Ryhmäkanne saatava ympäristölakiin
Ryhmäkanne saatava ympäristölakiin / Tiedotteet / Talvivaara / Kommentit
Vieras |
#102.02.2014 12:29Järvikansan puolella |
Yhden rivin lottoaja |
#2 Talvivaara02.02.2014 16:35Ikävä tuottaa sinulle, Olavi, pettymys, mutta Suomen oikeuslaitos on verrattavissa Veikkaus Oy:n arvontoihin - lottoamiseksi ovat menneet myös oikeuskäsittelyt! Toinen pettymys: Kainuun ELY-keskuksesta ei puolueettomia löydy (muistathan valtion osuuden Talvivaarassa!) eikä ELY-keskus voi toimia tuomarina; käräjäoikeudet ovat sitä varten. Kolmas pettymys: kun olet seurannut tätä Talvivaaran koheltamista, uskotko sinä todellakin, että faktoilla olisi mitään merkitystä Talvivaaran jatkosuunnitelmissa - millään taholla? Nuo mainitsemasi tahot (Talvivaaran asiantuntijat ja Luonnonsuojeluliitto) eivät tule pääsemään yksimielisyyteen asioista, koska heillä on täysin erilaiset intressit asiassa - faktoilla ei ole heille merkitystä. En ole pessimisti - olen realisti, joka myös on seurannut tätä Talvivaaran touhua sekä lukuisia oikeuskäsittelyjä mm. talousrikoksissa. Talvivaarahan on vaaraksi - senhän me jo tiedämme. Nyt pitäisi vain saada painostusta em. virkamiestahoihin, jotta hanke saataisiin mahdollisimman pian lopetettua. Auttaisikohan median painostus enemmänkin kuin vuosia kestävät oikeustaistelut? Kiitos siitä, että olet tuonut esiin tuon ryhmäkanne-esityksesi; sehän tulisi saada ympäristölainsäädäntöön mahdollisimman pian. Mutta niin kauan kuin poliitikot haraavat vastaan, yksittäisillä ihmisillä ei yksinkertaisesti tule olemaan taloudellisesti varaa haastaa moisia "Talvivaaroja" oikeuteen! En kyllä ymmärrä tätä suomalaista "suurta yleisöä", joka mainostaa rakastavansa suomalaista luontoa ja ammentavansa voimaa siitä: missä he ovat tällä hetkellä? Missä on se "kaveria ei jätetä" -mentaliteetti - annammeko me yksittäisten ihmisten taistella tätä taistelua yksin? Missä on se surullisenkuuluisa solidaarisuus? Ajattelepa omalle kohdallesi - jaksaisitko taistella Talvivaaraa vastaan, kun ainoana vaihtoehtona moiselle on hankkia pankista laina omaa asuntoasi vastaan - juuri sen samaisen asunnon arvo on romahtanut Talvivaaran ympäristörikosten vuoksi! Jo on "arvot" taas kohdillaan… Silti ystävällisin terveisin, Tarja Hakkarainen |
Vieras |
#302.02.2014 18:08Ely keskus, mikään niistä, ei ole missään tapauksessa puolueeton. Kun elinkeinopolitiikka on etusijalla niin ympäristöpolitiikka saa väistyä. Juuri sen vuoksi ollaa missä ollaan. En luota instanssiin joka on todellisuudessa ministeriön peukalon alla. Kansalainen Nolla. |
Luonnon puolesta 66 |
#4 Tarja Hakkarainen02.02.2014 21:35-Kiitos pitkästä kommentistasi, jossa puhut täyttä asiaa. Talvivaara on todellakin aiheuttanut jo nyt niin suurta vahinkoa, että ryhmäkanne-esitys pitäisi saada ympäristölainsäädäntöön mahdollisimman pian. -Ei jäädä tuleen makaamaan, vaan tartutaan härkää sarvista ja yhtenä joukkona ajamaan Talvivaara vastuuseen teoistaan ja korjaamaan/ korvaamaan jo aiheuttamansa vahingot. |
huh.huh.fi |
#5 Ei sutta kaalimaan vartijaksi..06.02.2014 10:16Eurolla Perä osti kaivoksen ja sillä tuhosi koko ympäristön ja aina poikkeuslupia Kainuun Ely -keskukselta sai, ovat hyviä kamuja kai? Talvivaarassa meni kaikki jo alusta pitäen päin "perää" ja viranomaiset eivät valvoneet ja tietoa ja taitoa ei ollut kenelläkään! Aivan käsittämätöntä sähellystä ja valehtelua joka taholta! Kaunis maisema on tuhottu totaalisesti, jälki on kuin ydinsodan jäljiltä. Kuka korjaa vahingot ja voiko niitä edes korjata? |
Olavi Saastamoinen Adressin tekijä |
#6 Re: Talvivaara06.02.2014 19:38#2: Yhden rivin lottoaja - Talvivaara Kiitos palutteestasi. En ole yhtään pettynyt näkemyksiisi. Olet näköjään menettänyt luottamuksesi maamme oikeuslaitokseen. En menisi ihan totaalista tuomiota julistamaan. Talvivaaran kaltaisen moniongelmaisen kaivoksen kohtaloa ei voida kuitenkaan oikeudessa päättää. Siellä voidaan tietenkin antaa tuomioita siitä, jos kaivos ei ole noudattanut ympäristölupaa. Varsinaista ongelmaa, toimiiko kaivoksen metallien talteenotto prosessi, sitä ei mikään oikeusaste pysty päättämään. Oikeuden käyttö olisi samalla tasolla kuin noitavainojen aikaan.
