KUKA AUTTAISI JEEJOA?
Olen seitsemänvuotias ekaluokkalainen poika. Kun olin kolmevuotias, isäni kuoli. Äiti masentui eikä jaksanut hoitaa minua ja hän muutti pois. Minä pääsin asumaan tätini ja hänen kahden lapsensa luokse. Tapasin äitiä muutaman kerran vuodessa ja haaveilin, että pääsen joskus hänen luokseen asumaan. Sitten äitikin kuoli ja minusta tuli orpo. Eräs naapurin poika sanoi, että orpolapset joutuvat lastenkotiin, mutta minulla oli onneksi täti ja mummot. He vakuuttivat, että minä en joudu lastenkotiin, vaan he huolehtivat minusta. Molemmat mummoni ovat olleet mukana meidän perheen elämässä ja olen ollut usein yökylässä heillä. Ukkien kanssa käyn jääkiekko-otteluissa, hiihtämässä ja muissa harrastuksissa.
Tädin lasten isä ei ole asunut meillä, mutta hän on ollut mukana meidän elämässä. Hän opetti minut ajamaan mönkkärillä ja kalastamaan. Hän oli kai jotenkin sairas, koska ollessani mummon luona täti oli joutunut kutsumaan poliisit hakemaan hänet pois. Kuulin mummon puhuvan, että hänellä on krooniset kivut, opioottiriippuvuus ja ongelmia mielenterveydessä. Lastensuojelun tätien mielestä hän on siis vaaraksi perheelle vaikka minun mielestä hän on aina ollut mukava. Hän oli valehdellut poliiseille, että täti syö hänen lääkkeitään. Me jouduimme kriisikeskukselle ja lastensuojelun tädit sanoivat, että minä en saa enää asua kotona. Minut siis laitettiin lastenkotiin. Ihan tuosta vaan! Tämä tapahtui tämän vuoden alussa.
Kysyin toiselta mummolta, mitä turvatonta kotona on, koska minusta koti on turvallinen. Mummo vastasi, että oikeasti ei mitään, mutta yhteiskunnan silmissä on, koska tädin lasten isän terveys on huono. Olen saanut rakkautta ja huolenpitoa eikä kukaan ole ollut minulle paha. Rakastan perhettäni. Kysyin, miksi minä jouduin lastenkotiin ja toiset saivat jäädä. Mummo sanoi, että koska olen jo monta vuotta sitten huostaan otettu, minua kohdellaan toisella tavalla.
Kaikki sukulaiset ovat soitelleet lastensuojelun tädeille, että minua ei saa pitää laitoksessa, vaan minun pitää päästä pois. En minä halua olla täällä! Jos ei kotiin, niin sitten mummon (51 v) luo. Hän asuu ihan koulun vieressä, kodin ja kavereiden lähellä ja haluaisi minut luokseen. Minulla on mummon luona oma sänky ja tavaroita. Sukulaiseni ovat kunnollisia työssä käyviä ihmisiä, mutta heitä ei haluta kuunnella. Heille kerrotaan, että asioita tutkitaan ja minulle etsitään uutta perhettä. Miksi minua ei voi tutkia mummon luona? Olen pärjännyt hyvin päiväkodissa ja koulussa, olen luokan paras lukijakin. Olen sosiaalinen ja minulla on hyviä kavereita ja harrastuksia. Mummo on hoitanut minua vauvasta lähtien. Miksi hän ei kelpaa?
Kuulin mummojen ihmettelevän, että miksi minun kohdalla on tehty ratkaisuja niin nopeasti ja jotenkin salaa ja miksi tätini perättömien puheiden takia äkkiä muuttui epäilyttäväksi, kun hänet on sentään tunnettu lastensuojelussa monta vuotta. Hän ei ole käyttänyt päihteitä, hän on hoitanut työnsä, opiskelunsa, raha-asiansa ja kaikki. Hän on holhoojani ja on aina huolehtinut minusta hyvin. Eikö minun tyytyväisyydellä ole mitään merkitystä?
Täällä lastenkodissa on kamalaa. Olen ollut täällä jo monta viikkoa enkä tiedä, miten kauan joudun vielä olemaan. Kaikki ihmiset ovat vieraita. Minulla on hirveä ikävä kotiin. Illalla pitää mennä kahdeksalta huoneeseen. Valot sammutetaan ja menen sänkyyn, mutta uni ei tule. Rukoilen, että en joudu vieraaseen perheeseen vaan pääsen kotiin, tai jos en kotiin, niin sitten mummon luo, se on toiseksi paras paikka. Minulta on jo kuollut isä ja äiti. Miksi minulta viedään kaikki? Mihin minä vielä joudun?
Sanoin toiselle mummolle, että karkaan täältä. Mummo kysyi, minne minä menisin. Vastasin, että metsikköön, eihän minulla ole muuta paikkaa. Valvon pimeässä. Itkettää, kun olen yksin ja on koko ajan ikävä. Miksi minulle tehdään näin?

Jeejon tarinaan voi lisätä, että Jeejon täti on ollut sijaisäiti yli neljä vuotta. Hän on osallistunut palavereihin ja sijaishuollon työntekijät ovat vierailleet kodissa säännöllisesti. Kaikki on ollut hyvin. Tädistä ei ole tehty ainoatakaan lastensuojeluilmoitusta. Päiväkodeista ja koulusta ei ole tullut huoliviestejä - päinvastoin - positiivista palautetta lapsista. Täti on ollut yhteydessä lastensuojeluun lastensa isän takia. Apua ei ole annettu vaan on sanottu, että vastuu lasten ja isän tapaamisista on äidillä. Kun tilanne sitten kärjistyi, uhattiin lasten kiireellisellä huostaan otolla. Eniten maksaa Jeejo, joka menetti perheensä. Taas. Jeejo, jonka vanhemmat menehtyivät niin traagisesti, että totuutta ei voi kertoa lapselle eikä edes tässä.

Kuinkas te adressin kommentoijat ratkaisisitte tämän tapauksen lapselle parhaalla tavalla?

#324: Sari - Jeejon tarina

Jos otetaan huostaan niin on paha, jos ei oteta ja sitten tapahtuu jotain ikävää niin taas on paha. Tämä kai on se vastaus mitä tässä haetaan. Koskaan ei ole hyvä.