#218: Yksi ääni muualle - Lauantaita nyt vaan

Siviilirukous sanana sisältää kaksi keskenään ristiriitaista väitettä, jotka eivät voi ilman huomattavaa epäjohdonmukaisuutta toteutua yhtäaikaa (vrt. rap-musiikki). Siviilirukousta ei – varsinkaan viranomaisen suorittamana – toimituksena ole edes olemassa, toisin kuin siviilivihkiminen, joka kiistatta on osa lainsäädäntöämme.

Tasa-arvoisen avioliittolain suurin ongelmakohta vaikuttaisi mielestäsi olevan sanan ’vihkiminen’ käyttäminen sinulle ei-totunnaisessa yhteydessä. Vihkiminen ei kuitenkaan nykylainsäädännön valossa ole kirkollinen toimitus, ja yleiskielessäkin se ymmärretään asiayhteydestä riippuen luonteeltaan joko kirkolliseksi tai maalliseksi. Kotkamills Oy:n vihkiessä käyttöön uuden kierrätyskuitulinjansa kyse tuskin on kirkollisesta tai edes hengellisestä toimituksesta. Tein lepopäivän kunniaksi muutaman pikaisen raamattuhaun, joiden perusteella isossa kirjassakin näytettäisiin vihittävän lähinnä temppeleitä ja muureja sekä pappeja virkaansa, ja lopuksi sekalaisia ihmisjoukkoja tuhon omaksi. Joka kymmenes siviilivihkimisen valinnut pari pyytää jonkin kirkollisen toimituksen, kuten parisuhteen siunaamisen, toimittamisen: tuskin hekään pitäisivät tarpeellisena kahden peräkkäisen kirkollisen toimituksen suorittamista.

Historiapätkä siviilivihkimisestä oli ihan mielenkiintoinen. Kirjoitat, että toimituksen salliminen liittyi tahtoon antaa vihkimisoikeus myös eri uskontokuntille, ja että tämä historiallinen tausta perustelisi siviilivihkimisen perimmäisen luonteen kirkollisena toimituksena. On ilmeisesti niin, että tällä perusteella myös ajatus kansalaisoikeuksista vain tietyille ryhmille annettavina oikeuksina on ymmärrettävä perusteiltaan kristilliseksi, sillä pappissäätyjen kiivaasti vastustamana uskonnottomat saivat kansalaisoikeutensa vasta vuoden 1923 uskonnonvapauslain myötä.

Varsinkaan uskonnonvapauslain säätämisen jälkeen avioliittoon vihkiminen ei enää ole ollut kirkon yksinoikeus, eikä sillä enää ole jonkinlaista etuoikeutta määritellä sitä, keitä ja miten Suomessa vihitään avioliittoon. Siviilivihkiminen on maallinen toimenpide. Merikapteenillakin voi olla vihkimisoikeus. Lain edessä lisänä tulevat kirkonmenot eivät vaikuta liiton juridiseen pätevyyteen.

Kirjoitit vielä seuraavaa:

”Itse en kyllä keksi miten puolisot ovat nykyisessä avioliittolaissa eriarvoisessa asemassa, valaise siitä hieman. Mies ja nainen ovat lain edessä hyvin pitkälle tasa-arvoisia.”

”Vihreät eivät kannata avioliittoa, vaan haluavat rikkoa sen ja sitä myöten perinteinen käsitys perheestä. Avioliitto on määritelty laissa ja siitä on perinteinen käsitys.”

Ymmärsit ilmeisesti hieman väärin perintöoikeutta koskevan esimerkkini. Perinteistä eli historialliseen taustaan nojautuvaa käsitystä esimerkiksi kyseisestä instituutiosta ei kukaan hyväksyisi nyky-Suomessa. Myös kiistattomasti perinteistä käsitystä avioliitosta muun muassa keinona ostaa nainen kauppatavaran tavoin ei käytetä perustelemaan nykumuotoista avioliittoa. Perinteet ja historia nostetaan keskusteluun sellaisessa muodossa, joka on itselle mieluinen. Avioliitto on vuosisatojen varrella muuttunut ja kehittynyt voimakkaasti, mutta vaikuttaa siltä, että perinteisiin tukeutuvat näkevät avioliiton historian vain parin itseään lähinnä olevan sukupolven (oman ja vanhempiensa, ehkä isovanhempiensa ikäluokan) kautta.

#224: sannavain -  Perinteistä eli historialliseen taustaan nojautuvaa käsitystä esimerkiksi kyseisestä instituutiosta ei kukaan hyväksyisi nyky-Suomessa. Myös kiistattomasti perinteistä käsitystä avioliitosta muun muassa keinona ostaa nainen kauppatavaran tavoin ei käytetä perustelemaan nykumuotoista avioliittoa. Perinteet ja historia nostetaan keskusteluun sellaisessa muodossa, joka on itselle mieluinen. 

