EU:n ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten oikeutta ostaa Suomesta maata tai kiinteistöjä tulisi rajo
Totuus rajan läheisyydestä |
/ #45 Re: Ulkopoliset ostajat saako antaa asuntosi vuokraksi?26.03.2013 10:28#44: Noza - Ulkopoliset ostajat saako antaa asuntosi vuokraksi? Keskustelu tämän asian tiimoilla on näköjään hieman rauhoittunut kun on tullut Kreikan ja Kyproksen kriisit tärkeämmiksi puheenaiheiksi. Kannattaa miettiä mitä on Suomalaisuus. Suomi oli itsenäinen eli valtio joka määräsi itse tullinsa sekä lakinsa. EU:n myötä itsenäisyys menetettiin ja nykyään EU määrää suurimmasta osasta meidänkin laeista ja säädöksistä. Suomi ei ole enää itsenäinen. Vai mitä käsitätte sanalla "itsenäisyys". Meidän maamme on myytävä muun maan kansalaisille tai yrityksille emmekä saa itse siihen puuttua. Meidän yrityksemme on myytävä ulkomaille emmekä voi lainsäädännöllisesti siihen puuttua. Meille saa tulla asumaan ulkomaiset emmekä voi itse säädellä kuka saa asua Suomessa. Mielestäni valtio on yhtä kuin maapohja. Kartallakin valtiot erotellaan maapohjan perusteella vaikka valtion sisällä asuisikin useita eri heimoja tai kieli/uskontoryhmiä joilla on omat "lakinsa". Maapohja on mielestäni viimeinen asia josta saisi luopua. Minkälainen on itsenäinen SUOMI jos 60% maista on vaikka Norjalaisomistuksessa? Maiden omistus pitäisi sallia vain Suomen kansalaisille. Ulkomaisille maapohjaa voisi vuokrata. Vuokrasopimuksen voisi tehdä esim. Venäläisen kesämökkeilijän kanssa vaikka 60 vuodeksi - joka tarkoittaa että Venäläinen mökkeilijä ehtii nauttia mökistään tarpeeksi pitkään MUTTA maapohja olisi silti mahdollista palautua takaisin Suomelle vuokra-ajan päätyttyä. Aina puhutaan siitä miksi ihmiset ovat niin itsekkäitä ja ajattelevat vain omaa etuaan. Syy on se että kukaan muukaan ei meidän etua ajattele joten itse on oltava röyhkeäkin jotta pärjää. Suomen valtio on myynyt sielunsa EU:lle ja tuntuu nylkevän kansalaistensa selkänahasta kaiken joten kansalaisen on itse yritettävä haalia omaisuutta keinolla millä hyvänsä jotta pärjäisi kun EU:n alueella alkaa todellinen kriisi ja talous romahtaa totaalisesti. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1778 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101174 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
451 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
400 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
279 Luotu: 10.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
239 Luotu: 06.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
217 Luotu: 13.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
332 Luotu: 02.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2642 Luotu: 01.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3993 Luotu: 21.11.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
119 Luotu: 13.12.2024
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
83 Luotu: 12.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
197 Luotu: 07.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
599 Luotu: 24.11.2024
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
197 Luotu: 05.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
762 Luotu: 30.11.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15301 Luotu: 15.07.2023
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
48 Luotu: 16.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1244 Luotu: 03.12.2024
Maksamaan saariston tiet kuntoon!
291 Luotu: 30.11.2024