OIKEUDENMUKAISEN SIVIILIPALVELUSLAIN PUOLESTA

Muutama huomio.

Siviilipalvelus ei ole aina niin auvoista ja helppoa armeijaan verrattuna. Olen lähipiiristäni ainoa sivarin käynyt (tai siis sitä käyvä), ja armeijan käyneet puhuvat kuinka ensimmäiset pari kuukautta oli vähän rankempaa ja sitten meni aika nopeasti kahvia juoden ja munkkia syöden, noin sopivasti karrikoiden. Etenkin pari soittokunnan käynyttä muistelevat armeijan lepokotiaikoja lämmöllä. Aika kului nopeasti, sai soittaa joka päivä ja livahtaa keikkojen jälkeen kaljalle. Jos jäi kiinni, sanomista saattoi tulla mutta rangaistusta ei. Harvemmin kukaan kysyi mitään. Lisäksi armeijassa ollaan porukassa, josta yleensä tulee kaveriporukka. Kukapa ei kaveriporukassa viihtyisi?

Sen sijaan siviilipalveluksessa käyvät ovat yleensä paikoissa, joissa työnteko ei ole aina niin helppoa ja rentoa, kuten vanhainkodeissa ja muissa hoitolaitoksissa. Ensihoitajaksi opiskeleva kaverini tietää mitä se on, eikä kateeksi käy. Itse teen "siistiä sisätyötä" rennossa työilmapiirissä ja olen sikäli onnekas, mitä nyt jatkuva näyttöpäätetyö käy terveyden päälle. Mutta aika kuluu hitaasti. Vaikka illat ja viikonloput on vapaata, oikean työn tekeminen (itsekseen toimistossa) ja silti jatkuvassa rahapulassa kamppailu käyvät hermoille. Ja tätä ihanuutta on jäljellä vielä 114 päivää. Täytyy tunnustaa että välillä olisin mielummin soittokunnassa tekemässä sitä mistä eniten tykkään ja pelaisin lopun ajan pleikkaria tai korttia kavereiden kanssa.

Mutta valitsin sivarin, koska mokoma pelleily isänmaallisuuden nimissä ei yksinkertaisesti tunnu mielekkäältä. Jos joku suurvalta päättää Suomen ottaa, se sen tekee oli täällä nykymuotoinen asevelvollisuus tai ei. Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia. Onneksi maailmantilanne on nykyään se, että pieni ja harmiton pohjoinen länsimaa vailla juuri mitään rikkauksia (en nyt puhdasta vettä ja puuta jaksa laskea) tai sijaintinsa vuoksi omaamia hyötyjä ei suurvaltoja kiinnosta. Suomesta on enemmän hyötyä Venäjälle, Kiinalle yms. sellaisena kuin se on itsenäisenä. Nykymaailma pyörii täysin markkinatalouden ympärillä.

Haluaisin tietää, mihin Johann Wolfgang Von Goethe perustaa tulevaisuudenvisionsa.

"Kuvitteellisessa tarinassa (jota toivon mukaan emme koskaan kohtaa) vuonna 2014 Kiinan kommunistinen tasa-valta on hyökännyt Eurooppaan sekä Pohjois-Amerikkaan täydellä arsenaalillaan kumppaniensa Pohjois-Korean sekä Venäjän avustuksella. Rajanaapurimme taasen on tehnyt askeleen kohti vanhaa suunnitelmaansa: vallata Suomi etulinjaksensa."

Miksi ihmeessä Kiina lähtisi sotaan Eurooppaa vastaan, kun se on vihdoin päässyt hyötymään markkinataloudesta ja kehittymään? Miksi Venäjä tekisi sen, ja miksi Kiinan ja Pohjois-Korean kanssa? Ja jos tekisi, mihin Venäjä nykyisenlaisessa sodankäynnissä tarvitsee Suomea etulinjakseen (esim. viimeisimmät USA:n käymät sodat)?

