#36635: - Re: Re: Re: Re: Re:

Itse en,on aluksi sanottava,tunnustaudu miksikään ´uskovaiseksi´ enkä kuulu edes kirkkoon, mutta toki tunnen uskontoon liittyviä Raamatusta peräisin olevia kertomuksia ja niiden  vertauskuvia ja sanontoja (kuten Jaakobin paini,´ kääntää toinen poskensa´,´lesken ropo´,Kristus ja prostituoitu nainen, Sakkeus ja viikunapuu jne.)

Kaikki nämä voivat tulla tutuiksi vaikkapa kiinnostuksesta länsimaiseen  taidehistoriaan,kaunokirjallisuuteenym. kultturilähteistä.Niissä niitä ei oikeastaan voi välttää  tai sitten pitää vain  sivuuttaa esim. koko renessanssiajan Italian maalaustaiteen mestarien hienoimmat ja arvostetuimmat maalaukset.

Raamatun kertomukset voi kuitenkin  nähdä myös  aivan yksinkertaisesti vain kulttuuriimme kuuluvina kertomuksina ja laajennetustikin vain  kaikkena sinä kerronta- ja tulkintaperinteenä, mitä niiden kertomusten ympärille on aikojen saatossa kehittynyt.

Vaikuttavimpia ovat mielestäni ne kertomukset, joissa Jeesus esiintyy ihmisen väkivallan ja väkivaltaisten tapahtumien (kuten esim. jonkun kivittämisen ) kokonaan estäjänä vaikuttamalla sanoillaan ja jollain ,kait sitten sillä ns.´hengellään´siihen ,ettei niiden sanojen kuulemiseen jälkeen kukaan sitten heittänytkään sitä kuuluisaa ensimmäistä ,synnittömänä heittäjän kiveään.(tappaminen itsessään oli jo synneistä pahin.) Jollakin oudolla taikavoimallaan, tai hypnoottisilla kyvyillä hän tosiaan sai ihmiset paitsi kuulemaan sen mitä hän sanoi, myös todella ajattelemaan sitä.

Itse hän ei niissä kertomuksissa koskaan käyttänyt mitään väkivaltaa,uhkaamista,pakottamista tai osoittanut muutakaan  muutakaan inhottavaa aggressiivista  käyttäytymistä kanssaihmisiään ja niitä kohtaan, joille hän opistaan puhui.

Hänen voimansa oli siksi luonteeltaan enemmän rakkaudellista ja feminiinistä, kuin jotain vastustajansa murskaavaa ja oman tiensä eteenpäin raivaavaa,eli sitä kultturissamme ja sen todellisuudessa  kautta aikain ihaillumpaa , maskuliinista ihannetta lähempänä olevaa.

Juuri tuon viimeksi mainitun kritiikitön ihailu,palvonta ja kunnioitus onkin ollut kulttuurimme suurin heikkous.Olemme aina lopulta antautuneet sille.Jos tuo ihanne ei jonkun kohdalla toteudu vallanpitäjän kulloinkin määräämällä tavalla, on sen seurauksena vaikka 16-vuotias poika voitu sota-aikana teloittaa "pelkuruudesta" ,kun eivät ole hermot kestäneetkään esim. Sommen ,tai Verdunin rumpulessa ja tulihelvetissä.

Silloin Raamatun näiden kertomusten  henki ei todellakaan ohjannut maailmaa.Oli vain väkivallan ja hulluuden maailma.Milloin maailmamme on kypsä sallimaan miehelle väkivallattomuuden ja kunnioittamaan MYÖS miehen ruumiillista,fyysistä koskemattomuutta ?

Milloin vihdoin  me lajina viisastumme tästä barbariasta? 100 vuotta on lajimme historiassa hyvin lyhyt ajanjakso.Silloin kaikki tuo oli mahdollista ja sitä tapahtui suuressa mitassa .

Kesäkuun 28.päivänä,Sarajevon laukausten muistopäivänä,  meidän kaikkien kannattaisi miettiä juuri näitä, kultturimme pinnan alla uinuvan  usein välillä heräävän ja aina  siitä samasta vain  jatkuvan,kulttuurimme ja ihmisten perimmäisen  väkivaltaisuuden syitä ja syntyjä syviä.

Hyvää keskikesän juhlaa kuitenkin nyt kaikille!

#36640: res.matr. - Juhannusmietteitä...

Kiitos kauniista kirjoituksestasi!  Näin on itseään syytä tutkia,  olet aivan oikeassa!  Ja Hyvää sinullekkin,  Juhannusta! :)

#36640: res.matr. - Juhannusmietteitä...

Kiitos hyvästä puheesta, siinä on 'henkeä' ja hyvää ajatusta.

#36640: res.matr. - Juhannusmietteitä...

huom. (tästä ed. kirjoituksestani huomasin yhden tavun jääneen pois : piti näet  tietenkin olla ´rumputulessa´, eikä ´rumpulessa´, mutta tarkistaessani nyt sen huomasin. Pahoittelen virhettäni.Kiitokset palautteestanne.