Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#23621 Re: Vapaus ja vastuu, henkinen sisältö31.10.2013 16:51#23570: - Re: Re: Re: Re: Re: Kaltevalla ollaan vieläkin Haluan vielä jatkaa tätä kaiken takana olevan yhteiskunnan henkisen tilan tarkastelua, sillä se auttaa samalla asettamaan homouskysymyksen oikeisiin mittasuhteisiin ja sijoittamaan sen omalle paikalleen kokonaisuuteen verrattuna. Nuoremmat sukupolvet eivät välttämättä tätä ole itse huomanneet, mutta vanhemmat polvet ovat elämänsä aikana omakohtaisesti saaneet kokea, miten maailman meno on tasaisesti muuttunut stressaavammaksi ja rauhattomammaksi, samalla kun on pinnallistunut ja "hömppä-krääsäistynyt". Korostuneesti tämä näkyy eri pyhiemme vietossa, jotka aiemmin olivat rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa, tunnelmallista ja herkkää, mutta nykyään kommersialismin kyllästämää suoritusta, karnevaalihenkistä pakko-ohjelmaa ja maniamaista tarpeidensa tyydyttämistä. Mutta tämä kehitys näkyy muutenkin ihan koko henkisessä ja olemuksellisessa ilmapiirissämme. Jopa rentoutumisesta ja omasta ajasta on tehty suoritusta ja kaupallista toimintaa, "downshiftausta", retriittejä ja erilaista "hemmotteluohjelmaa", jota suunnitellaan, toteutetaan ja josta pitää maksaa. Ihminen on oppinut juoksemaan pakoon omaa itseään, ja hiljentämään sisäisen todellisuutensa "actionilla" ja jatkuvasyöttöisten virikkeiden ohjaamalla suorittamisella. Ihminen ohjelmoi, puuduttaa ja tyydyttää itseään, sen sijaan että eläisi todellista elämää. Kulttuuri oli ennen taidetta ja antaumuksellista osaamista, nykyään pääosin kertakäyttömarkkina-arvoista viihdehälinää ja sotkua. Henkinen sisältö on korvattu älyvapailla aikuisleikeillä, väkivaltapainotteisella alatyyliviihteellä ja tyhjällä jumputuksella. Ja kaiken kehystää pohjaton markkinavoimien suggeroima henkisen tyhjyyden täyttämisen tarve maallisella tavarapaljoudella, jolle ei ihmiskunnan historiassa mikään vedä vertoja. Tällaisessa miljöössä elämme, ja kaikki vaikuttavat päällisin puolin uskovan olevansa onnellisia ja elävänsä merkityksellistä elämää. On tärkeätä tietää, mitä se ja se julkkis pisti päälleen, kenen kanssa oli ja mitä milloinkin teki, pitää myös tietää mikä tänään sattuu olemaan se oikea trendituoka tai huonekaluväritys, miten hiukset pitää laittaa ja millä pakkelilla oma naamataulu tällä hetkellä pitää piilottaa. On tärkeätä myös kannustaa oikea joukkue voittoon, kun siellä (jo varmasti sadatta vuotta putkeen) juoksevat saman nahkakuulan tai luistelevat sen iänikuisen kumilätkän perässä, ja täytyy myös vetäistä oikeat kuteet niskaan, kun tänään emme bodypumppaa vaan teemme jotakin muuta trendihömppää. Tuskin tarvinnee jatkaa, kaikki ymmärtävät jo pointtini? Mikä voima on kaiken tämän kehityksen takana? Onko se jonkinlainen "luonnonlaki" tai itsestäänselvyys, että asiat menevät tähän suuntaan (ja merkit viittaavat siihen, että mennään vielä pidemmälle)? Vai olisiko se jonkun tahon jonkinlainen "suurempi suunnitelma", "agenda" tai salaliitto? Onko sillä tosiaan edes oikeasti väliä, jos on tai ei ole? Onko sillä lopultakaan väliä meille taviksille, jos asiasta puhuvat Pihot ja Ahviot, tai jos siitä on kirjoitettu amerikkalaisten fundamentalistikristittyjen, marxilaisten tai vaikkapa tämän keskustelupalstan kirjelmissä? Eikö se olennainen asia ole, että todellisuus muuttuu, ja se muuttuu johonkin suuntaan? Eikö olennaista ole se, että