KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen

..ja vähän toisenkin
Vieras

/ #1217 Voi yhden kerran..

20.02.2011 12:36

Minä en ole KKY:n jäsen.
Kuulin, että puheenjohtajaehdokkaaksi oli asettumassa uusi ihminen ja ehdottomasti halusin nähdä, millaisesta ihmisestä nyt puhutaan.
Minut kutsuttiin kokoukseen, missä pääsin tutustumaan kyseiseen ihmiseen ja hänen ajatuksiinsa KKY:n toiminnan tehostamiseksi ja nimenomaan kissojen hyvinvointiin liittyvistä asioista.

Kyseessä oli siis kokous, mikä ei ollut julkinen ja tästä kokouksesta tehtiin muistio asioista, missä mennään ja mitä olisi luvassa. Kyse ei ollut mistään päätöspöytäkirjasta vaan nimenomaan suhteellisen vapaamuotoisen keskustelutilaisuuden muistiosta. Josta puuttuu paljon sitä, mistä muutakin puhuimme siinä kahvittelun lomassa ja muistiossa on mm. virheitä, mitä nyttemmin on korjattu vastaamaan tarkemmin todellista tilaisuutta.

Nyt olen kuullut, että minun henkilökohtainen päätökseni valita kokoukseen osallistumisesta onkin levitetty kaikille KKY:n jäsenille. Miksi ihmeessä?

Onko elämäni niin kiinnostavaa, että nyt yli 700 ihmistä tietää, missä olen aikaani viettänyt?

Elämässäni tapahtuu paljon vielä mielenkiintoisempaakin.
Ne, joita asia kiinnostaa, voivat jättää tänne yhteystietonsa, niin kerron mielelläni elämästäni 40vuoden ajalta.

Sitä paitsi, kaiken kuulemani ja huomioimani jälkeen EHDOTTOMASTI äänestäisin Pirjo Peltoniemeä puheenjohtajaksi, jos olisin KKY:n jäsen.