Jyväskylän lyseo tulee säilyttää
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Jyväskylän lyseo tulee säilyttää.
Lyseon väki |
#151 Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina03.02.2012 04:35Kaupungin kanta muotoillaan kysymykseen lukioiden tulevaisuudesta tiistaina sivistyslautakunnan kokouksessa (ellei kaupunginhallitus käytä ns. otto-oikeuttaan). Ennen kokousta OKL:n opiskelijat ovat järjestäneet lukiolaisten kanssa performanssin vastustaakseen massakampuksia ja jättilukioita, siinä olisi luonteva tilaisuus luovuttaa myös tämä adressi, jotta päättäjät näkisivät, miten laajaa kansanjoukkoa Lyseon lakkauttaminen (nimen säilyttäminen on näennäistä) loukkaa. Tidoksi tätä palstaa lukeville, että esittelevä virkamies apulaiskaupunginjohtaja Lepistö on jostain syystä jättänyt esityslistan liitteistä pois kansalaiskannanoton, jonka on allekirjoittanut ainakin lähes 2000 kuntalaista, sekä Lyseon opettajien ja oppilaiden sekä aikuislukion yhteisen kannanoton, jossa perustelaan monipuolisesti, miten molempien kolujen etu olisi saada jatkaa nykyisellä paikalla niin, että vanha Lyseotalo olisi kunnostettu ja sen rinnalle rakennettu uudisrakennus, kuten sekä kunta että KKY:n eläköitynyt johtaja Salminen aikanaan ovat luvanneet. Tikkakosken ja Voionmaan kannanotot ovat liitteissä - lieneekö syynä se, että Tikkakoski ei ota kantaa jättilukioihin vaan vaatii vain Tikkakosken säilyttämistä ja Voionmaa tuo toiseksi parhaana vaihtoehtona esiin jättilukion rakentamisen Voionmaan koulun yhteyteen ja Lyseon siirtämisen siihen. Ihmetyttää, miten esittelijä paneet mukaan toisest kannanotot mutta ei toisia, vaan ehkä sen seltiää 2.2. KSML:ssa ollut Lepistön haastattelu, jossa hän toteaa, miten häntä "helkkaristi harmittaa", että Lyseo on noussut keskipisteeksi. Toivottavasti vielä moni ehtii allekirjoittaa tämän adressin ja sen perustajat käyvät toimeen adressin luovuttamiseksi. |
Vieras |
#152 Re: Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina03.02.2012 14:07#151: Lyseon väki - Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina Adressi on tänään 3.2.2012 toimitettu Sivistyslautakunnan puheenjohtajalle Katja Isomöttöselle. Adressi olkoon auki siihen saakka, että tähän asiaan joskus saadaan lopullinen ratkaisu. |
Ennenkuulumatonta peliä |
#153 Re: Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina03.02.2012 17:19#151: Lyseon väki - Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina Miten tälle kannanoton poisjättämiselle saataisiin julkisuutta? Tämähän on ennenkuulumatonta. Lähettäkää edes Keskisuomalaiseen mielipiteenne vaikka Lyhyet-otsikon alle. Keskisuomalaisessa on ohje: Tekstiviestit numeroon 13520. Hinta on 0,70 e. Kirjoita alkuun LYHYET ja välilyönnin jälkeen viesti, jonka pituus on enintään 140 merkkiä. |
Kaikki mukaan |
#154 Re: Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina03.02.2012 17:24#151: Lyseon väki - Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina Milloin ja missä OKL:n ja lukiolaisten performanssi on. Tarkka ajankohta. |
Tieto kulkee aina mukana Vieras |
#15503.02.2012 20:38
Kansan tuomio tulee aina ;;;hitaasti mutta varmasti,,,,! |
Esa Sironen |
#156 Auran tuho04.02.2012 00:36Tuli mieleen, kun vihdoin löysin tämän adressin, kuinka syksyllä 1991 toin entiseen opinahjooni tutustumiskäynnille Jyväskylässä vierailleen saksalaisen kulttuurintutkijan Thomas Ziehen. Häneltä oli juuri julkaistu suomeksi nuorten kulttuurista tilannetta ja koulua käsittelevä kirja, jonka eräs pääväitteistä kuului: koulun aura on tuhoutunut. Aura tarkoittaa koulua ympäröivää sädekehää, metafysiikkaa tai salaisuutta, joka yhteiskunnan modernisaatiossa on Ziehen mukaan menetetty. ”Koulu on vain koulu, ei muuta.” Seurasin Ziehen ja rehtori Jorma Lempisen hyvällä saksalla käymää keskustelua lyseon kirjastossa. Leijailiko siellä jonkinlainen aura, arvokkuus, koulun oma ainutkertainen henki? Puhuivatko seinät? Vaikka itse, enkä suinkaan yksin, kapinoin tätä henkeä, opettajia, koulua vastaan keväällä 1968, sieltä ulos kirjoittaessani, täytyy tunnustaa, että eivät ne seinät ihan mykkiä meillekään olleet. Taisin kysyä Zieheltä, olisiko tämä koulu onnistunut säilyttämään auransa. Ziehe ei viisaasti vastannut, hymyili vain. Luulen kuitenkin, että lyseon nykyisetkin oppilaat ja opettajat saavat ponnistuksilleen tukea ja työhönsä iloa siitä, että tuo vanha, tyylikkäästi entisöity rakennus ei esineenäkään ole steriili ja merkityksetön, vaan haastaa parhaassa tapauksessa läpi elämän jatkuvaan dialogiin. |
KYLLÄ MENEE |
#157 Silmäkulma04.02.2012 19:31Keskittävien voimien ollessa Suomessa vallassa menee tämäkin oppilaitos isompien yksiköiden aikaansaamiseksi. Isoissa yksiköissä tuottavuus paranee. Kunnallisvaalit on 28.10.2012. Tahdotko olla ehdokkaana ja vaikuttaa? |
Uhkana uljas uusi maailma |
#158 Re: Silmäkulma05.02.2012 12:39#157: KYLLÄ MENEE - Silmäkulma Mikä ihmeen koulujen tuottavuus? Tulee mieleen teos nimeltä Uljas uusi maailma. Sellaiseenko täällä Jyväskylässä halutaan. Ja on se kumma, että jotkut päättäjät uskovat olevansa kouluasiantuntijoita, koska ovat käyneet koulua. Suurempi asiantuntemus ja laajempi näkökulma on opettajilla ja opiskelijoilla. Heidän asiantuntemustaan ei saa sivuuttaa.
