Urheilu pois YLE puheesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Urheilu pois YLE puheesta.
Vieras |
#76 Mielenilmaus tekeillä23.01.2012 20:59YLE:n pettyneet Vuoden 2012 alusta Yleisradiossa uudistettiin linjauksia, jotka ovat herättäneet paljon tunteita suuntaan ja toiseen. Juuri oltiin päästy kohisemasta YLE-verosta, joka aiheutti monenlaista ristiriitaa ja polemiikkia sekin. Osa kansalaisista oli iloisia siitä, että heille rakkaan ja merkityksekkään viestintäforumin (radio, televisio, internet-palvelut) rahoitus taattiin myös tulevaisuudessa. Tässä ryhmässä mukana on varmasti paljon radioihmisiä, joiden mieltä painaa eniten YLE Puheen muutokset. Uudistusta ja sen aiheuttamaa kritiikkiä on käsitelty mm. aamu-TV:n lähetyksessä, missä YLEn reaktio (Olli-Pekka Heinosen suulla) oli lähinnä ”aina roiskuu kun rapataan” ja ”tyytymättömät voivat aina vaihtaa kanavaa”. Samansuuntaista on ollut palaute myös YLE Puheen omassa facebook-rymässä. Mutta siinähän se vitsi ja purnaamisen aihe piilee – ei enää ole kanavaa mille paeta! YLE Puheen entisten kuuntelijoiden joukko on suivaantunut eikä tässä ole kyse pelkästä ”urheiluvastaisuudesta”, koska osa heistä kuuntelee urheilua mielellään mutta se ei sulje pois tarvetta yhdelle täysipainoiselle asiakanavalle. Uudella Puheella vastarintaa ovat herättäneet niin jinglet, ohjelmien mainokset, uudentyyppinen juontaja/toimittajalähtöisyys kaupallisten kanavien mallin mukaan, uusi tapa sijoittaa uusinnat todella pian alkuperäisen ohjelman jälkeen ja tietenkin myös se leijonan siivu parhaaseen kuunteluaikaan, joka menee nyt urheilulle (jääkiekkokierrokset ja tapahtumaurheilun selostukset). Entisistä tai pettyneistä kuuntelijoista tuntuu melko laajasti siltä, että odotetaan vain melun laimenemista, jotta voidaan jälkiviisaasti todeta, uudistuksen vain aiheuttaneen pientä alkukitkaa. Facebookissa on tekeillä mielenilmaus aiheesta https://www.facebook.com/pages/YLEn-Asia/364237073603396 |
M Kleemola |
#77 Re: Mielenilmaus tekeillä24.01.2012 11:47Mikäli yllä oleva hyvä yhteenveto tai Yle Puhe Facebook -seinä eivät vakuuta yleisestä mielipiteestä, kannattaa myös lukea tammikuun puolivälin Helsingin Sanomien Mielipide-osastoa. Lähes päivittäin on julkaistu kirjoituksia, jotka harvinaisen yksimielisesti haluavat vanhan Yle Puheen takaisin. Arvon Yle Puheen johto sekä viestintäministeri: Myöntäkää virhe ja palatkaa vanhaan. Aina muutos ei ole positiivinen asia ja tällöin olisi miehen työ myöntää virhe. Kuuntelijalukujen valossakaan päätöstä ei tosiasiassa voi perustella. Radion kuuntelijamäärien mittausmenetelmä on sellainen, joka aiheuttaa aina mittausvirheen. Mikäli yksittäinen kuuntelija kuuntelee useaa kanavaa, kutakin (muistaakseni) 15 minuuttia, on hän tilastoissa jo moninkertaistunut. Tätä Ylen johto varmasti ylpeänä esittelee ja perustelee muutoksen hyvyyttä. Valheellinen tilasto ei kuitenkaan muuta tosiasiaa eli sitä, että moni on lopettanut Yle Puheen kuuntelemisen. |
Vieras |
