#22812: -

"Kaksivuotiaana pystytään palauttamaan mieleen parin kolmen viikon takaisia asioita. Sitten muistikuvat niistä häviävät kokonaan. Alaluokkalaisina pystytään jo muistamaan, mitä tapahtui edellisinä vuosina. Nämäkin muistot unohtuvat, eikä niitä voi enää myöhemmin palauttaa mieleen. Vasta kymmenvuotiaan muisti tuottaa pysyviä muistoja."

Yllä kyseisestä artikkelista lainattu kappale, josta voin ainakin omakohtaisesti todeta, ettei väitetty pidä paikkaansa. Minulla on selviä muistikuvia ajalta ennen koulua, ainakin jo kolmi- nelivuotiaasta alkaen, ja mahdollisesti jopa vuoden ikäisestä. Kyseessä on enimmäkseen näköhavaintoihin perustuvia muistikuvia, eli näen ne kuin videotallenteen ikään (vaikkei näistä hetkistä ole minkäänlaisia reaalisia kuvallisia tallenteita). Aika ei näissä muistoissa ole yleensä niin tarkka (se on esim. kesä tai talvi, ehkä parhaimmillaan synttärit tai joulu), mutta paikka on aina hyvin selkeä.

Tiettyä tukea on elämän muistisiltana antanut se, että perheessämme tehtiin lomilla äänitetallenteita c-kasetille jo ollessani vajaa nelivuotias, joita on myöhemmin tullut runsaastikin kuunneltua pitkin elämää. Nämä äänitteet tosin eivät yleensä sisällä materiaalia mainitsemieni muistipätkien yhteydestä, ja samalla erikoinen havainto, että näistä äänitetyistä hetkistä minulla on vain harvakseltaan (mutta kylläkin niistä riippumattomia) kuvallisia muistijälkiä.

Uskon kuitenkin, että aktiivisesti ympäristöään tutkiva ja "elämään osallistuva" lapsi (varsinkin, jos hänellä on terve ja rikas tunnemaailma, jonka kautta aistii ympäristöään) saa tallennettua tietoisesti palautuvia muistikuvia jo varhain.

Toinen tärkeä seikka on, että keho muistaa sellaista, mitä tietoisuus ei pysty muistamaan (tai halua muistaa). Varsinkin kielteiset kokemukset tallentuvat vahvoina muistijälkinä sisimpäämme, ja palauttavat vastaavanlaisen tunne-elämyksen aina sopivan ärsykkeen kohdatessamme. Esimerkiksi selittämätön ahdistuksen kokeminen tai ryöpsähtelevä raivo ovat tällaisten "tunnemuistijälkien" aktivoitumista sopivan ärsykkeen kohdatessamme. Ihmisessä on valmius kokea tunteita, mutta opimme käyttämään niitä aina yksilöllisissä ja tilannekohtaisissa yhteyksissä, ne ikään kuin "kalibroituvat" käyttöömme kokemustemme kautta.

Nämä kehon muistijäljet voivat syntyä hyvinkin varhain, reilusti ennen tietoisen muistimme kehittymistä. Ne kuuluvat osaltaan siihen kokonaisuuteen, josta koostuu heräävä identiteettimme. Uskon, että jo alusta alkaen opimme mm. tuntemaan, kuka ympärillämme häärivistä ihmisistä on kiva ja turvallinen, ja kuka pelottava ja kartettava. Kiinnitymme niihin turvallisiin, ja suhtaudumme vähintäinkin varovaisesti muihin. Eikä tämä rajoitu pelkästään henkilöihin, vaan kaikkiin kohtaamiimme ilmiöihin yleensäkin.

#22817: - Re: Muististamme

No kyllä minullakin sellainen on luulemus,  ettei tuo vuosimäärittely muistin suhteen ole ollenkaan noin ehdoton.  Jollakin on selkeitä,  hyvin muistikuvia 2 vuotiaan elämästä.  Merkillisen syviä ja voimakkaita tunne- ulottuvuuksia noissa muistikuvissa voi olla. Vai onko sinulla?   Ja kyllä taitavat olla nimenomaan "näkökuvia."   Miten keskeistä analyyseissä ja analyyttisissä terapioissa näiden muistikuvien käsittely on,   jos ovat vaikeita?
Millä tavalla ajatellaan sitten niitä parannettavan,  että haravoidaan mahdollisimman paljon ahdistusta tuottavia muistikuvia pois historian kammasta,  vai?  (Ja tuotetaan tilalle hyviä kokemuksia,  vai?).   Tai ne ilmeisesti tulevat automaattisesti esiin,  jotka vaaativat esiintuloaan.

Tuo Norjan meininki kyllä tuntuu todella pahalta,  kuinka voisimmekaan Suomessa estää tuon ajautumisen samaan orvellilaiseen tilanteeseen,  vaikka onhan se nyt jo täälläkin omanlaisenaan olemassa.    Hiukan painajaismainen kehityskulku.  Tarvittaisiin vahvoja äänitorvia ja "yhteistä rintamaa."     Melkein sanoisin,  että tarvitaan herätystä.  Tarvittasiin suurta ja kaikkia kansankerroksia koskevaa herätystä.   Ja sitä kautta tulevaa rohkeutta nousta olemaan heikompien puolesta.