KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen

KKYn rivijäsen v:sta 1996
Vieras

/ #1278 Uusi hallitus tai vaihdan jäsenyyden toisaalle

20.02.2011 22:42

Olen pitkän linjan KKYn kannattaja jäsenenä ja lahjoittajana, ja suoraan sanoen pöyristynyt yhdistyksen nykyisestä tilasta ja näistä kaikista paljastuksista, joita on tullut päivänvaloon nykyisestä puheenjohtajasta ja hallituksesta. Tässä keskustelussa ovat kummankin osapuolen tunteet kuumenneet, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, ettei koko keskustelun aikana, jota olen seurannut tarkasti alusta loppuun, ole tullut nykyiseltä hallitukselta tai heidän kannattajiltaan vastauksia asiallisiin kysymyksiin!

Aivan riippumatta ongelmista henkilökemioiden tasolla, mielestäni on pöyristyttävää, että pj ja hallitus käyttäytyvät kuin KKY olisi heidän yksityisomaisuuttaan. Kaikki keinot tuntuvat olevan sallittuja, kunhan uudistuksia ajavat aktiivit eivät pääse käsiksi heidän suuriin rahoihinsa, ja kunhan saavat itse pysyä vallan kahvassa! Yhdistyksissä lienee täysin normaali käytäntö, että puheenjohtaja ja hallitus vaihtuvat säännöllisin väliajoin -on todella harvinaista, että kukaan saa ylläpitää yli 30 vuoden diktatuuria. On surullista, että Kanervon ura kodittomien kissojen parissa saa näin ruman lopun. Tässä hallituksen jäsenistölle lähettämässä käsittämättömässä lehdykässäkin puhutaan "suurista rahoista", joihin uusi puheenjohtajaehdokas haluaa päästä käsiksi. Jäsenenä minua kiinnostaa kovasti, miten ihmeessä yhdistyksellä voi olla näitä "viisaasti sijoitettuja" suuria rahoja -miksei niitä käytetä kissoihin?! Mitä mahdollista tulevaa käyttöä varten niitä mahdetaan pantata?! Kun olen maksanut jäsenmaksuani ja antanut lahjoituksiani, olen aina ajatellut tukevani konkreettisesti kissojen auttamistyötä: jotta kissoille saadaan ruokaa, kissanhiekkaa, lääkkeitä, rokotuksia jne. En TODELLAKAAN ole antanut senttiäkään näiden vuosien aikana, jotta niitä pantattaisiin jossain tileillä ja hoideltaisiin suuria sijoituksia! Täältä on saanut lukea todella ikäviä totuuksia ensikotien tilanteesta, tuen puutteesta ja erityisesti kissojen hyvinvoinnista tinkimisestä! Jos yhdistys ei kerran elä kädestä suuhun vaan on vakavaraisempi kuin koskaan (kuten nykyinen hallitus mielellään mainostaa), niin kyllä pitäisi olla varaa hoitaa kissojen perusasiat kuntoon!

Jäsenenä minua kiinnostaa myös, miksi hallitus ei suostu kommentoimaan esim. päätöstä olla ottamatta uusia jäseniä?! Huvittaa oikein, miten he ovat edes voineet kuvitella, että jäsenille lähetetty demokratialiikkeen muistio olisi raskauttava kellekään muulle kuin nykyiselle hallitukselle. Muistiossahan tulee ilmi toinen toistaan ikävämpiä faktoja hallituksen toiminnasta, jonka takia oppositio edes on olemassa. Muistion ja saatekirjeen lähettäminen jäsenistölle sinänsä on aivan käsittämätön tempaus -täysin hyvänmaun rajojen ulkopuolella vähintään, ja epäilemättä myös ihmisten yksityisyyttä ja mainetta loukkaavaa. Siis oikeasti, onko yhdistyksissä tapana lähetellä koko jäsenistölle kirjeitä, joissa listataan nimeltä yhdistyksen jäseniä, joihin pj ja hallitus ovat tyytymättömiä tai eri linjoilla?! Yleensä asiat riitelevät keskenään ja henkilökohtaisuuksiin voidaan mennä sitten privaatisti tai edes kasvotusten. Huoh... No tämä mahdollisuus on jo ohitettu, mutta vuosikokouksen puheenjohtajavaalia voi ajatella muunakin kuin vain henkilövaalina; siinä äänestetään yhdistyksen tulevaisuudesta, käytännön toimintatavoista, edellytyksistä, joilla aktiivit voivat jatkossa kissoja auttaa. ASIAKYSYMYKSISTÄ. Tässä ei ole kysymys siitä, kumpi ehdokas on kivempi tms.

Minä aion todellakin tulla vuosikokoukseen äänestämään KKYlle parempaa ja aktiivisempaa tulevaisuutta, ja minä haluan -kuten varmasti koko jäsenistö! -että yhdistyksen varat menevät KISSOILLE!!! Ja sanonpa vain, että jos pj ja hallitus eivät vaihdu, niin minun rahani menevät jatkossa toiseen osoitteeseen. En halua olla jäsen nykyisellä tavalla toimivassa yhdistyksessä enää yhtään kauemmin.