|
Vieras |
#159 Re: Re: Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina05.02.2012 15:09#154: Kaikki mukaan - Re: Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina "Milloin ja missä OKL:n ja lukiolaisten performanssi on. Tarkka ajankohta." Tietotalon aulassa (Hannikaisenkadun ja Kilpisenkadun (?) kulmassa) ensi tiistaina 7.2. klo 16.45, eli käsittääkseni juuri ennen sivistyslautakunnan kokousta. Värvätkää mukaan lisää lukiolaisia ja lisää porukkaa OKL:sta! Kaikki osoittamaan, mitä mieltä lukioverkkosuunnitelmista ja Lyseon lakkautusaikeista ollaan!
|
Joukkovoimaa |
#160 Re: Re: Re: Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina05.02.2012 16:28#159: - Re: Re: Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina Miten OKL:n ja lukiolaisten performanssista Tietotalolla ti 7.2.12 klo 16.45 on tiedotettu ja tullaan tiedottamaan? Monet eivät tiedä edes tästä adressista. Keskisuomalaisessa en ole vielä nähnyt asiasta tiedotettavan. Onko lehdistö kutsuttu paikalle? |
Joukolla mukaan |
#16105.02.2012 17:08Miten kauan tämä adressi on vielä auki? |
Vieras |
#162 Re: Adressi on auki niin kauan kuin tarvitaan.05.02.2012 22:12 |
helppo elämä |
#163 Re:06.02.2012 14:34#161: Joukolla mukaan - Eipä potkinut kansalaisjournalismin sähköiset verkkosivut pressanvaaleissakaan. Tuskinpa toimii myöskään Lyseon säilyttämisessä. Laittakaa verkossa rahankeräys liikkeelle Lyseon puolesta. Menkää lakkoon koko porukka. Vai onko helpompi peukuttaa sohvalta?
|
Vieras |
#164 Re: Re: Re: Re: Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina06.02.2012 23:43#160: Joukkovoimaa - Re: Re: Re: Tämä adressi pitäisi luovuttaa tiistaina "Miten OKL:n ja lukiolaisten performanssista Tietotalolla ti 7.2.12 klo 16.45 on tiedotettu ja tullaan tiedottamaan? Monet eivät tiedä edes tästä adressista. Keskisuomalaisessa en ole vielä nähnyt asiasta tiedotettavan. Onko lehdistö kutsuttu paikalle?" OKL oli kuulemma luvannut lähettää asiasta lehdistötiedotteen mediaan, luultavasti ovatkin sen toimittaneet, mutta enempää tietoa minulla ei asiasta ole... Lehdistöä pitäisi siis kuitenkin olla tulossa. Adressista olen (muistaakseni) yhden ainoan kerran nähnyt Keskisuomalaisessa jonkin maininnan "Ei suurlukiolle" -blogin nettiosoitteen antamisen yhteydessä (www.suurlukio.blogspot.com). Sen lisäksi ihmiset ovat vain kuumeisesti yrittäneet mainostaa tätä adressia verkostoilleen sosiaalisessa mediassa ja sähköpostitse... On vaikeaa saada näkyvyyttä mediassa. Lukioverkosta on kyllä keskusteltu paljon, mutta esim. läheskään kaikkia mielipidekirjoituksia ei ole julkaistu... Tämä performanssi on (näin minulle on kerrottu, kun en itse ole ollut sitä työstämässä) jotenkin suunniteltu pienemmällä porukalla tapahtumaan sisätiloissa, mutta kaikki lukiolaiset ja OKL-läiset ovat enemmän kuin tervetulleita Tietotalon isojen lasi-ikkunoiden ympärille talon ulkopuolelle osoittamaan massavoiman kautta, että päättäjät ovat suurennuslasin alla. Toivottavasti paljon ihmisiä tulee paikalle! |
Vieras |
#165 Re:06.02.2012 23:46Miten kauan tämä adressi on vielä auki? Ilmeisesti (?) ainakin lopullisen lukioverkkopäätöksen tekemiseen asti. Kunpa 3000 allekirjoittaneen raja menisi nopeasti rikki! Ihmiset, levittäkää tietoa tästä adressista käyttämiänne kanavia pitkin! Tarvitsee muistaa vain "www.adressit.com"!
