Kansanäänestys EU-jäsenyydestä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kansanäänestys EU-jäsenyydestä.
Vieras |
#22631.01.2013 22:26Ei hyvältä näytä, liittovaltioon ollaan menossa, en kannata, Suomi ei voi myydä ja luovuttaa kaikkea kansallisomaisuuttaan ja itsehallintoaan kansainväliselle riistoporukalle. |
Vieras |
#227 Naiivia sinisilmäistä luottamusta Ranskan ja Saksan diktatuuriin.31.01.2013 23:23 |
Vieras |
#22801.02.2013 11:40Lukekaapa sellaista blogia kuin median vahtikoira, siellä on jonkin verran asioita, joita valtamediamme hissutteleepi. Lisäksi kuvat pistämät miettimään mainostoimistojen valtaa kansan aivopesussa. |
Vieras |
#22903.02.2013 13:04Tämä adressi on ainoa keino saada mielipiteensä kuuluviin. Jos adressi saa 50 000 allekirjoitusta Eu äänestys on järjestettävä sanoo eu myönteiset mitä tahansa. Aukaiskaa hyvät ihmiset silmänne, olemme menossa kohti liittovaltiota, sitäkö sekasortoa itsellenne haluatte. Suunnitelmat liittovaltiosta ilmeisesti ovat jo valmiina, niistä ei vaan julkisuudessa ole meille kerrottu. |
Vieras |
#23010.02.2013 12:48POIS EU:STA!!!! |
Vieras |
#23122.02.2013 16:07Rahat mitkä hallitus on laittanut esim. Kreikkaan sekä maksanut vuosittain EU:lle , yli 500 miljoonaa euroa tyhjästä , täytys saada konstilla tai toisella takasin suomelle . Niillä rahoilla vois palkata lisää poliiseja , tullivirkamiehiä sekä rajavartioita . |
Vieras |
#23225.02.2013 18:41On jo viimein tullut aika mittauttaa kansalla EU;n jäsenyyden tämän hetkiset "voimasuhteet" harjoitettuun politiikkaan nähden. |
Seppo : Ruovedeltä |
#23325.02.2013 19:39Vihdoin pitää kansalle antaa tilaisuus äänestää EU;sta kuin mitata sen poliittinen suhde kansalaisiin,vai Vain yhtä ongelmaa on tämänkaltainen EU,sillä näin ei voi enään jatkua pitkään : Tälläisenään ! |
Vieras |
#234 Re:25.02.2013 21:56
Kansalaisaloite on kyllä tuttu. Olen ites ollut mukana levittämässä sitä Perussuomalaisille tammikuun alista alkaen. Ainakin kommunistit laittoivat etusivulleen ja itsenäisyyspuolueen sivullahan se on myös, koska tekijä on IPU:n jäsen. Ottakaa yhteyttä totuustytto@gmail.com jos haluatte virallisten nimien katukerääjiksi tai lisätietoja. |
Ardiana |
#235 Re: virallinen kansalaisaloite25.02.2013 22:02Kansalaisaloite on kyllä tuttu. Olen itse ollut mukana levittämässä sitä Perussuomalaisille tammikuun alusta alkaen. Ainakin kommunistit laittoivat etusivulleen ja Itsenäisyyspuolueen sivullahan se on myös, koska tekijä on IPU:n jäsen. Ottakaa yhteyttä totuustytto@gmail.com jos haluatte virallisten nimien katukerääjiksi tai lisätietoja. |
Vieras |
#23626.02.2013 02:49Missä ne katukerääjät oikein piileksii? Hyvät naurut piristäisi päivää. |
9 sirpaletta |
#237 Re: VOITTO KOTIIN02.03.2013 00:37#151: LEX LUTHOR - VOITTO KOTIIN Tässä on noita kranaatin sirpaleita selässä ihan E: un tarpeeksi, että olokaaka hyvä. Pidän nuo ainoat pyssyni kuitenkin kaiken varlta, jos joku tulee kuhtumatta. näin vanhana kuitenkin piän kaiken varulla. Eihän se minua haittaa ennää jos vanhalta yrittävät viiä jotaki ei mulla oo vietävääkään. On sitä maalimasa kaikenlaista pöhlyä niinku tuo Kattainenki. Ei oisi uskonu mikä siitä tuli kun oltiin samosa leivisä sen isän kanssa kouluaikaan. Kyllä hän oli jo sillonki meleko ihtsetietonen ja jopa komenteli XX henkilöitä. Palion olisi tuosta ihmis polosesta kerrottavvaa mutta, ku ja jos kysytään niin sittempä kerron. Kaikki nämä hänen töppäyksensä kuitataan HYVÄVELI systeemillä. Vai onko sanomani jälkeen jotakin järkevämpää sanomista? Sen vaan sanon, että mitä syemmälle meemmä EU:hn sen harvepi on tuo meiän itsenäisyys. Sinne meni soat ja sajat tuhannet ihimishenget Kataisen hornankattilaan.
