ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!
Kommentoitu viesti
Tästä on kysymys. |
#567 Se on uskoa, ei järkeilyä.24.08.2011 12:54 Järjen päätelmät eivät useinkaan auta näissä asioissa. Siinähän se onkin. Meidän järkeilymme estää usemmiten tien löytymisen Jumalan yhteyteen. Jeesus aikanaan pyöriessään ihmisten keskellä kehoitti heitä uskomaan,ei JÄRKEILEMÄÄN, katsomaan olosuhteita tai onko se mahdollista.Sitten ihmeitä tapahtui,todella suuria IHMEITÄ. Suurin ihme on kuitenkin se, kun ihminen löytää tien Jumalan yhteyteen Jeesuksen sovitustyön kautta. Sen löytymiseen ei aina järki auta. Jeesuksen toiminnasta voit muuten lukea muidenkin historiankirjoittajien toimesta, ei vain Raamatun sivuilta. Jumala ei tosiaankaan ole rakentanut pelastusuunnitelmaansa ihmisen järjen varaan ONNEKSI! Sanoohan raamattu, että missä ihmisen viisaus ja tieto loppuvat, siitä vasta alkaa Jumalan viisaus. Raamattu kertoo siitä,kuinka Jeesus liikuttuneena kiittää isäänsä(Jumalaa) siitä, että hän on ilmoittanut sen (Evankeliumin)lapsenmielisille ns. "taviksille". Näin löytyy yhteys Jumalaan, ei järjellä spekuloiden. Se on monelle suuri kompastuskivi. Onhan suomessa toki useita uskovia professoreja, tohtoreita, jopa tieteenalansa johtavia tutkijoita, tunnen heitä henkilökohtaisesti muutamia. Puhumattakaan niistä sadoista lääkäreistä, jotka ovat henkilökohtaisesti uskossa. He eivät ole löytäneet yhteyttä Jumalaan järjen päätelmien perusteella vaan USKOLLA, vaikka toimessaan tai tieyeenharjoittamisessaan järkeä tarvitsevatkin. |
Vastaukset
Vieras |
#597 Re: Se on uskoa, ei järkeilyä.2011-08-25 12:50:41#567: Tästä on kysymys. - Se on uskoa, ei järkeilyä. >Meidän järkeilymme estää usemmiten tien löytymisen Jumalan yhteyteen. Siinähän se ongelma onkin. Jos se ei käy järkeen, sei ei pidä paikkaansa.
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
17242 Luotu: 11.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
3841 Luotu: 30.06.2024
Vetoomus päättäjille Valpperin koulun säilyttämisestä.
754 Luotu: 13.09.2024
Luvattomien aseiden käytöstä ja hallussapidosta isommat rangaistukset
404 Luotu: 13.09.2024
Kaupunkisillan päiväkotia ei saa yksityistää
321 Luotu: 14.09.2024
Porin Kaanaan K-Market säilytettävä
290 Luotu: 14.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14835 Luotu: 20.10.2022
Kotihoidontuen kuntalisä säilytettävä Lopella
161 Luotu: 18.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2612 Luotu: 13.01.2023
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1414 Luotu: 02.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13304 Luotu: 15.07.2023
Mansikkamäentien 15062 kunnostaminen
109 Luotu: 11.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4712 Luotu: 05.10.2020
Roll FM radiokanavalle vakituinen toimilupa
4461 Luotu: 04.07.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
2666 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10954 Luotu: 13.12.2020
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
22 Luotu: 18.09.2024
Adressi Humallahden baanasuunnitelman uusimiseksi
3254 Luotu: 26.08.2024
Vetoomus Kyynämöisten koulun säilyttämiseksi
422 Luotu: 28.08.2024
KOHTUUTTOMALLE SOTERI-ruuhkalle stop ja laadittava vaihtoehto, jolla laillistetun ammattilaisen toiminnan jatkaminen varmistetaan ruuhkasta huolimatta!
2567 Luotu: 25.07.2024