#23383: - Re: Re: Roolimallit, identiteetti ja lasten synnynnäinen perusoikeus.

"'Homot usein ilmeisesti "leikkivät" perhettä ja siinä perinteisiä perherooleja.' Kai ymmärrät, miksi joku on ilmiantanut tekstisi nettipoliisille...?"

Ymmärrän toki. Hiekkalaatikolla meno äityy joskus hurjanpuoleiseksi, ja kuinka ollakaan joku lapsista saa tarpeekseen jonkun toisen touhuista ja sanoo: "mä kerron isille". Sitten isä tulee ja nuhtelee tai pistää villiviikarin jäähylle, ja rauha palaa leikkikentälle.

Olemme täällä olijat varmasti kaikki keholtamme aikuisia, mutta kuten jo aiemmassa viestissä veistelin, meillä on tallella toimintatapoja ja ratkaisumalleja, jotka olemme oppineet jo paljon aiemmin. Jotkut malleistamme on opittu jo "hiekkalaatikolla", eikä korvaavia ratkaisuja ole aina kaikkien kohdalla sen jälkeen otettu käyttöön. Se on psykologinen totuus, mikä ei muutu vaikka jätettäisiin sanomatta.

Kuvattu toimintamalli ulkoisen avun pyytämisestä on ihan hyvä, kun kokee ettei itse enää hallitse tilannetta - tai jos kohtaa todellista uhkaa tai vääryyttä. Käytän sitä itsekin eri elämäntilanteissa. Monet muut mallit, kuten huutaminen, nimittelyt ja muut hävyttömyydet, itkupotkuraivarit tai väkivalta yleensä taas haitallisia ja joskus vahingollisiakin. Sitten on kaikenlaisia muita ratkaisuja, kuten vetäytyminen, loukkaantuminen, valehtelu ja teeskentely esimerkiksi, joita voi toteuttaa vaihtelevalla menestyksellä aikuisenakin.

Ymmärrettävää on, että lapsenomaiset ratkaisumallit ovat aikuisten maailmassa kuitenkin yleensä korvattavissa aikuismaisemmilla ratkaisutavoilla. Lapsenomaiset reaktiot aiheuttavat yleensä hämmennystä ja kitkaa vuorovaikutuksessa, ja siksi ne kannattaisikin korvata.

Vihapuhe konseptina on mielenkiintoinen ja Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotuksen mukaan "sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu  suvaitsemattomuuteen". Tiedä sitten, onko toteamukseni sellaista, eritoten kun samassa kirjoituksessa korostan sen koskevan myös monia heteroperheitä. Toki ymmärrän, että tällainen suorasukaisuus sattaa loukata ihmisiä, oli se sitten totta tai ei. Jos se on totta, se on kalikka joka kalahtaa, jos se ei sitä ole, se on kirjoittajan häpeä, ei lukijan.

Kuten jo aiemmin olen ilmoittanut, olen pahoillani, jos lausuntoni on jotakuta loukannut ja pyydän siksi anteeksi (mikä mielestäni on ohimennen sanoen tapa, jonka aikuiset opettavat lapsilleen matkalla aikuisuuteen). Jos vihapuheen määritelmä täyttyy, seison toki sanojeni takana ja vastaan mahdollisista seurauksista. Vihapuhetta en kuitenkaan ole sanomassani tavoitellut.

Voisin toki vedota sananvapauteen, kuten monet tänä päivänä mielellään tekevät, myös saadakseen tuoda julki vihaansa ja halveksuntaansa, solvauksia ja muita hävyttömyyksiä, mutta sekin on lapsenomainen toimintamalli, sillä siinä väistetään omaa vastuuta siitä, mitä on sanonut, ja solutetaan vastuu ulkoisen rakennelman harteille. Siksi en sitä tee, vaan vastaan sanomisistani itse, ja sen takia pyrin sanomaan vain sellaista, jonka takana voin rehellisesti seistä.

#23404: - Re: Hiekkalaatikon ääreltä

Hei!  Olette jo siellä pitkällä!  Täältä tullaan Toivoretkeläiset! 

Sen verran laaja-alaiseksi huomaan ajattelusi,  että melkein tulee mieleen,  että onko tullut harrastettua sosaalipolitiikan/sosiaalipsykologian asioita ja kenties opintojakin.    On nimittäin aika harvinaista tuommoinen isomman mittakaavan pohdinta tästä nykypäivän elämänmenosta.  Samaten herää kysymys omasta kasvuympäristöstäsi,  lähinnä maaseutu/kaupunki vaihtoehtoina.
Tästä  kirjoituksestasi tulee jostain syystä kaipaus hiljaisuuden retriittiin.  Onko kukaan ollut mahdollisesti mukana sellaisessa koskaan.   Itse vain yhden kerran.  Se sattui vielä aivan touko- kesäkuun vaihteeseen,  kesän esiinpuhkeamiseen.  Ja oli syvä kokemus kyllä.   Huomaan muuten,  että kaikki luontoon littyvä on jostain syystä hyvin kaukana tästä palstan keskustelusta.  Mikähän siinä on?

Itselleni on hyvinkin tärkeää saada pysähdellä maisemassa,  kokea luonnon sopusointua vaieten. Taas muistan tuon Mirkka Rekolan lausahduksen:  puhuessanikin,  - tunnen olevani hiljaa.

Sitten kuvasit näitä arkielämän kimurantteja kohtia:     "Lapsenomaiset ratkaisumallit ovat aikuisten maailmassa kuitenkin yleensä korvattavissa aikuismaisemmilla ratkaisutavoilla. Lapsenomaiset reaktiot aiheuttavat yleensä hämmennystä ja kitkaa vuorovaikutuksessa, ja siksi ne kannattaisikin korvata."

Mitä konsteja enemmin itse käytät pysyäksesi ja vastataksesi  aikuisen tasolla  lapsenomaiseen haasteeseen?