|
Vieras |
#23819.03.2013 22:59Ehdottomasti kansanäänestyksen kannalla. Päättäjät on päättömiä ton EU-vouhotuksen kanssa, joten kansan ääntä on kuultava ja sanottava ehdoton ei koko EU:lle. Jumalan siunausta koko Suomen kansalle. T: Jeesus on Herra, Seinäjoki. |
HESE |
#239 MITÄS ME TYYTYMÄTTÖMÄT19.03.2013 23:49Poliisi on tyytymätön, puolustusvoimat on tyytmätön, rajavalvonta on tyytymätön, suurinosa muustakin virkavallasta on tyytymätön, kansa on tyytmätön, puolet eduskunnasta on tyytymätön. Mitä tässä vielä odotetaan. |
Vieras |
#240 VAUHTIA19.03.2013 23:57Keskusta puolue ja Perus Suomalaiset, pistäkäähän töpinäksi siellä eduskunnassa ! |
Vieras |
#24120.03.2013 00:26Tilanne on nyt katkennut nuoli. |
Vieras |
#242 Re:20.03.2013 01:32Nihkeästi nimiä kerääntyy. Homosaatioaloite keräsi yli satatuhatta päivässä. Missä mättää? |
Vieras |
#243 Re: Re:20.03.2013 10:58Pervoja on tullut EU:sta Suomeen jo liikaa. |
Vieras |
#244 Re: Re: VÄÄRENNÖS20.03.2013 11:10Kuinkahan monta nimeä niistäkin on väärennöksiä ja onkohan läheskään kaikki edes Suomen kansalaisia. Tuollainen adressi täytyisi mitätöidä välittömästi. Miettikääpä tätä, 4166 nimeä tunnissa/ 24 tuntia. Tai 8333 nimeä tunnissa/12 tuntia. En usko, tuo adressi on selvästi harhaanjohtava väärennös, jota ei missään tapauksessa saa ottaa huomioon todisteena eduskunnassa eikä muuallakaan. |
Vieras |
#24520.03.2013 19:55Tämä on todella asiallinen adressi joka saa pikkuhiljaa enemmän tukea mitä pitempään näiden Kataistten ja Urpilaisten ja Eu mielisten maamme alasajo jatkuu. Ikävää että kansa joka verellä maksoi itsenäisyytensä antaa kaiken pois näiden todella sokeiden liittovaltion kannattajien toimesta. |
Vieras |
#246 Re: Re: Re: VÄÄRENNÖS20.03.2013 21:10Miten luulet että ne on väärentäneet??? |
Vieras |
#24707.04.2013 09:26Hyvä että tälläinen on tekeillä että saamme asiasta kansan äänetyksen aikaisessi |
Suomi vapaaksi rosvojen kynsistä |
#248 Re: Äänestys EU:sta tulee18.04.2013 20:14https://www.kansalaisaloite.fi sivustolla on 1.1.2013 päivätty aloite jolla on jo yli 17000 nimeä listattu. Käynnissä on siis allekirjoitusten kerääminen kansalaisaloitteeseen, jossa pyydetään eduskuntaa järjestämään kansanäänestys EU-jäsenyydestä. Jos saadaan 50 000 allekirjoitusta heinäkuun alkuun mennessä, niin eduskunnan on vähintäänkin käsiteltävä aloite ja otettava siihen kantaa. Tämä jo pakottaa keskustelemaan jäsenyyden mahdollisista hyvistä ja huonoista puolista ja kansalaisten tieto ja tietoisuus kasvavat. Linkki keräyksen sivustolle.
|
Vieras |
#24901.05.2013 05:04Todellakin aiheellinen. |
mikä on kun eurot ei riitä |
#250 irti eu-sta01.05.2013 16:52oikein hyvä!!toivottavasti tulee tarpeeksi allekirjotuksia.koska nyt on se hetki joko eroon eu:sta tai sitten suomi rypee ja rypee tosi syvällä suossa!ja kansa kärsii.On sitä selvitty sodasta ja maksut maksettu,niin eiköhän eu.sta jos vaikka kävellään ulos koko roskasta...Suomessa on paljon tietoa/taitoa millä pärjätä.Ei suomi maailman vientiin eu.ta tarvitse.Europan vienti on aika pientä suomella ja itään päin suomi sais vietyä tavaraa vaikka kuin paljon,jos se lopettas tuon eu-vouhotuksen... |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101414 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
358 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15636 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
333 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2682 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5265 Luotu: 03.02.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024