Säästötalkoot eduskuntaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Säästötalkoot eduskuntaan.
Vieras |
#87611.09.2015 08:18Järkisyistä |
Vieras |
#87711.09.2015 08:29Ei ymmärrä!!!! Kansanedustajia liikaa. Sopeuttamisraha eläkkeelle jäädessä. Palkat. Poissaolot vs sairaslomat. Kunta-alalla paljon tarkemmat kriteerit. Miksi näin?? |
Vieras |
#87811.09.2015 08:40Jotta eduskunta olisi kirjaimellesesti samalla viivalla työläisten kanssa. |
Vieras |
#87911.09.2015 09:18Olen kyllästynyt tähän keskiluokan ja vähäosaisten jatkuvaan kyykyttämiseen. Millähän hallitus kuvittelee, että tällä päätöksellä lisätään ostovoimaa. tämä on epäoikeudenmukaista myös viikoloppu- ja ylitöistä pääosan tuloistaan saavia kohtaan. eivät yksin saa olla korkeampia maksajia suhteessa tuloihin |
Vieras |
#88011.09.2015 09:39Oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuus koko kotimaahan! Silloin tuntuu "talkootkin" reilulle. |
Vieras |
#88111.09.2015 09:47Tasapuolisuuden nimissä. |
Vieras |
#88211.09.2015 09:51Suomalaisia kuulema johdetaan edestä? Näyttäkööt eduskunnan turhakkeet esimerkkiä! |
Vieras |
#88311.09.2015 09:52Ps. Kohta 1 laskettu väärin, mutta idean siitä ymmärsi. |
Vieras |
#88411.09.2015 09:55Tärkeä asia, joka toisi huomattavia säästöjä Suomelle. Miksi muiden pitäisi osallistua säästötalkoisiin, mutta jo nyt liikaa tienaavien kansanedustajien ei? |
Vieras |
#88511.09.2015 10:10Kaikille samat vähennykset.Kansanedustajilla jo valmiiksi iso palkka ja muut edut. |
Vieras |
#88611.09.2015 10:14Epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Vuokriin pitäisi palauttaa säännöstely. |
Vieras |
#88711.09.2015 10:19Symbolisena eleenä eduskunnan olisi hyvä seurata omien päätöstensä linjoja siitäkin huolimatta, että näillä nimenomaisilla muutoksilla ei välttämättä olisikaan vaikutusta kyseisen laitoksen tuottavuuteen. |
Vieras |
#88811.09.2015 10:24Sipilä sanoi julkisuudessa, että Suomea pitää johtaa niinkuin yritystä - Nyt olisi koko eduskunnan ja ministerien aika näyttää esimerkillään kuinka sitä omaa vyötä kiristetään yhteisen hyvän eteen. Mielenkiinnolla odotamme vastinetta! |
pienituloinen sairaanhoitaja |
#889 Kohtuus on hyvä mitta.11.09.2015 10:25Kansalaisten tulisi saada sanoa sanottavansa, kun määritellään kansanedustajien ja ministerien palkkoja ja etuja. Me äänestämme edustajamme eduskuntaan, joten meillä tulee olla tähän oikeus. He ovat siellä meidän asioita ajamassa...tai ainakin pitäisi olla. Sipilä puhunut moneen kertaan, et kaikki osallistuu ja pitää toimia oikeudenmukaisesti...tällä hetkellä eduskunta ei toimi oikeudenmukaisesti, eikä ministerit varsinkaan...teletapit etunenässä. Jos nämä leikkaukset palkansaajien etuihin tulee toteutuun, on minun ääniä turha odotella missään vaaleissa, sillä miksi äänestäisin pellehermannikerhoa, joka ei kansan asioita hoida. |
Vieras |
#89011.09.2015 10:31Samat säästöt heillekin. Suurimmalla osalla suojatyöpaikka.eivät tee mitään 4 vuoden aikana.100 edustajaa olisi riittävä määrä kansanedustajia |
Vieras |
#89111.09.2015 10:59Ei voi hyväksyä vähennyksiä vain tavallisilta tallaajilta kansanedustat talkoisiin samalla mitalla heillä on enemmän mistä ottaa!!!! |
Vieras |
#89211.09.2015 11:07Haluan jotai tolkkua toho hallituksen pelleilyyn |
Vieras |
#89311.09.2015 11:38Kaikki muutkin ammatti- ja kansanryhmät osallistuvat näihin talkoisiin. Miksi kansanedustajien pitäisi jäädä ulkopuolelle. Ruotsissa ja Tanskassakin kansanedustajat ja jopa ministeritkin käyttävät julkista liikennettä työmatkoihinsa, joten virka-auton käyttöä voidaan vähentää ihan hyvin Suomessakin. |
Vieras |
#89411.09.2015 12:32Suomi kuntoon: joo, mutta leikataan sitten myös muiltakin kuin vuorotyöläisiltä. Kaikki ei voi tehdä klo 8-16 työaikaa ja arkisin. Tasapuolisesti sitten kaikilta, jos on kerran pakko. |
Vieras |
#89511.09.2015 12:48Mielestäni nää meidän äänestämät istujat saa ihan liian hyvän korvauksen ryssimisestä. |
Vieras |
#89611.09.2015 13:08kaikki pois kokonaan, kaikilta |
Vieras |
#89711.09.2015 13:08Jotta oikeudenmukaisuus toteuttaisi kaikille kansoille. |
Vieras |
#89811.09.2015 13:23... se istuu oikeudentuntoon ... |
Vieras |
#89911.09.2015 13:24Koska ei ammatti valehtijoilla voi olla sen paremmat edut kuin muillakaan kansalaisilla. |
Vieras |
#90011.09.2015 13:44En hyväksy säästöjä jotka rankaisee pienipalkkaisija naisia vaan. Tasapuolisuus kunniaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16434 Luotu: 31.12.2012
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
191 Luotu: 16.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
488 Luotu: 31.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
206 Luotu: 31.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
188 Luotu: 19.12.2024
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
253 Luotu: 19.11.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
300 Luotu: 03.01.2025
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15976 Luotu: 15.07.2023
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101608 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11158 Luotu: 13.12.2020
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6427 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
402 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
24 Luotu: 07.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17695 Luotu: 16.10.2023
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
297 Luotu: 11.12.2021
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
452 Luotu: 13.12.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1489 Luotu: 13.01.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1809 Luotu: 27.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1091 Luotu: 15.07.2023