#7824.01.2012 13:34Erinomainen asia, että on paikka, jossa voi ilmaista raivonsa jotenkin. Koko muutos annettiin ylhäältä ilman minkäänlaista keskustelua. Miksei radiossa voi olla erillistä urheilukanavaa? |
Kuulovammako? |
#7926.01.2012 09:33Komppaan sydämestäni nimimerkkiä Kolmikymppinen kuuntelija (kohta ex-kuuntelija). "Olga K pilaa koko kanavan. En todellakaan halua kuunnella sitä typerää, mukarentoa lätinää, jota tuli jo ennestään kaikilta kaupallisilta kanavilta ihan tarpeeksi. Miksi piti mennä pilaamaan ainoa hyvä radiokanava? Pahinta on, että avasipa radion Puheen taajuudelta mihin aikaan päivästä tahansa, siellä lässyttää aina tämä Olga K jotain ärsyttävää pinnallista p*skaa - ilmeisesti aamuohjelma lähetetään uusintana myöhäisillassa. Urheiluun taas olen törmännyt tasan kerran. Olen muutamassa päivässä saanut yliannostuksen Olga K:ta, ja ko. juontajan tyhjänpäiväinen jorina aiheuttaakin radion sulkeutumisen välittömästi ja tekee minusta hyvin äkkiä ex-radiokuuntelijan. Enää ei ole kanavaa, jolta tulisi rauhallista, laadukasta ja sivistävää ohjelmaa, kun Puheellekin on pitänyt palkata joku lämpimikseen lätisemään ja pinnallisine small talk -haastatteluineen aikaa kuluttamaan. Ilmeisesti tämä on halvempaa kuin oikean sisällön tekeminen." - Pakko sulkea radio heti kun Olga K siellä avaa suunsa, :P - |
Vieras |
#8026.01.2012 12:31Hyvä juttu, että joku laittaa tällaisen alulle. Toivoisin paluuta entiseen YLE PUHE ohjelman tyyliin ilman rummutuksia ja voimakkaita musiikki välisoittoja. Samoin juontajan runsas hieman päällekäyvä "ssssss sävyinen" puhe ei ole parhaasta päästä. Urheilu mielellään pois ohjelmasta sitä tulee muutenkin liiankin kanssa kanavilta. Eikö todellakaan yhtään kanavaa voi pitää puhtaasti PUHE kanavana. |
Vieras |
#81 Re:26.01.2012 15:36~];>) Vähän. Mutta Asiaa ! ( Tykkää ) |
toimi heti! |
#82 Käykää kaikki YLE:llä avautumassa!26.01.2012 21:00 |
Vieras |
#83 Re: Re:26.01.2012 21:12#61: Urheilufanaatikot katsomoon - Re: Käykää kaikki täällä avautumassa YLE:n "uudistuksesta" : |
petronfin |
#84 KÄYKÄÄ AVAUTUMASSA YLELLÄ!!!!26.01.2012 21:28 Käykää kaikki täällä avautumassa YLE:n "uudistuksesta" : |
jussi |
#85 puhetta27.01.2012 17:27ns. vanha puhe takaisin...urheilutston teennäinen urhaiheinen jutustelu on karmeata kuunneltavaa verrattuna esim. puheen huumoriin/kulttuurijuttuihin..Eikö tosiaan riitä yksi taajuus urheilulle ? |
Vieras |
#86 Re: puhetta27.01.2012 17:28adressi on tietenkin tarpeellinen ja toivokaamme siis että se tehoaisi Ylen päällykäisiin... |
Facebookissa järjestäydytään |
#8728.01.2012 19:04Tervetuloa mukaan facebookissa järjestäytyneeseen ryhmään: https://www.facebook.com/pages/YLEn-Asia/364237073603396 |
Vieras |
#88 TV ok.28.01.2012 19:47Todella, urheiluvouhkaaminen ei sovi sivistyneeseen asiaradioon. Oma -puheen kuunteluni on vähentynyt radikaalisti. Tilalle voisi laittaa vaikka tv-ohjelmia; ak-kakkonen, a-talk, pressiklubi yms, yms. |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
28.01.2012 21:48- Poiston ajankohta: 28.01.2012
- Poistamisen syy: Varsinainen viesti jäi pois.