Sen pitää pystyä asiatuntijoitten ratkaisemaan. Kokemusperäistä tietoa on jo kerääntynyt Talvivaaraan riittävästi. Heitin tuomarin asemaan ironisesti Kainuun ELy:n. On todella typerää, että organisaation alin taso on jätetty yksin vastuuseen kaivoksen valvomisesta, eikä ole annettu edes riittäviä henkilöresusseja tehtävään.Tietääkseni Talvivaaraa on päätoimisesti valvonut vain yksi henkilö. |
Olavi Saastamoinen |
#7 Yön yli nukuttuani päätin vielä täydentää vastastani. Kokemukseni Suomen oikeuslaitoksRe: Talvivaara08.02.2014 06:50#2: Yhden rivin lottoaja - Talvivaara abcdef
Yön yli nukuttuani päätin vielä täydentää vastastani. Kokemukseni Suomen oikeuslaitoksesta perustuu yhteen todistaja lausuntoon. Se puoli jonka puolesta todistin, oli häviämässä jutun. Löin pöytään kirjalliset faktatiedot ja voitimme. Oikeudessa voi tosiaan hävitä, ellei pysty kylmillä tosiasioilla todistamaan vastapuolen väitteitä vääriksi. Samasta asiasta on kysymys Talvivaarassakin. Selvää on, että Talvivaaran puoli yrittää taistella työpaikkojensa puolesta viimeiseen asti. Kylmä fakta on, ettei siellä ole yhtään todellista kannattavaa työpaikkaa. Kylmä fakta on, ettei yksikään yrittäjä voi harrastaa tappiollista toimintaa ikuisesti. Talvivaaran ja sen puolella olevien ns. asiantuntijoitten tulee ottaa nyt lusikka oikein käteen ja niellä karvas soppa. Ratkaisevaa on toimiiko bioliotus vai ei. Empiiristä tietoa asiasta on jo riittävästi. Ei toimi. Luonnonsuojelijat tietysti puolustavat luotoa, mutta etsivät vakuuttavilla faktatiedoilla samalla totuutta. He ovat saaneet selville, että bioliotusta on kokeiltu peitteitten alla, eikä taivasalla. Kooltaan massiivisia kasoja on jo kustannussyistä mahdotonta peittää katoksilla. Valtio on perustamassa Ouluun uuden tiedekunnan kaivosbuumia edistämään. Bioliotuksen toimivuuden arviointi olisi heille sopiva tehtävä ensi alkuun. Pelkäänpä, että ennen kurki kuolee kuin suo sulaa. Talvivaaran kaivoksen alasajo olisi kylmiin faktoihin nojautuen nyt ainoa järkevä toimenpide. Mikäli rahoitus järjestyisi, niin bioliotusta voitaisiin siellä tulevaisuudessa vielä kehittää pienimuotoisena. Talvivaaran johto on syytteessä umpäristö-ja työsuojelurikoksista. Nyt olisi syytä käydä nuo käräjät ja katsoa onko oikeuden mielestä siellä syyllistytty rikoksiin, vaan onko kaikki ollut vain onnetonta sattumaa. Ennen kaikkea mahdolliset syylliset pitäisi tuomita koko omaisuudellaan siivoamaan jäljet. Osasyyllisiä ovat myös osakkeen omistajat, mitkä pitkittävät ostoillaan tätä holtitonta kokeilua. Suuret kiitokset kaikille, jotka ovat kannattaneet myös sanallisesti ryhmäkanneadressiani. Ryhmäkanteen kohtalo ratkaistaan seuraavissa vaaleissa. Ottakaa yhteyttä omiin kansanedustajiinne, nyt pitää löytää kaikki edustajat jotka kannattavat lainmuutosta. Oikeusministeriössä jo asiaa harkitaan. Allekirjoittajien määrän pienuus ihmetyttää. Miksi viesti ei mene perille järvikansalle, joita pitäisi laskujeni mukaan olla vähintään puolet suomalaisista. Yritetään yhdessä viedä viestiä eteenpäin. Korkea allekirjoittajien määrä loisi lisäpainetta päättäjiin.
|
HHT |
#819.04.2014 07:36Kainuun ELY ei ole puolueeton eikä edes pätevä. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101414 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
358 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15635 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
333 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2682 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5265 Luotu: 03.02.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024