Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#30622 Re: HIV tutkimus tuloksia THL tutkimus.06.03.2014 15:21#30604: Huoli kasvaa. - HIV tutkimus tuloksia THL tutkimus. Ymmärrätköhän ihan oikeasti, mitä siteeraat: Homojen HIV-esiityvyys on 2-4% mikä tarkoittaa kaikkia elossa olevia tapauksia 80-luvulta asti. Aiemmin on tilastoilla todettu, että uusien homomiesten sairastapausten kokonaismäärä ei ole kovin suuri, vaikka sen prosentuaalisesti on heteroväestöä korkeampi. "Miksi tästä pitää nyt puhua? Lausumasi osoittaa asioiden täydellistä ymmärtämättömyyttä. Ajat poliittista linjaa, joka vaikeuttaa homojen siirtymistä pysyvien parisuhteiden suuntaan, koska he kaltaisiasi peläten eivät voisi esimerkiksi asua yhdessä. Ja se taas edesauttaaa vanhan piilottelukulttuurin elpymistä, jossa irtosuhteet olivat normi. Jos taas oletat, että messuamallasi poliittisella linjalla voidaan vähentää homoutta, olet yksinkertaisesti äärettömän typerä. Avauksesi HIV-leviämisestä osuu siis kaiken kaikkiaan niin metsään, ettei moista kannattaisi jatkaa. |
Vastaukset
Vieras |
#30627 Re: Re: HIV tutkimus tuloksia THL tutkimus.2014-03-06 16:28:49#30622: - Re: HIV tutkimus tuloksia THL tutkimus. THL tutkimus tulos todistaa toisin. Euroopan maissa suunta on hiv tartunnoissa voimakkaassa kasvussa. Eli homoliittojen hyväksynnällä ei Euroopassa ole tapahtunut tartuntojen vähenemistä päinvastoin yli 10% kasvussa. Kannattaa tutustua tutkittuun THL tietoon. Tosiasiat puhuvat karua kieltä ja lailla ei pidä tukea tällaista kehitystä. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18114 Luotu: 11.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4295 Luotu: 30.06.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
328 Luotu: 27.09.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
320 Luotu: 24.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
298 Luotu: 18.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
297 Luotu: 22.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
289 Luotu: 28.06.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
124 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13426 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
105 Luotu: 27.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2702 Luotu: 13.01.2023
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4786 Luotu: 05.10.2020
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
71 Luotu: 24.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14892 Luotu: 20.10.2022
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1471 Luotu: 02.09.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1374 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Vetoomus Helsingin Ruskeasuon pysyvän akrojoogasalin puolesta
41 Luotu: 26.09.2024
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
41 Luotu: 23.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10988 Luotu: 13.12.2020