Maahanmuuttajien tuet
HESE |
/ #758 MUUTOSTA PERKLE18.03.2013 11:43Suomessa ei ole ollut työvoimapulaa jonka perusteella näitä maahanmuuttajia on tuotettu liikaa Suomeen. Suomessa on tälläkin hetkellä avoinna vain sellaisia työpaikkoja, joista ei makseta riittävästi palkkaa, että sillä voisi Suomalainen kustantaa elämisensä kalliissa Suomessa. Nyt näitä maahanmuuttajille räätälöityjä avoimia alipalkka työpaikkoja täytetään maahanmuuttajilla, joille ei makseta Suomalaisen alkuasukkaan elämiseen tarvitsevaa palkkaa, vaan alipalkan lisäksi maahanmuuttajien palkan lisäksi valtio antaa sopeuttamisrahaa yms. muita lisiä maahanmuuttajille, mitä ei alkusuomalainen tietenkään saa, vaikka työskentelisikin alipalkka työssä ja tarve olisi kuinka suuri. Kun maahanmuuttajia on tullut enemmän, alkavat Kataisen yrittäjä kaverit sanomaan, että tässä olisi työpaikka, josta maksetaan 5 euroa tunti, ota tai jätä. Muuta ei ole. Suomesta tulee jatkuvasti vain kalliimpi ja kalliimpi paikka asua, mitä enemmän näille "Suomen pelastajille" maksetaan turhia avustuksia, koska me kaikki Suomalaiset maksamme nämä ulkomaalaisten palkanlisät ja muut avustukset meidän omina lisääntyvinä palkkaveroina ja ostamiemme tuotteiden- ja palveluiden arvonlisäveroina sekä siraanhoidon ja muiden verorahoilla kustannettavien palveluiden heikkenemisenä tai jopa loppumisena. Myös pimeäntyön teettäminen maahanmuuttajilla on lisääntynyt, joka taas aiheuttaa sen, että nekin työt on pois normaaleilta työmarkkinoilta ja verotulot jää valtiolta saamatta, mutta avustukset maahanmuuttaja saa jokatapauksessa, esimerkkinä vaikka Heidi Hautalan harrastama pimeäntyön teettäminen. En yhtään ihmettele maahanmuuttajiin kohdistuvan vihamielisyyden lisääntymistä, koska juuri he aiheuttavat alkusuomalaisten köyhtymistä ja ihmisarvon menetystä omassa maassaan. Minulle tämä tilanne on rasismiin vastaava tilanne, eli minua Suomalaista nöyryytetään jatkuvasti omassa maassani, kun minulle tarjotaan työtä, jonka palkalla ei voi tulla toimeen ja ulkomaalainen kuulemma voi tulla hyvin toimeen. Tämä tilanne aiheuttaa koko Suomeen vielä erittäin raakoja joukkotappeluita, joiden alettua Suomen hallituksen sössöt ja lässyt ihmettelevät tapahtumia, joiden aiheuttajia heidänmielestään on työtävieroksuvia hulttioita. Ei, kyllä ne on rehellisiä ja omanarvon tuntevia Suomalaisia, jotka ovat saaneet tarpeekseen tästä maanpäällisestä helvetistä. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
14833 Luotu: 11.09.2024
Vetoomus päättäjille Valpperin koulun säilyttämisestä.
612 Luotu: 13.09.2024
Luvattomien aseiden käytöstä ja hallussapidosta isommat rangaistukset
296 Luotu: 13.09.2024
Porin Kaanaan K-Market säilytettävä
254 Luotu: 14.09.2024
Kaupunkisillan päiväkotia ei saa yksityistää
228 Luotu: 14.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
3274 Luotu: 30.06.2024
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1399 Luotu: 02.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4701 Luotu: 05.10.2020
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2570 Luotu: 13.01.2023
Mansikkamäentien 15062 kunnostaminen
104 Luotu: 11.09.2024
Roll FM radiokanavalle vakituinen toimilupa
4441 Luotu: 04.07.2024
Adressi Humallahden baanasuunnitelman uusimiseksi
3243 Luotu: 26.08.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13272 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Kyynämöisten koulun säilyttämiseksi
409 Luotu: 28.08.2024
Pelasta Taalintehtaan hyvinvointipalvelut / Trygga välfärdstjänsterna i Dalsbruk
427 Luotu: 07.09.2024
PELASTETAAN OUTOKUMMUN RIVERIAN TANSSIKOULUTUS SEKÄ MEDIA-ALAN JA KUVALLISEN ILMAISUN PERUSTUTKINNOT
9118 Luotu: 27.08.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
2664 Luotu: 06.05.2024
Vanhan Lillhemtintien avaaminen asemakaavan muutoksella
448 Luotu: 16.08.2024
EI TUULIVOIMALAPUISTOA LIEKSAN UUDENKYLÄN (RIIHIVAARA) ALUEELLE
93 Luotu: 02.09.2024
Teisko-Aitolahti linjojen (90-93) bussitilaus tulee keskeyttää ja kilpailuttaa uudestaan
210 Luotu: 01.09.2024