kaikkien pitäisi pysähtyä tarkistamaan, onko tämä kehitys oikeasti edistystä, vai onko vallitseva muutoksen suunta mahdollisesti loppupäässä haitallinen? Olemme vakuuttuneita siitä, että vallalla oleva vanhojen "konservatiivisten" arvokäsitysten tarkoituksellinen alasajo ja uusien "suvaitsevampien" tai "tasa-arvolla" ja muilla positiivisin etiketein varustetuilla ja markkinoiduilla ilmiöillä olisi positiivinen lopputulema. Mutta ehkä "konservatiivien" ja "fundamentalistien" - tai minkä hyvänsä tahon - nykyisestä kehityksestä ilmaisemalla huolella on tietty painoarvo, jota itse kunkin kannattaisi mielessään punnita. Oli muutos tarkoituksellista tai ei, mutta mikäli kehitys on kielteinen, siihen pitää reagoida. Kritiikkiä pitää kuunnella, tuli se miltä taholta tahansa, eikä sortua ylimieliseen vähättelyyn tai sulkea siltä omassa tyytyväisyyden tunteessaan korvansa. Mitä tahansa ei tarvitse uskoa, eikä pidäkään, mutta kannattaa muistaa, että lähde ei automaattisesti tee informaatiosta hyvää tai huonoa. Huonossakin maaperässä voi olla kultajyviä, ja kannattaa myös pitää mielessään, että mitä useammalta taholta jotakin asiaa tarkastelee, sitä selvemmän ja tarkemman kuvan siitä saa. On siis tyhmyyttä tarrautua vain siihen yhteen, "minua" edustavaan lähteeseen. Entä miten se homous tähän sitten sijoittuu? Tästä on jo ollut jonkin verran puhetta aiemmin, mutta pääsääntöisesti sillä on tekemistä yleisten arvojen ja seksuaalisen vapautumisen kanssa. Kuten jo totesin, tällä on toki myös positiivisia vaikutuksia, kun ahdasmielisyys helpottaa ja jättää ihmiselle tilaa olla aito, elävä olento. Mutta kuten jokainen meistä ymmärtää, kukaan meistä ei voi hyvin, jos kaikki päästetään täysin vapaaksi ja jokainen saa tehdä ihan mitä itse haluavat. Johonkin on oman ja kaikkien hyvinvoinnin takia vedettävä raja, jottei kaikki muuttuisi kaaokseksi ja anarkiaksi. Yhteiskunnan hajoamispiste on siinä, kun vapaus saa liikaa valtaa suhteessa vastuuseen. Vastuullisuus on rajojen vetämistä. Vastuu tarkoittaa seurausten huomioimista ja oman itsensä säätämistä sen mukaan. Siksi tietyn tason rajaamista ja rajoittamista tullaan aina tarvitsemaan. Kysymys onkin siinä, mihin nämä rajat vedetään, jottei kukaan kokisi itseään tahallisesti rajoitetuksi, muttei myöskään ylittäisi tiettyä mielivaltaisuuden rajaa. Kuten ehkä ymmärrämme, on homouden kysymys lopultakin melko pieni osa yhteiskuntamme kokonaisuutta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi merkityksetön - ei tietenkään homojen itsensä, muttei myöskään kokonaisuuden kannalta. Jos seksuaalinen vapautuminen yksilötasolla on todellista vapautumista ahdasmielisyydestä ja elämän rajoittuneisuudesta, onko se automaattisesti sitä myös yhteiskuntatasolla? Elääkö yhteiskunnassa vielä irstauden ja haureuden kaltaisia moraalisia rajoituksia, vai kuuluvatko ne enää vain näihin vanhoolisuuden viimeisiin linnakkeisiin (huomatkaa, tässä en puhu erityisesti homoudesta!)