Vastaan ensimmäiseen kommenttiisi, vaikka huomasin, että keskustelua on tässä välissä jatkettu.

Pahoittelen, että adressin teksti ei ehkä avautunut täysin. Tarkoitan asiantuntijatehtäviin sijoittumisella sitä, että Lahdesta valmistuneita taiteilijoita toimii kuvataidealalla sisäisesti tärkeissä rooleissa ja asemissa ja opinnot antavat myös valmiuksia luoda itselleen työtilaisuuksia asiantuntijatehtävissä esimerkiksi yritysyhteistyöprojekteissa. Näitä asiantuntijatehtäviä, joista osan katson enemmän ansioiksi ja valmiuksiksi vastata kentän tarpeisiin, kuin kokopäiväisesti työllistäviksi, on valtakunnallisissa järjestöissä, säätiöissä, lautakunnissa, toimikunnissa, hallituksissa, edustajatehtävissä ja niin edelleen. Taideinstituutista valmistuneita taiteilijoita toimii myös opettajina, ohjaajina tai projekteissa monenlaisissa toimenkuvissa tiedotuksesta ja markkinoinnista kokonaisten visuaalisten kokonaisuuksien suunnitteluun, vain jotakin mainitakseni.

Jos halutaan, että kuvataideala tuottaa Valtiolle takaisin rahaa, olisi mielestäni kirjaimellisesti rakentavampaa kehittää
välittäjätasoa joka kohtauttaisi kysyntää ja tarjontaa tehokkaammin. Onko vastaus sitten esimerkiksi kulttuurintuotannon koulutusohjelman opintosuunnitelman rukaamisessa, kolmannen sektorin toiminnan kehittämiseen investoimisessa, työn uudelleen määrittelyssä, vai missä, en osaa sanoa. Sen tiedän, että kuvataidealalla on paljon hyödyntämättömiä resursseja ja mahdollisuuksia tulonmuodostukseen. Ikävä kyllä kuvataiteilija usein kamppailee siinä sarjassa kuin moni muukin minkä tahansa alan pätkätyöläinen. Missä menee raja että työ on taloudellisesti kannattavaa? Kuinka jäykäksi toiminta voidaan tehdä?
Koska kuvataiteilijoilla tulo usein muodostuu monista palasista ja epäsäännöllisesti, on ongelmana sekä verotus, että ajoittainen tuen tarve. Tässä merkityksellisintä ei ole se, että töitä tehdessä menetät tuet, vaan että et tiedä milloin se tapahtuu ja missä määrin. Kun ansaitset, saat laskun perääsi. Esimerkiksi asumistuessa ei huomioida taiteellisesta toiminnasta aiheutuvia kustannuksia, ainoastaan myyntitulo. Työskentelyapurahajaksolla tuloksi katsotaan koko apuraha, vaikka se sisältää lakisääteisen melamaksun, sivukulun, jonka tavallisesti maksaa työnantaja ja jota ei muualta saaduissa ansiotuloissa lasketa palkkatuloksi. Toisinaan näitä tukia kuitenkin tarvittaisiin, kun tulot heittelevät rajusti.

Epäkohtia on vaikka kuinka, mutta mahdollisuuksia on myös. Uskon, että kuvataiteilijan työnkuva on
jonkinlaisessa murroksessa, välttämättä,  johtuen yleisestä taloudellisesta tilanteesta. Sen sijaan, että pohdimme
rahoittaisimmeko taiteellista työtämme raksahommilla tai siivoamisella, mietimme tekisimmekö omaa taiteellista työtä vai
tuotteistaisimmeko osaamisestamme yleishyödyllisiä palvelupaketteja, jos käteen jää saman verran rahaa joka tapauksessa, mutta jälkimmäinen vaikka vastaisikin suoremmin yhteiskunnan tarpeisiin, ajaisi ehkä peruuttamattomasti sellaiseen sosiaaliseen asemaan jossa saatamme menettää oman sosiaaliturvamme, esimerkiksi luvan sairastaa tai kasvattaa perhettä (kärjistys).