Toivoisin kaikkien osapuolten puolesta, että opettelisimme mitä pikimmin uuden tavan puhua taiteilijan työstä. Harmittaa kaikkien turhautuneitten taiteenvihaajien puolesta heidän verenpainehäiriöt, harmittaa yritysten puolesta heidän varovaisuutensa sektoreiden ylittävään hybriditoimintaan, väsyttää taiteilijoitten puolesta ei niinkään kadunmiehet kuin aluepoliitiikka ja niin edespäin. Mutta kirjoitan nyt työstä, taiteilijan työstä ja sanoista joita käytetään, kun siitä puhutaan.

Kaikki työ mitä taiteilija tekee siitä syystä että on taiteilija, on taiteilijan työtä. Myös kuvataiteen opettaminen ja taidealojen hallinnollisissa tehtävissä toimiminen. Ne eivät vain sivua alaa, ne todella ovat osa sitä. Taiteilija tekee siellä työtään siksi, että hänellä on asiantuntijuus, tai ainakin hän on kehittämässä asiantuntijuuttaan. Taidealalla työtehtäviä on laidasta laitaan, taiteilija on joustava moniosaaja ja hänen on välttämätöntäkin olla, jos aikoo muodostaa tulonsa taidealalta. Se, että kuvataiteilijan kädessä pysyy myös tulolaskelma ei tee hänestä kirjanpitäjää, mutta ei myöskään vähemmän kuvataiteilijaa niin kauan kuin sitä tuloslaskelmaa pitää tämä tietty henkilö kädessään juuri siksi, että hän on taiteilija ja taiteilijan näkemyksellä on merkitystä tuloslaskelmaa tarkastellessa. Sektoreita ylittäessä taiteilijat voivat löytää itsensä toimimassa taiteen keinoin, muistin ja mielikuvituksen parissa aivovammapotilaiden kanssa tai sijoittua liike-elämään, sillä taiteilijoitten ällistyttävä epävarmuuden sietokyky noteerataan ihailtavaksi voimavaraksi jopa yritysmaailmassa.

Siten on muut työt, joita ovat täysin taidealasta irralliset työt. Joku saattaa toimia joogaohjaajana tai joku puuseppänä, eikä hän koe, että nämä työt millään tavalla sitoutuisivat taiteilijan työhön. Nykyään monilla muillakin aloilla tavataan henkilöitä, joilla on kaksi (tai enemmänkin) ammattia ja siellä toimitaan, mistä elantonsa saa. Ehkä tähän yhteyteen kuuluu sijoittaa myös ne taidetta sivuavat alat, eli taideala tavallaan liittyy työpaikkaan, mutta henkilön työ ei perustu siinä tehtävässä siihen että henkilö on taiteilija. Esimerkiksi museovalvonta, jos ei saa suutaan avata, on mielestäni alaa sivuavaa, mutta ei taiteilijan työtä.

Sitten on taiteilijan oma taiteellinen työ. Kaikki tiedämme mitä sillä tarkoitetaan. Taiteellista työtä ei useinkaan ole mielekästäkään tehdä hartiavoimin yhtäjaksoisesti ja vuosista seuraaviin määrällisyyttä mitaten jo varastokustannustenkin takia. Kaikki alalla päätoimisesti toimivat tuntemani taiteilijat tekevät muutakin kuin vain omaa taiteellista työtään. Näin se mitä tekee, pysyy liikkeessä. Tekemiset ruokkivat toisiaan ja tapahtuu sisäistä synergiaa, jos se nyt tässä yhteydessä on käyttökelpoinen sana. Taiteelliset ansiot ja taiteilijan ansiotyöt eivät ole taiteilijan uran vastakkaisia ääripäitä.

En vielä keksinyt mihin kategoriaan kuuluu se työ, jota taiteilija tekee mahdollisesti taistellessaan itselleen sairaspäivärahaa työtapaturman jälkeen, perustellessaan kokopäiväisen päivähoitopaikan tarvetta lapsilleen, selvittäessään TE-keskukselle sitä onko yrittäjä vai ei ole jne. jne. Tähän kategoriaan menee ehkä myös henkilökohtaisten taloussuunnitelmien laadinta vähintään vuotta etukäteen, vero-oikaisupyynnöt jälkikäteen, kaikenlaisten hakemusten laadinta ja yhteenvetojen kokoonkaavinta, lehdistötilaisuudet ja näyttelynavajaiset, markkinointi, myynti, sopimusneuvottelut ja muu sen kaltainen taidealan perustoiminta, joka on aika luovaa, mutta millä ei ole kai juurikaan tekemistä taiteen tradition tai estetiikan kanssa. Omaa taiteellista työtähän se tavallaan on, mutta...

Entä mitä työtä se on, kun taiteilija puolustaa ja kehittää jatkuvasti sekä omaa toimintaansa, että koko ammattialaansa, joka reagoi kuin ilmapuntari "kaikkeen yleiseen"?

Taiteilijan työ -ilmauksen käyttäminen pelkästään omasta taiteellisesta luovasta työstä on siis mielestäni harhaanjohtavaa. Se ylläpitää taiteilijamyyttiä, jonka pitäisi olla vanhentunut jo aikoja sitten. Se saa itse taiteilijat vähättelemään menestymistään ja uraansa ja se hankaloittaa "kulttuurikirjanpidon" pitämistä, jonka avulla esimerkiksi juuri näitä työllistymisasioita voitaisiin mitata tarpeen tullen helpommin. Taiteellinen työ on käsitteellistä, ei kädetöntä toimintaa. Joka siihen kykenee, kykenee myös hahmottamaan monenlaisia laajempiakin kokonaisuuksia kuin maalauspinta tai veistoksen kolmiulotteinen rakenne. Kun kuvataiteilijoitten lukumäärä on suuri, eli ammattikunta on laaja, niin minkä ihmeen takia ei myös taiteilijoitten monenlaiset työnkuvat ja erityisosaamisalat mahtuisi toimialalle? Miksi ne, ketkä eivät taidealaa tunne, luulevat niin ja päättelevät todellisesta tilanteesta riippumatta, että taiteilija kouluttautuu työttömäksi? Uskon itse, että luovilla aloilla on tulevaisuudessa entistä paremmat työllistymismahdollisuudet.

Sekin tässä on tullut mieleeni, että miksi juuri kuvataidetta jatkuvasti kyseenalaistetaan. Vai eikö ole hullunkurista se, että vaikka aika moni, minä itse mukaan lukien, leikkaamme hiuksemme itse, emme joukkoina kyseenalaista esimerkiksi parturikampaajien ammattialaa? Sekin ala perustuu kuitenkin aika pitkälle ihan vaan ”visuaalisiin makuasioihin”.

#16: Eili Ikonen - Taiteilijan työstä

Kyllä kannattaa vuosia tehdä pelkästään taiteellista työtä jos siihen vaan on mahdollisuus,

se on ainoa tapa jolla taide kehittyy. Taide on syvällistä ja pitkäjänteistä työtä.

En kannata sitä, että taiteilijan pitää olla jokapaikan höylä, joka osaa vähän sitä ja tätä, mutta

ei edes omaa alaansa kunnolla. Pitkät apurahat takaisin! 4 kuukauden apuraha on vitsi!