava "virallisena propagandana" täällä tarjoiltaville mediastrategialistoille.

Nyt tähän keskusteluun ei päästy, koska kirjoittajien lukutaito ei kerta kaikkiaan riittänyt vetämään ironian yhtäläisyysmerkkejä täällä kauhistellut "homoagendan" ja "salaisen jehovalistan" välille, ei edes silloin kun ryyditin viestejäni capseilla kirjoitetuilla hurmoshuudoilla. Ei hyvää päivää..

Arvaan, ettei teillä edellenkään ole mitään käsitystä siitä, miksi jehovalista ylipäänsä postattiin tähän ketjuun ja miksi sovelsin sitä yllä nähdyllä tavalla omiin ärtyyntyneisiin viesteihinne.

Näine sanoineni vetäydyn nyt unten maille ihmettelemään, mikä tällä palstalla kirjoittavien ymmärryskyky ja medialukutaito mahtaa olla."