Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
"Strange fruit" |
#13674 Näin naapurissa...16.05.2013 11:15Naapurimaamme homovastainen politiikka on jälleen tuottanut tulosta-hyvin ikävää sellaista tosin, mutta mitäpä muunlaisia seurauksia siltä voisi odottaakaan. Odotetusti Venäjä tietenkin kieltäytyi allekirjoittamasta YK:n päätöslauselmaa koskien seksuaalivähemmistöjen syrjintää . Siellä (vieläkin??!)juhlittuna voitonpäivänä , ja vielä Volgogradin (se kuuluisa ent. Stalingrad)kaupungissa sattui äärimmäisen raaka,nuoren homoseksuaalin miehen murha. Hän oli erehtynyt pelkästään kertomaan kavereilleen olevansa homo ja se jo riitti näille motiiviksi tekoonsa , jonka yksityiskohdat olivat melkoisen puistattavaa luokkaa. Kaverin housut oli revitty alas ja hänen sisäänsä työnnetty ja potkittu rikki kolme pulloa ja lopuksi pää murskattu arvioidusti n. 20:n kilon painoisella kivellä!(...varsinaisia ´kavereita´ tosiaan)Mitään julkisia mielenilmauksia tapauksen vuoksi ei tietenkään tulla sallimaan.Moskovan patriarkan mielestä tapaus on varmasti ihan o.k.ja Putininkaan mielestä tapaus ei varmasti anna aihetta tarkastella "homopropaganda"-kieltolakiensa seurauksia. Voi olla , että tällä menolla puolen vuoden päästä aloitetaan pidättämään (miehiä)jo sillä perusteella jos on laittanut pinkin t-paidan ylleen ja tavataan kadulta kävelemästä-vuoden päästä siihen riittää ehkä jo kukallisen sytkärin omistaminen! Lapsiahan on suojeltava siellä homopropagandalta, siihen tulokseenhan siellä on tultu , mutta missä alkaa tulla raja vastaan... Pitäisikö lapsia suojella myös murhan kohteeksi joutuneiden nuorukaisten pahoinpideltyjen ja silvottujen ruumiiden näkemiseltä esim. aukioilla, kävelykaduilla tai puistoissa tai missä ikinä ihmiset sattuvat liikkumaan.Ehkä lakia on vielä tiukennettava ja perustettava erityisiä ruumispartioita liikkumaan ja keräämään...aamuyöstä Pietarin ja siitä pikkuhiljaa kaikkien Venäjän kaupunkien kaduilla! Vainoilla on yleensä alettuaan ollut taipumus vain kiihtyä kunnes ne saavuttavat julkisen paljastumisen lakipisteensä. Sellaisistahan on naapurimaallamme ollut näyttöä ennenkin.Meistä itsestämme sensijaan riippuu se valitsemmeko me ´suomettumisen tien´ ja ´rähmällään olon´ taas tälläkin kertaa ja tässäkin asiassa... |
Vastaukset
taku |
#13680 Re: Näin naapurissa...2013-05-16 12:37:17#13674: "Strange fruit" - Näin naapurissa... Nyt taitaa mennä puurot ja vellit sekaisin.Homokysymys on yksi juttu.Elämänpyhyys toinen.ortodoksinen kirkko on vahvsti sitoutunut elämänpyhyyden vaalimiseen mikä näkyy mm suhtautumisessa aborttiin. Kuinka kukaan elämän pyhyyttä yli kaiken arvostava voisi hyväksyä toisen tappamisen.Sillä mitä me ajattelemme homoudesta ei ole mitään EI KERTAKAIKKIAAN MITÄÄN tekemistä sen kanssa miten suhtaudumme ihmiselämään.Kirjoituksistasi saa sen käsityksen että sinulle homojen oikeudet ovat tärkeämpi asia kuin jokaisen oikeus elämään. Eli jos tyyppi olisi tapettu vaikka siksi että on soittanut suutaan jollekin niin se olisi jotenkin hyväksyttävämpää niinkö?Tarvitseeko muistuttaa että Hollanti oli patsi ensimmäinen joka salli homojen avioitumisen myös ensimmäinen joka sallii saiaiden lasten murhaamisen.Eli eräiden näemys on seuraava on aivan kauheata jos joku tapetaan siksi että on homo mutta josjoku tapetaan siksi että on sairas eikä kykene kommunikoimaan niin sehän onkin sitten ihan ok.pitäisi ehkä tarkistaa onko Hollannin "armomurhien" kohteena minkä verran homoseksualeja ja minkä verran heteroja niin saisi teidätkin tuomitsemaan murhat. Jatuosta Venäjän homolaista sanottakoon että minusta jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.jos se että puolustaa homoutta johtaa syytteeseen siinä on kyse SAnANVAPAUDESTA!puolustan jokaisen oikeutta ilmaista mielipiteensä mutta minun ei tarvitse olla niistä samaa mieltä.saanen huomauttaa että Ruotsissa jotkut ovat ajaneet sellaista lakia että jos pitää homoutt syntinä syylistyy rikokseen mutta siitä ei puhuta mitään. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18135 Luotu: 11.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
971 Luotu: 27.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4301 Luotu: 30.06.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
457 Luotu: 28.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
324 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
298 Luotu: 22.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
298 Luotu: 18.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
274 Luotu: 27.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
133 Luotu: 27.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
127 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13429 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2704 Luotu: 13.01.2023
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4787 Luotu: 05.10.2020
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
72 Luotu: 24.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14892 Luotu: 20.10.2022
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1473 Luotu: 02.09.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1374 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Vetoomus Helsingin Ruskeasuon pysyvän akrojoogasalin puolesta
42 Luotu: 26.09.2024
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
41 Luotu: 23.09.2024