Helsingin joukkoliikenteen heikentäminen
paviljonki purkuun |
/ #236 Re: Re: Nyt mä en tajuu enää mistään mitään26.02.2013 10:49#228: Enemmistödemokratia on poikaa - Re: Nyt mä en tajuu enää mistään mitään No sehän on hyvä että demokratia toteutui. Viisipäisessä hallituksessa kolmen kanta ratkaisee ja kaksi muuta on todellakin oikeutettuja jättämään eriävän mielipiteen ja sitä pitää niiltä vielä erikseen kysyä, mikäli eivät osallistu hallituksen kokoukseen. Kolmepäisessä kahden kanta ratkaisee (se on aika pieni otos siitä mitä mieltä asukkaat ovat). Mutta kun kerran tiedät paremmin kuin minä, niin kerrotko yksinkertaisesti hallituksen toimivallan? mitä päätöksiä he ovat oikeutettuja tekemään: päätöksiä pienistä korjauksista ja huolloista, nimittämään ja erottamaan isännöitsijän, muuta? Ja entä jos jokin erimieltä olevista olisi pyytänyt isännöitsijää tekemään muistutuksen, olisiko hänen yhdenvertaisuuden nimissä pitänyt se tehdä? Vaikka esim. juuri tuo Mechelininkatu 17, olisiko isännöitsijä kirjoittanut eriävän mielipiteen hallituksen jäsenen sitä pyytäessä? Tuomiojan lobbaama muistutus oli huomattavasti oikeaoppisempi. Siinä ei puhuttu talon puolesta, vaan "me allekirjoittaneet" olivat sitä mieltä. Kun Mechelininkatu 17 hallituksen jäsen oli itse jättänyt eriävän mielipiteen. Siinä taloyhtiössä saatetaan jopa keskustella tästä asiasta seuraavassa yhtiökokouksessa: "leimasiko muistutus kenties talon mainetta?" Muissa as. oy:ssä "hallituksen nimiin" isännöitsijän kirjoittamia muistutuksia ei varmaankaan kommentoida, ovathan hallituksen kokousten pöytäkirjat salaisia muille asukkaille. Luottamus (sekä vastuuvapaus) mitataan seuraavassa jäsenten äänestyksessä. Oligarkkien aika voisi olla jo ohi. Keskinurmikkoon ja sen pyöräiltävyyteen: Pyörätaskuilla sinne siirtyminen punaisten valojen aikana olisi toki mahdollista, mutta vihreillä valoilla ja sieltä poistuminen olisi todellista hasardia. Turvallisuuden tunne siellä pyöräiltäessä muuttuu totaaliseksi turvattomuudeksi ja pahimmillaan onnettomuuksiksi seuraavassa risteyksessä. Tilanne on hieman sama kuin Munkkiniemen puistotien väylässä: pyöriä ei haluta pyöräkaistoille, vaikka jalankulkijat pelkäävät pyöräilijöitä (ja päinvastoin). Lisäksi jatkuvuus ja saavutettavuus rajautuu vain risteysalueille, jolloin sinne haluava joutuu taluttamaan pyöräänsä seuraavaan yhtymäkohtaan, mikäli ei uskalla ajoradalla ajaa ja siitä siiryä kahden kaistan yli keskelle. Jalkakäytävällä ajo olisi jälleen arkipäivää. Mukamas hyvä reitti keskellä, mitä kukaan ei käytä. Tulevaisuudessa Munkassa järjestely on toivottavasti eri. Mutta miksi ihmiset eivät viihdy Mechelininkadun keskihiekkatiellä? Onko siellä yhtään penkkiä? (vastaus: ei) Voiko sieltä siirtyä seuraavalle pätkälle helposti? (vastaus: ei), mitä siellä on? lasinkeruupiste, miksi? Voisiko se olla jossain oikeassa liikenteen solmukohdassa esim. kaupan edessä? (vie mennessä - tuo tullessa) Mutta jos verrataan Tukholmaan, niin niillä on penkit, roskikset, tilataidetta, vesipostit, pyöriltä kielletty liikennemerkit (jalkakäytävä -merkki),.. Miksi Helsinkiin ei saataisi samaa? Kuvat puhukoon puolesta: Helsinki http://goo.gl/maps/pLc5l ja Tukholma (huom! pyörätie vasemmassa reunassa ja pyörätasku, puskan takana tilataide ja kuvaa kääntämällä vesiposti/juoma-automaatti)http://goo.gl/maps/zA5Pc Onko ytlk:n kokouksen tulos jo selvinnyt?
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1775 Luotu: 10.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19905 Luotu: 20.03.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
419 Luotu: 09.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
220 Luotu: 09.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
141 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
139 Luotu: 13.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
127 Luotu: 13.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2841 Luotu: 05.05.2024
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
109 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
399 Luotu: 01.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
570 Luotu: 22.03.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
943 Luotu: 13.12.2024
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
1817 Luotu: 18.03.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
561 Luotu: 13.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
43 Luotu: 12.04.2025
Adressi Alumiinitie 2 kaavasuunnitelmaa vastaan
89 Luotu: 08.04.2025
Viinijärvelle kuntosali ja isompi liikuntasali
229 Luotu: 04.04.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
91 Luotu: 06.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2280 Luotu: 15.07.2023