Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto.
Jarkke K |
#187624.03.2013 12:52Noustaan vaan jatkossakin rohkeasti puolustamaan terveitä arvoja, se on lopulta näiden arvoliberaalienkin etu, ja koko kansamme etu. "Vanhurskaus kansakunnan korottaa, synti on sen häpeä." |
ihmettelijä |
#187724.03.2013 12:56En vieläkään ole saanut vastausta siihen, onko lesboilla ja homoilla todella niin huono itsetunto että sitä yritetään pönkittää sillä, että se verhotaan sanan avioliitto taakse? Asia ei siitä muuksi muutu homot ja lesbot ovat nimenmuutoksen jälkeenkin homoja ja lesboja. Miksi ette kanna ylpeänä tekemäänne valintaa ja seiso päätöstenne takana niiden oikeilla nimillä. |
Vieras |
#187824.03.2013 13:06Raamattu kertoo siitä mitä mieltä Jumala on avioliitosta. Selkeää. |
Jepulis |
#1879 Re: Nykyistä avioliittolakia saa myös kannattaa,hienoa24.03.2013 13:17 |
Avioliitto on miehen sekä naisen! |
#1880 Enbuske &Linnanahde24.03.2013 13:22Perjantaina nähtiin televisiossa "ex homon" haastattelu joka itse kertoi "eheytyneensä" homoudesta. Hän myös sanoi julkisesti että isän puuttuessa on ollu vaikeaa ja on kovasti toivonut isää aina itselleen. Ja juuri siksi mitä itse on kokenut meni naisen kanssa naimisiin ja sai lapsia, hän valitsi oikean tien koska ymmärsi mitä isättömyys aiheuttaa lapselle. Lapset ansaitsevat isän sekä äidin! |
elä valehtele |
#1881 Re: Tasa-arvoinen Suomi24.03.2013 13:35nykyinen laki riittää miehelle ja naiselle avioliittoon. Nykyinen laki on tasa arvoinen. Homoille ja lesboille viimeksi meni läpi haluamanne asia, mutta avioliittoa EI sotketa haureuden ja synnin harjoittamiseen. Avioliitto on pyhä liitto ja sitä EI sotketa likaan. Esittämäsi prosentit ovat VALHETTA. PYSY TOTUUDESSA. |
suomi nousuun |
#1882 Re: Enbuske &Linnanahde24.03.2013 13:39#1880: Avioliitto on miehen sekä naisen! - Enbuske &Linnanahde hienoa SUOMALAINEN MIES. TÄSTÄ MALLIA MUILLEKIN |
vieras |
#1883 Re: Mahtava adressi!24.03.2013 13:45#1874: Jarkke K - Mahtava adressi! Hyvä Jarkke K! Samaa mieltä. Mahtava adressi! Raamatussa ovat elämään kuuluvat ohjeet ja niitä on hyvä noudattaa. Niitä ohjeita noudattamalla välttyy monelta tuskalta ja ahdistukselta. Ihanaa elää onnellisina ja uskollisina toisilleen kohta 40v. Raamattua tuntemattomille ja ymmärtämättömille kehoitan lukemaan raamattua. Maistraatissä suoritimme vihkimisen, ei siihen raamatulliseen avioliittoon tarvitse välttämättä luterilaista leipäpappiakaan.
|
Vieras |
#188424.03.2013 13:46I support the original constitution of marriage. |
Jeesuksen opetuslapsi, Pyhän Hengen ohjauksessa |
#1885 Re:24.03.2013 13:54Raamatulla nimenomaan on tekemistä avioliiton kanssa. Tästä asiasta on vilisemällä Raamatunkohtia täällä, joten en laita niitä nyt tähän. Toistan vielä Raamatunjakeen 1. Kor. 1:18: PUHE RISTISTÄ ON HULLUUTTA NIIDEN MIELESTÄ, JOTKA JOUTUVAT KADOTUKSEEN, MUTTA MEILLE, JOTKA PELASTUMME, SE ON JUMALAN VOIMA. Raamattu on ja tulee olemaan meille uskoville ainut ja oikea elämänohje kaikissa elämäntilanteissa ja Jeesus Kristus on Herrain Herra ja Kuningasten Kuningas ja Tuomari, jolle kaikkien on tehtävä elämästään tili - ajatuksista (luit ihan oikein), sanoista ja teoista. Jumala tuntee meidän syvimmätkin ajatuksemme jo kaukaa. Sinäkin tapaat hänet viimeistään sitten, kun ylität ajan rajan. Toivottavasti olet muuttanut mielesi siihen mennessä, koska sitten alkaa IKUISUUS ja valinta on tehtävä jo tässä elämässä. Kuolema vain sinetöi sinun valintasi.