? Onko silti se toiminta, joka tällaisiin termeihin on sisältynyt, kadonnut olemasta, vai onko niihin vain muutettu suhtautumista? Onko "seksuaalinen vapaus" ja kaikki, mitä siihen kuuluu, kaikkien eduksi, vai kytkeytyykö asiaan mahdollisesti käänteisiä puolia? Tarvitseeko meidän edes mennä näihin "konspiraatioteorioihin", joissa maailman johtava eliitti maalaillaan irstaileviksi ja pahuudessa kiereskeleviksi paholaisenpalvojiksi, jotka kierolla pakolla levittävät tätä "saastaisuutta" koko maailmaan, vai voimmeko vain tarkastella maailman menoa tässä ja nyt, ja pohtia sitä mahdollisuutta, että "vapauden" nimissä muuttamamme yhteiskunta ehkä vapauden huumassaan on kadottanut kehityksestä vapauden aina mukana seuraavan vastapoolin, eli vastuun? Haluaako ihminen yhä olla moraalisen selkärangan kannattama, vai onko hän "vapauden" ja "suvaitsevaisuuden" nimissä muuttunut moraalisesti välinpitämättömäksi? Haluaako hän enää elämäänsä todellista syvyyttä ja sisältöä, vai onko hän muuttunut pelkäksi pintakiilloksi?
|
Vastaukset
Vieras |
#23630 Re: Re: Vapaus ja vastuu, henkinen sisältö2013-10-31 17:59:04#23621: - Re: Vapaus ja vastuu, henkinen sisältö "Eikö se olennainen asia ole, että todellisuus muuttuu, ja se muuttuu johonkin suuntaan? Eikö olennaista ole se, että kaikkien pitäisi pysähtyä tarkistamaan, onko tämä kehitys oikeasti edistystä, vai onko vallitseva muutoksen suunta mahdollisesti loppupäässä haitallinen?" Maailmanmeno on muuttunut hektisemmäksi ihmisistä vähemmän välittäväksi, itsekkäämmäksi oman voiton maksimoinnin tavoitteluksi, toisten erilaisten ihmisten suhteen avoimen vihamieliseksi. Mikää näistä ei liity siihen, että toisaalta on ollut kehitystä tasa-arvoisuuden ja erilaisuuden arvostamisen suuntaan. Näitä kahta trendiä ajavat aivan eri ihmiset. Ja näistä jälkimmäiseen kuuluu agenda tasa-arvoisen avioliiton edistämiseksi. Jos on Impivaarassa, ei ehkä kykene erottamaan trendien olennaisia eroja. Siitä pahoitteluni. |
Vieras |
#23673 Re: Re: Vapaus ja vastuu, henkinen sisältö2013-10-31 22:12:29#23621: - Re: Vapaus ja vastuu, henkinen sisältö Sori mutta taidat olla poliitikko tai itseoppinut "psykologi". Ei millään pahalla, mutta molemmat kirjoittavat puoli sivua tai puhuvat pari tuntia selittääkseen asian jonka voi selvittää parilla lauseella. Ihan vain noin havainto. Ei tosiaan millään pahalla mutta tiivistä hieman. Ja tuosta kannastasi ei oikein saa selvää, vai onko tarkoituksesi vain herättää huomiota? Reagoin myös eräänlaiseen toisten yläpuolelle asettumiseen, paljon sanoja mutta vähän asiaa. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16445 Luotu: 31.12.2012
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
489 Luotu: 31.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
193 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
209 Luotu: 31.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
189 Luotu: 19.12.2024
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
255 Luotu: 19.11.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
300 Luotu: 03.01.2025
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15976 Luotu: 15.07.2023
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101608 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11158 Luotu: 13.12.2020
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6428 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
402 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
24 Luotu: 07.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17695 Luotu: 16.10.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
452 Luotu: 13.12.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1489 Luotu: 13.01.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
297 Luotu: 11.12.2021
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1809 Luotu: 27.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1091 Luotu: 15.07.2023