"Vuoden 2014 Suomen asukasluku on n.2,8 miljoonaa miestä, joista 18-65- vuotiaita on n.2,0 miljoonaa, ja joista n.190.000 – vajaa kymmenys potentiaalisista maanpuolustajista – ovat armeijan käyneitä. Lisäksi lukuun lasketaan n. 20.000 vapaaehtoisena asepalveluksen suorittanutta naista. Kun Suomi on sitten jäämässä auttamasti sinivalkopunaisen toverimme jalkoihin, mitä mahtaa siviilipalveluksen suorittanut henkilö tehdä. Tarttuuko hän aseisiin ja puolustaa isänmaatansa vai antautuu ilman minkäänlaisia takeita siitä antaako hyökkääjä kenties minkäänlaista armoa?"

Mihin aseisiin tulisi tarttua? Jos sattuu selviämään hengissä ohjusmoukaroinnista, pitäisi sitten yrittää pyristellä vastaan vailla minkäänlaista tajua siitä, miten armeijassa tulisi toimia? Ota huomioon, että siviilipalvelus on jo olemassa, eli joka tapauksessa on miehiä, jotka eivät ole armeijan koulua käyneet. On myös miehiä, jotka eivät hyväksy tappamista. Sitten on myös valtava määrä reserviläisiä, jotka eivät taatusti enää hallitse tuota 18-19 kesäsenä oppimaansa (jos ehtivät tai kykenivät edes kunnolla oppimaan) sotimisen "jaloa" taitoa. Sen verran paljon tiedän täysiä idiootteja ja uusavuttomia jotka ovat armeijan käyneet, että en jaksa uskoa heidän ihan oikeassa sodassa osaavan vaikka sitä kävivätkin kuusi kuukautta leikkimässä.

"Loppujen lopuksi tuo maahamme hyökännyt (ja lopulta sen valloittanut) vihollisemmehan on paljon pahempi siviilipalveluksen sekä aseistakieltäytyjän aatteiden vastustaja. Toistan: he hyökkäsivät, he käyttivät aseita ensimmäisenä, he ampuivat ensimmäisen laukauksen, antoivat sodan julistuksen. Heidän kaltaistensa alamaisiksiko vakaumuksellinen rauhan toitottaja mieluummin ryhtyy kuin sotii vastaan mahdollisuutena pitää vapaa maa ja vaihtoehto valita? Kuinka raukkana voi ihminen silloin itseään pitääkään, kun on rauhan aatteensa takia menettänyt maansa ja joutunut orjaksi – vain, koska ei halunnut taistella vastaan?"

Jos rauhanaatteen taakse saadaan laajaa kannatusta, se alkaa vaikuttaa myös ylöspäin. Koko ajatushan on se, että mitään sotaa ei tarvitse koskaan syttyä. Ja Suomen kohdalla siinä asemassa ollaankin että sellaiset visiot ovat äärimmäisen epätodennäköisiä. Maailma on mennyt kauas toisen maailmansodan aikaisesta. Todella kauas. Sotimisen osalta ehkä kauemmas kuin tällaisia hieman propagandistisia tulevaisuudenvisioita maalaavat huomaavat kapeakatseiselta armeijanpuolustamiseltaan.

Tässä vaiheessa on ehkä hyvä korostaa, että itselleni sivari ei ole sinänsä sen suurempi jätkä kuin armeijan käynytkään, kyse on omasta valinnasta. Minulle armeijan käyneellä ja sivarin käyneellä ei ole miehenä mitään yleistettävissä olevaa eroa, koska en ole mitään eroa oikeassa elämässä nähnyt.

"Olisiko Suomi itsenäinen, jos olisimme antautuneet?"

Jaa nyt? Olisi. Esimerkki löytyy Suomenlahden toiselta puolelta. Hyvä silti ettemme antautuneet (tosin myös tuuria, muualla tapahtunutta ja politiikkaa itsenäisyyden säilymisessä oli mukana), ja arvostan sotaveteraanien taistelua suuresti. Kysymys tai sen vastaus ei kuitenkaan liity itse asiaan mitenkään. Tilanne nykymaailmassa on niin täydellisesti toinen; elämä ja politiikka pohjaavat eri asioihin, globalisaatio ja markkinatalouden ylivalta, jne jne... Esiteolliselta kaudelta digiaikaan, kullanvaihdosta tilisiirtoihin ja osakkeisiin. Asioiden, materian ja kansojen merkityssuhteet ovat täysin toiset läntisessä maailmassa, jonka liitännäisiä Kiina ja Venäjä ovat jo.

