Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vastauksia |
/ #7044 Re: Kysymyksiä06.04.2013 17:23"Miksi homoutta puolustellaan nykyään poikkeuksellisen kiivaasti?" Homot ovat kyllästyneet siihen, että heidän oikeutensa eivät toteudu. Toisaalta Suomessa on tällä haavaa teidät pois lukien ilmeisesti enemmistö ihmisiä, jotka ymmärtävät, minkälaisesta ihmisoikeuskysymyksestä on kyse. "Miksi homojen puolustelijat ovat yleensä nuoria?" Nuoret ovat olleet enemmän dynaamisen, ihmisoikeuslähtökohdan huomioon ottavan keskusteluilmapiirin sisässä. He myös ovat tavanneet jo varhaisessa vaiheessa homoja todetakseen, että tavallisia ihmisiähän ne. "Miksi homoliittoja ajavat poikkeuksellisen innokkaasti vihreät, vasemmisto, ja kokoomus(kin)?" Kysymys pitää kääntää toisin päin, miksi muut puolueet eivät sitä tee. Kepulla on vahva kannatus vl-alueella, perussuomalaiset ja kristilliset ovat jo kaiken kaikkiaan taantumuksellisia ja demareissa on vanhakantaista äijä-ay-henkeä. Aika paljon tämä liittyy myös kaupunkilais- maalaiskulttuurien ja koulutustasoeroon kannattajien joukossa. "Kuinka paljon homoja on Suomessa? 5000? 10000? Kuinka monta prosenttia väestöstä?" Homojen määrää ei kukaan tiedä tarkkaan, mutta on heitä PALJON enemmän kuin 10 000. "Miksi muille vähemmistöille ei kukaan ole mitään erityisoikeuksia vaatimassa, mutta suurta melua pidetään jatkuvasti yllä homoille vaadituista oikeuksista?" Kukaan ei ole vaatimassa homoille erityisoikeuksia, ainoastaan samoja oikeuksia perustaa rakkaansa kanssa yhteiskunnan ja laisäädännön täysivaltaisesti tunnustaman parisuhteen, jossa ei ole syrjivää elementtiä. Muillekin vähemmistöille ollaan laatimassa tasa-arvolakia, joka kriminalisoi syrjinnän ihonvärin, etnisen taustan, sukupuolen, sukupuolen ilmaisun ja sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Lisäksi vammaisille on oma lainsäädäntönsä, jossa vammaiset otetaan huomioon tavallaan "negatiivisen syrjinnän" periaatteella, siis niin, että esteitä heidän osallistumiselle yhteiskuntaan sen täysivaltaisena jäsenenä postetaan aktiivisesti. Tämä periaate ei tällä hetkellä toteudu täysin, joten töitä tehdään silläkin saralla hartiavoimin. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haljastennokkaa ei saa myydä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19971 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
730 Luotu: 22.03.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
182 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
178 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
172 Luotu: 18.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
161 Luotu: 13.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
154 Luotu: 18.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1807 Luotu: 10.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
407 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
234 Luotu: 09.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
78 Luotu: 12.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2847 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
597 Luotu: 13.03.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
119 Luotu: 09.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2315 Luotu: 15.07.2023
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11260 Luotu: 03.02.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
440 Luotu: 09.04.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
121 Luotu: 06.04.2025
Prisma Koivukylään!
175 Luotu: 10.04.2024