|
Tiedonlevittäjä |
#166 Suojella vai hävittää?07.02.2012 12:38Toimittaja, radioääni emeritus Hannu Taanila puhuu suojelusta ja hävittämisestä yleisellä, inhimillisellä tasolla Kuokkalan kartanossa lauantaina 11.2. klo 15.00. Kulttuuriin kuuluu, että sen aarteita ja muistomerkkejä säilytetään, mutta jos kaikki ihmisen tekemä säilytetään, emme kohta itse mahtuisi sekaan, Taanila päättelee. Jo sen vuoksi jotain on pakko myös hävittämällä hävittää. Silloin tulee mukaan myös yhteiskuntasuhteita ja hegemoniaa, ja joudumme puhumaan politiikkaa, kulttuuripolitiikkaa. Siitä, että tämä sana jonkun suuhun vielä sopii, ei kuitenkaan automaattisesti seuraa, että meillä on olemassa tietoista ja sivistynyttä kulttuuripolitiikkaa. Mikään ei kuitenkaan estä meitä tekemästä sitä, Taanila rohkaisee ja lupaa historiallisin ja päiväkohtaisin esimerkein terävöittää yleistä, julkista kielenkäyttöämme. Meille kaikille opiksi ja huviksi. Valitettavasti liput tilaisuuksiin maksavat 10 euroa, sisältäen kuitenkin kahvitarjoilun. Ilmoittautumiset ennakkoon kartanoon puh 010 3215 800 tai sähköpostilla kartano@kuokkalankartano.fi |
Kulttuurin puolesta |
#167 Hannu Taanila Kuokkalan kartano 11.2. klo 1507.02.2012 21:40Hannu Taanilan pitää 11.2. klo 15 Kuokkalan kartanossa esitelmän Häviäminen ja säilyminen vai hävittäminen ja säilyttäminen? Uskon hänen olevan sitä mieltä, että Jyväskylän lyseon kuuluu toimia omassa kulttuurihistoriallisessa rakennuksessaan. |
Vieras |
#16810.02.2012 09:22Lyseon käyttöä voisi laajentaa siten,että siellä järjestettäisiin opetustunteja myös muille Jyväskylän kouluille ja kansalaisopistolle. Lyseon museon toimintaa toivoisin myös aktivoitavan näkyvämmän markkinoinnin kautta. Koulu on sentään Alvar Aallon ohella yksi merkittävimmistä brändeistä mitä Jyväskylä voi esitellä vierailleen. |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
17.02.2012 00:10- Poiston ajankohta: 17.02.2012
- Poistamisen syy: uuteen asiaan
Vieras |
#17021.02.2012 03:45Entinen oppilas |
Vieras |
#17121.03.2012 09:39Hyvin hyvin tärkeä adressi. Kesti ennenkuin sen löysin. Kiitos alkuunpanijoille! Toivon että toimet ja mielipiteenilmaisut Lyseon puolesta voimistavat yleistä kiinnostusta huolenpitoon muistakin kaupunkimme harvalukuisista vanhoista rakennuksista. |
Juhani Starczewski |
#172 Onnea, Siunausta ja Menestystä Lyseolle jatkossakin!22.03.2012 15:47Raili Kivelä Jyväskylän Lyseo / Jyväskylä Raili Kivelä on istuttanut puun Jyväskylän Lyseon nimissä Jyväskylän kaupungin 175-vuotisjuhlapäivän kunniaksi: http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Onnittele_Jyvaskyla_175!.htm |
Mervi Kovero-Ahia |
#173 Re: Onnea, Siunausta ja Menestystä Lyseolle jatkossakin!25.03.2012 15:13#172: Juhani Starczewski - Onnea, Siunausta ja Menestystä Lyseolle jatkossakin! Suuret kiitokset Raili Kivelälle Jyväskylän lyseon ja suomalaisen kulttuurin puolustamisesta. |
Vieras |
#17403.04.2012 21:44Jyväskylä on mesta paikka, Jyväskylän lyseo suojeltava! |
Näin kävi |
#175 Amislyseo14.09.2012 12:28Enpä olisi ikinä uskonut, että Lyseo yhdistetään Palokan, Vaajakosken ja Tikkakosken lukioihin(= rupusakki). Syntyy maailmanluokan innovaatio eli aito AMISLYSEO. Keski-Suomen paras ei normaalilukio eli Cynkkari saa jatkaa omalla paikalla ja omilla opettajilla. Hienoa! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101414 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
358 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15638 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
333 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2682 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5265 Luotu: 03.02.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024