IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Vieras |
/ #201205.03.2013 10:35Tossa toinen uutinen maataloussektorin erittäin huonosta osallistumisesta vesistöihin kohdistuvien päästöjen vähentämiseksi. 300 miljoonaa heitetty "kankkulan kaivoon"joka ikinen vuosi EU:hun liittymisen jälkeen. Kymmenen vuotta on jo 3 000 miljoonaa, kolme miljardia!! Tuo selvittää sen että maanviljelijät ajaa esim. uusilla autoilla. Olisikohan päästöjen vähentämiseen tarkoitetut rahat menneet johonkin muuhun kivempaan tarkoitukseen kuin päästöjen vähentämiseen, tosiaan vaikkapa uuden auton vaihtoon, ja senkin käyttökuluja voivat vielä laittaa vähennyksiin verotuksessa. Lohdutonta luettavaa. Koko juttu löytyy linkin takaa. "Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) mukaan maatalouden ympäristötuki ei ole vähentänyt Itämerta rehevöittävää typpeä ja fosforia toivotulla tavalla. Maataloustuottajille on maksettu ympäristötukea noin 300 miljoona euroa vuodessa Euroopan unioniin (EU) liittymisestä alkaen."
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16386 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101583 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15945 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
439 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
379 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
285 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
179 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
177 Luotu: 31.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
145 Luotu: 19.12.2024