|
Vieras |
#188624.03.2013 14:12Avioliitto ei ole kristillinen arvo. Avioliittoa on ollut paljon ennen kristinuskoa ja tänä päivänäkin sitä harjoittavat niin ateistit, kuin muihinkin uskontokuntiin kuuluvat ihmiset. Kuinka perustelette tämän, oi suuret kristillisen avioliiton kannattajat? |
eheytyshoidolla tuloksia |
#1887 Re: Enbuske &Linnanahde24.03.2013 14:16#1880: Avioliitto on miehen sekä naisen! - Enbuske &Linnanahde jos voitte niin jakakaa tätä esim tässä adressissa myöhemminkin, koska asia on ajankohtainen . Eheytyshoito prosessointia käynnistellään maan korkeinta johtoa myöten, joten jakakaa tätä adressia ja tietoa eteenpäin. |
suunsoittoa parempi perustelu, please |
#1888 Mistä tulee darwinilainen tasa-arvo?24.03.2013 14:17Jos et ole kristitty, vaan uskot darwinismiin, puolusta darwinistisia arvoja, älä kirstinuskon arvoja! Raamatun arvot ovat: 1.Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan ja siitä velvoite ihmiselle rakastaa myös toisiaan. 2.Jumala kertoo, mikä on luomansa elämän ja ihmisen käyttöohje, jotta elämä ei tuhoudu ja ihminen kärsi. Siis mitä on synti. 3. Ihmiset ovat Jumalan luomia ja sen vuoksi tasa-arvoisia Jumalan edessä. Jokainen joutuu Jumalan eteen tekemään tilin omista ratkaisuistaan. Darwinismin arvot: 1. Ei ole Jumalaa, joka kertoisi, mikä on oikein tai väärin. Siis mikä tahansa on oikein tai väärin. (Homous ei voi olla oikein tai väärin.) 2. Ei ole olemassa mitään tasa-arvoa, vaan vahvin voittaa ja säilyy. Heikot ovat vahvimpien armoilla ja joutavat tuhoutumaan elämän säilymiseksi. ( Ei voida VAATIA tasa-arvoa kenellekään.) 3. Ei ole rakkautta, vaan kilpailu omasta säilymisestä. ( Ei ole homojen eikä heteroiden rakkautta) |
Vieras |
#1889 Re:24.03.2013 14:18Oi ihmettelijä. Perustelemme sen länismaisella historialla. Alapa tutustua siihen. |
elä valehtele |
#1890 Re:24.03.2013 14:21lue raamattua. Se on semmoinen ohje meille ihmisille. Miehelle ja naiselle ja Sana riittää. Ateistit ovat mestareita selittämään ja sotkemaan asioita jotka perustuvat oletukseen ja satu ukkoihin. Voin lähettää sulle raamatun jos sulla ei ole ja ei maksa mitään. |
ei ihmettele |
#1891 Re:24.03.2013 14:22Ehkä tällä homokampanjalla ei ole tarkoitus homojen asiaa niin kauheasti ajaa ( sehän on jo kohtuullisen hyvä rekisteröidyn parisuhteen muodossa). TARKOITUS ON HYÖKÄTÄ KRISTILLISIÄ ARVOJA VASTAAN homokeppihevosella. Jos se sukupuolineutraali avioliittolaki tulee voimaan, alkaa jokin uusi kampanja kristittyjä vastaan. Homot ovat loukkaantuneet siitä, että jossain olisi Jumala, joka sanoo, että on olemassa synti. Ihminen ei kestä synti-sanaa. |
2013 |
#1892 Re: Mistä tulee darwinilainen tasa-arvo?24.03.2013 14:24#1888: suunsoittoa parempi perustelu, please - Mistä tulee darwinilainen tasa-arvo? kivikautisten jorinoita, joilla EI tulevaisuutta. |
mies ja nainen ovat tasa-arvoisia |