Jo perinteisessä avioliiton määrityksessä Rakkaus nostetaan tärkeimmäksi avioliiton kantavaksi voimaksi. Puolisot ovat monesti olleet kauppatavarana, ovat vieläkin, kun katsoo vähän kauemmaksi esimerkiksi Islamilaiseen maailmaan. Heidänkään kulttuuriin se ei kuulu, vaan sielläkin on osapuolten tahto rakastaa hyvin tärkeänä. Miehen tehtävä on aikoinaan ollut ottaa vastuu vaimon elatuksesta, koska hän saattaa jälkikasvua maailmaan, avioliitto on ollut sen turvaamista varten. Varhaisissa yhteiskunnissa naisilla on ollut olemattomat mahdollisuudet huolehtia elannosta, etenkin lasten kanssa. Ainoa jossa se on onnistunut ilman sukujen yhteistyötä on tiiviit kyläyhteisöt, joissa vastuunkannosta on huolehdittu yhteisöllisesti ja koko kylä on kantanut vastuunsa.

Vaikka on helppo muutamien esimerkkien valossa miettiä, kuinka raadollista silloin perhe-elämä on ollut, se on vain osatotuus. Totuus on, että ihmiset ovat aina välittäneet toisistaan ja erityisesti Rakkautta on ollut aina. Sopimus miehen ja naisen välillä on ollut sopimus Rakkaudesta, mutta juuri elämäntilanteiden vaihtelun takia siitä on tehty Pyhä Liitto. Pyhää Liittoa on käytetty hyväksi aivan kuten monia sopimuksia tänä päivänäkin. Poliitikka on täynnä esimerkkejä, kuten liike-elämä. Varhaiset yhteiskunnat ovat toimineet yhteisöllisesti välittäen heikommista, nykyään avioero on vain muodollisuus. Perheiden hajoamiset, vanhusten laiminlyönnit ja monet muut vulgaareina pidettävät tapahtumat ovat nykyään arkipäivää. Nyt puhutaan sen perinteisen instituution tuhoamisesta, joka on ollut turvaamassa monia epäinhimillisiltä kohtaloilta. Ero tähän päivään on, että silloin ei ollut sosiaalisia turvaverkkoja joista yhteiskunta ottaa vastuun. Nyt voi jälleen miettiä, onko menty takaisinpäin ja jopa ohi, kun vanhuksia sidotaan sänkyihin lääkkeillä ja annetaan olla tunti tai jopa päivätolkulla vaipoissaan. Onko tässä tilanteessa syytä lähteä tuhoamaan lopullisesti sitä instituutiota, joka on tuonut heikommille turvan? Yhteiskunnan velkataakka on monille eurooppalaisille valtioille jo kestämätön samalla kun kotimaista velkaa vain kasvatetaan. Ei samanlaista yhteiskunnan turvaverkkoa tulla pystymään ylläpitää jos asioita ei saada käännettyä. Meidän tulee välittää ensisijassa heikoimmista ja muistaa lasten oikeudet ensimmäisenä. Aikuiset kestävät paljon paremmin silloin, kun on kyky olla yhteiskunnalle hyödyksi.

#224: sannavain -  Vihkiminen ei kuitenkaan nykylainsäädännön valossa ole kirkollinen toimitus, ja yleiskielessäkin se ymmärretään asiayhteydestä riippuen luonteeltaan joko kirkolliseksi tai maalliseksi. 

Kannattaa perehtyä oikeasti mitä vihkiminen on. Kaste on luterilaisen kirkon sakramentti. Vihkiminen on ollut voitelusta seuraava ja edelleen sakramentti osalla kirkoista. Siunaus ja rukous ovat omalla tavallaan hengellisiä toimituksia, mutta eivät ole omanneet samanlaista asemaa kuin vihkiminen. Jos olet sitä mieltä, että siviilirukous olisi ristiriitainen, mitä siinä on ristiriitaista? Kuka tahansa siviili voi rukoilla tai hätätilanteessa uskonnollisesta yhteiskunnasta riippuen suorittaa jopa hätäkasteen, vaikka ei edustaisi samaa uskoa. Vihkimisessä on kyse samasta asiasta. Siviili on voinut toimittaa vihkimisen, jonka jälkeen on haettu vain oman seurakunnan siunaus.

Se, että laivoja kastetaan ja siltoja vihitään liittyy vahvasti hengelliseen taustaan. On haluttu saada insinöörien laskelmia suurempi suoja niille, vaikka toimitus muuten on ollut seremoniallinen. Vihkiminen on säilynyt perinteenä, mutta sanan hengellinen sisältö on vahvempi kuin rukouksen.