"Armeijassa oppii kuria, mikä vain vahvistaa kotona opittua kasvatusta. Armeijassa oppii ryhmätyöhenkiseksi, siis sosiaaliseksi. Armeijassa opetetaan vastuuta ja aatteita – ei niinkään ajatusta tarttua aseeseen heti, kun tilanne näyttää uhkaavalta, vaan suojelemaan lähimmäisiänsä miltä hyvänsä vaaroilta – niin fyysisiltä kuin psyykkisiltäkin."

Ja väität, että me sivarit ollaan vailla näitä taitoja, tai että armeijan käyneet ovat näissä taidoissa ja ominaisuuksissa sivareita parempia? Ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa ja piste. Näihin asioihin luodaan perustat jo niin kauan ennen armeijaa että se siitä. Ainakaan itse en koe olevani huono ryhmätyöihminen (päinvastoin, ja on siitä kiitostakin tullut matkan varrella), saati epäsosiaalinen. Sen sijaan tunnen ja tiedän paljon armeijan käyneitä jotka eivät näissä asioissa niin kovin loista. Aatteet, joita armeijassa opetetaan, kehtaan leimata osittain (juurikin sodan ja sen uhan kannalta, ym. propaganda) kyseenalaisiksi. Jokainen kunnon mies osaa huolehtia perheestään ja lähimmäisistään - siihen ei tarvita armeijan oppeja.

"Armeijassa oppii käyttämään asetta. Tosin sen taidon oppii ihminen jo pilttinä pappansa polvella. Kun katsoo aamutuimaan takapihallensa, näkee lasten rientelevän ympäriinsä muovipyssyt kourassa osoitellen toisiansa. Ihmisluonne on se. Ihmisen itsesuojeluvaisto laittaa hänet ampumaan ennen kuin toinen ehtii painaa liipaisinta – oli hän sitten käynyt armeijan tai siviilipalveluksen tai kieltäytynyt kokonaan. Kuka muka todella haluaa kuolla toisen puolesta muualla kuin rakkauslauluissa? En minä ainakaan. Erona tietenkin kranaatin täysosuma ryhmän keskelle, jonka päälle yksi urhoollinen hyppää varmaan kuolemaan – pelastaaksensa muut. Se on ihmisluonne. Kunniasta viis, kunhan omaa järkiperäisen moraalin."

Minun järkiperäinen moraalini sanoo, että sotaisa ihmisluonne ei ole sisäänrakennettua, vaan tilanteiden ja ahneuden luomaa pakkoa. Nykymaailmassa pakkoa ei enää olisi ja ahneus kanavoituu markkinatalouteen ja rahaan, joten miksi ihmisen ei tulisi pyrkiä kehittymään Neandertalilaisesta nuijanheiluttajasta muitakin kuin lähimpiä ihmisiä ymmärtäväksi, yhteistyökykyiseksi ja eettiseksi? Lapsuuden sotaleikit on nähdyn matkimista. Leikkisivätkö lapset pyssyillä jos ne eivät sitä mistään oppisi? Enpä usko. Ei sikäli en näe pyssyleikeissä mitään pahaa, se on vain leikkiä. Niin kauan kun ymmärretään leikin ja oikean ihmisen tappamisen ero, joka meille yleensä onneksi opetetaan. Me kaikki leikimme lapsena myös rallikuskeja, palomiehiä jne, eikä meistä kaikista ole niihin hommiin.

Jos tappaminen on sisäänrakennettua, miksi sodissa olleilla on niin paljon mielenterveysongelmia? Miksi Vietnamin jenkkisotilaat kääntyivät sodanvastaisiksi? Tai Irakin?

Kyllä minusta armeijan jotenkin sivaria ylemmäksi asettavalle siinä on kyse vain ja ainoastaan jonkinlaisesta kunniasta. Perustelut ym. pyritään aina asettamaan niin, että sivari saataisiin tuntemaan itsensä vähemmän mieheksi, vähemmän isänmaalliseksi ja jostakin oleellisesta paitsi jääväksi. Kuitenkaan mitään näistä väittämistä ei voida todistaa. Ei mikään ihme, koska nehän eivät pidä paikkaansa.