Oulun tulee luopua keskustakampushankkeesta

Kommentoitu viesti


Vieras

#1

06.09.2020 13:54

Puu-Raksila on alueena häivähdys vanhaa Oulua, huokuu rauhaa ja seesteisyyttä. Markettialueen toisella puolella on Intiön hautausmaa, mitä alueena voisi kuvailla jokseenkin samoilla sanoilla. Yliopiston sijoittuminen näiden alueiden väliin jättäisi huomioimatta em alueiden, niille kuuluvan kunnioituksen. Toisekseen, edelleenkään en voi käsittää Oulun kaupungin linjattomuutta alueidensa kehityksessä. Linnanmaan asuntokantaan ja liikenneyhteyksiin on satsattu sekä laajennettu korkeakoulukampus juuri aloittanut Linnanmaalla, niin tuntuu käsittämättömältä, että yliopisto vedettäisiinkin yhtäkkiä alueelta pois. Yliopiston hajauttaminen eri alueille vaikeuttaisi tiedekuntien välistä yhteistyötä ja rikkoisi yliopiston arvokkuutta.

Vastaukset

Focus

#9 Re:

2020-09-07 07:01:53

#1: -  

Yliopiston pyrkimiselle Intiön hautausmaan naapuriin, sisältynee yksi viisas ja kauaskantoinen ajatus, mutta jota Yliopiston hallituksen taholta ei ole tuotu julki edes piiloviestinnällä.

Raksilan kampukseltahan olisi vain kadun ylitys saatella Oulun Yliopisto Intiön hautausmaan multiin lopullisesti, kun se aika koittaa. Muuta syytä kampuksen siirtämiseksi elinvoimaiselta Linnanmaalta arvokkaan Intiön hautausmaan naapuriin ei ole!

Raksilan kampushanke olisi Oulun Yliopistolle lopun alku – ei uuden syntymisen ilotulitus.  Onkohan niin, että hankkeen puolustajat näkevät kampuksen läheisyyden Intiön hautausmaahan korreloivan paremmin Oulun Yliopiston elinvoimaisuutta ja tulevaisuutta, kuin Linnanmaan historiallinen, innovatiivinen yliopistomiljöö ja ympäristö. Toivottavasti hanketta puoltavat tuovan tämänkin tulevaisuudessa laukeavan likietuisuuden Intiön hautausmaahan voimakkaammin esille, jotta kansalaisetkin tunnistavat hankkeen perimmäiset tavoitteet.  

Ehkä vierailevia ulkomaalaisia tutkijoita ja kampuksessa opiskelevia on tuloksellisempaa ja mieliinpainuvampaa ohjata tuulettamaan ajatuksiaan kadun yli rauhoittavalle hautausmaalle, kuin Linnanmaan avaraan ympäristöön.