Vieras |
#9028.01.2012 21:48 |
vakikuuntelija |
#91 Tyhjä Puhe pois29.01.2012 10:48Pois Puheelta tyhjää puhuvat Olga K. ja kumppanit sekä urheilu. Asiallinen, asiaohjelmia ja kulttuuria sisältävä Puhe takaisin! |
Eläkeläinen |
#92 Olga ja urheilu29.01.2012 12:02Olga K on jopa urheiluakin pahempi. Kumpikaan näistä ei nosta sen kummemmin suomalaisten äänestysaktiivisuutta kuin sivistystasoakaan. Kuka Olgan palkkasi? Oliko kyseinen henkilö kuunnellut naisen tekemiä ohjelmia? Missä tilanteessa Olga puhui päätöksen tehneen pyörryksiin? |
Pedagoomikko |
#93 Osuva asiantuntijakommentti29.01.2012 12:57 |
k-j fröjd |
#94 urheilukanava29.01.2012 15:02Huono juttu todella että urheilu sekoitettiin laatukanavalle. Toinen asia on sitten Olga. Sääli Olga K:ta, joka ei varmaan ole vastuullinen asiassa. Hänen kohdeyleisönsä ei ole entiset Yle Puheen kuuntelijat minun mielestäni. Olisi mielenkiintoista tietää mikä hänen ammatillinen pätevyytensä on ja onko hänellä toimittajakoulutus. |
Miten surullista! |
#95 Kaikki protestoijat tavoitettava!29.01.2012 23:01Miten ihmeessä saataisiin KAIKKI tästä YlePuheen onnettomasta haaksirikosta järkyttyneet ja raivostuneet kuulijat ilmaisemaan mielipiteensä, myös ne joilla ehkä ei ole tietokonetta?! Itsekin löysin tämän adressin aivan sattumalta. Minullekin YlePuhe oli AINOA luottamukseni ja iloisen kiitollisuuteni arvoinen kulttuurikanava. Älyllistä, henkistä virkistystä kaivatessani tiesin aina, ohjelmatiedoista tarkistamattakin, saavani kuulla jotain mielenkiintoista, uutta tai vanhempaa, niin monin eri tavoin informoivaa, sivistynyttä ja sivistävää puheohjelmaa. Mikä hirveä pettymys nyt! On luonnollista, että suuri osa ihmisistä on kiinnostunut urheilusta, pitää kevyestä musiikista ja letkeästä radiojutustelusta. Minä onneton EN! Mutta olinhan löytänyt itselleni YlePuheen... Näin ikävästikö siinä nyt kuitenkin piti käydä? |
Vieras |
#9630.01.2012 20:39Yle Puheen uusi tyyli: urheilua, kevyttä jutustelua, hörhöaiheita, kikattelua, tunnusmusiikkia. Kohta varmaan kanavalle saa soittaa ja tehdä itse oman yhteisöllisen radio-ohjelmansa. Väliin TV-uutiset, tekstitys tosin puuttuu. Ei täysijärkisille. Kuuntelen mieluummin työmatkalla musiikkia CD-levyltä kuin riskeeraan avaamalla tämän päläti päläti -kanavan. |
Mikko-eno |
#97 Re: urheilukanava31.01.2012 11:58#94: k-j fröjd - urheilukanava Kysyit koulutuksesta. Olga K on käynyt kansanopiston. Sillä pääsee Suomessa pitkälle. |
Vieras |
#9831.01.2012 15:18Yle Puheesta ja Radio Suomesta tulee usein jopa yhtäaikaa urheilua. Tämä on julkisen palvelun tuottajalta ison kuulijakunnan osan puhdasta syrjintää. |
ratio kiiiinni ja heti |
#99 Olga K pois Yle Puheesta31.01.2012 19:55Olga K:ta ei kestä kuunnella.Luulisi, että noin paha ässän sössötys huomioitaisiin radioääntä valitessa.Pakko sulkea radio HETI, kun OK avaa suunsa. Ennen "uudistusta/pilaamista" Yle Puheen aamuissa oli ihan hyviä toimittajia. |
Vieras |
#100 Re: Re: urheilukanava31.01.2012 23:39#97: Mikko-eno - Re: urheilukanava Ok. Googlailin hänen "taiteilijanimensä" ja sieltä bittiavaruudesta löytyi oikea nimi. Mutta ei mitään tietoa koulutuksesta tms. Varmaan se ylen sivuilta jostakin löytyisi, jos osaisi etsiä. Onhan Yle julkinen laitos.
En tiedä mitä sanoisin. Varmaan hänellä on oma kohdeyleisönsä, mutta en usko että se löytyy Vahalta Puheelta.
Harmittaa todella tämä uudistus. Muistelen, että joskus muutama vuosi sitten oli puheita että Puhe lopetettaisiin. Ainakin osa kansanedustajista vastusti silloin asiaa seurauksella että Puhetta ei lopetettu. Olisko eduskunta oikea paikka vaikuttaa asiaan? Enää ei oikein voi vaikuttaa asiaan irtisanomalla tv-lupamaksu. Sama raha menee palkasta suoraan katsoit/kuuntelit Yleä tai et.
Onneksi tajusin ladata koneelle podcasteja mielekiintoisimmista ohjelmista.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19955 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1803 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
178 Luotu: 13.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
667 Luotu: 22.03.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
171 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
155 Luotu: 13.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Kyöpelinvuori-munat takaisin kauppoihin
106 Luotu: 18.04.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
115 Luotu: 09.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
230 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
407 Luotu: 01.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2847 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
591 Luotu: 13.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
56 Luotu: 12.04.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
422 Luotu: 09.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
51 Luotu: 18.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11252 Luotu: 03.02.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
115 Luotu: 06.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
952 Luotu: 13.12.2024
Prisma Koivukylään!
174 Luotu: 10.04.2024