#1893 Re: Mistä tulee darwinilainen tasa-arvo?24.03.2013 14:25#1888: suunsoittoa parempi perustelu, please - Mistä tulee darwinilainen tasa-arvo? Rooman valtakunnassa ei tunnettu tasa-arvoa. Sen kehitys alkoi valistuksen aikaan, jolloin kristillisyys oli jo erittäin vakiintunut Euroopassa. Kiinassa ja muissa idän kulttuureissa (Intian kastijako) ei vieläkään tunneta tasa-arvoa, koska siellä ei ole kristinuskoa. |
koulun käynyt |
#1894 Re: Re: Mistä tulee darwinilainen tasa-arvo?24.03.2013 14:26#1892: 2013 - Re: Mistä tulee darwinilainen tasa-arvo? Olet hyvin oikeassa: darwinilaisuudella ei ole tulevaisuutta. |
suomi nousuun |
#1896 Re: Re: Mistä tulee darwinilainen tasa-arvo?24.03.2013 14:32#1893: mies ja nainen ovat tasa-arvoisia - Re: Mistä tulee darwinilainen tasa-arvo? Kiinassakin on tällähetkellä n. 150000000 milj kristittyä. Siellä on työtä tehty ja tehdään edelleen. Kommunismin tyhjyys rupee nyt näkymään. |
Vieras |
#1897 Re: Re:24.03.2013 14:32Kiitos, on minulla Raamattu ja olen sen lapsena lukenutkin, kun vielä uskoin niihin satuihin. Mutta siis ihan tosissaan, kuinka te perustelette sen, että avioliittoa on ollut jo kauan ennen Raamattua ja tänä päivänäkin sitä on kristinuskon ulkopuolella? Kuinka perustelette sen, että shintolaiset ja hindut voivat mennä naimisiin, vaikkeivat usko kristinuskon Jumalaan? Jos avioliitto on vain ja ainoastaan kristillinen, miehen ja naisen välinen liitto, niin miksi ihmiset ovat muissa uskonnoissa ja kulttuureissa harjoittaneet sitä jo aikojen alusta asti? Joutuvatko he ikuiseen kadotukseen, koska näin tahraavat kristillisiä arvoja omilla pakanauskonnoillaan? |
pete |
#1898 Re: Mistä tulee darwinilainen tasa-arvo?24.03.2013 14:33#1888: suunsoittoa parempi perustelu, please - Mistä tulee darwinilainen tasa-arvo? Darwinin mukaan ei ole mitään toisten pyyteetöntä huomioimista. Ei ole tasa-arvoa. Se tulee Raamatun ihmiskäsityksestä. |
Vieras |
#189924.03.2013 14:36on jumalan luoma oikea suhde ja joka siitä poikkeaa vastaa itse jumalan edessä siitä. |
isääiti 10lasta |
#1900 avioliitto mies ja nainen kunniaan24.03.2013 14:37NYT ON SUOMALAISEN TERVEEN NOUSUN AIKA. SE TEHDÄÄN NAISTEN JA MIESTEN YHTEISTYÖLLÄ. EMME ANNA AVIOLIITTOA HOMOUDELLE JA LESBOUDELLE, KOSKA SE EI OLE TERVE TIE KANSAKUNNALLE, JOKA RAKASTAA JUMALAA JA MIESTÄ JA NAISTA. KAIKKI AVIOLIITOT MUKAAN TALKOISIIN. VIEKÄÄ VIESTIÄ SIELLÄ MISSÄ LIIKUTTE. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16379 Luotu: 31.12.2012
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101582 Luotu: 27.09.2024
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1805 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15942 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
409 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
281 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
176 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
171 Luotu: 31.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
138 Luotu: 13.12.2024