Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
"Strange fruit" |
/ #13674 Näin naapurissa...16.05.2013 11:15Naapurimaamme homovastainen politiikka on jälleen tuottanut tulosta-hyvin ikävää sellaista tosin, mutta mitäpä muunlaisia seurauksia siltä voisi odottaakaan. Odotetusti Venäjä tietenkin kieltäytyi allekirjoittamasta YK:n päätöslauselmaa koskien seksuaalivähemmistöjen syrjintää . Siellä (vieläkin??!)juhlittuna voitonpäivänä , ja vielä Volgogradin (se kuuluisa ent. Stalingrad)kaupungissa sattui äärimmäisen raaka,nuoren homoseksuaalin miehen murha. Hän oli erehtynyt pelkästään kertomaan kavereilleen olevansa homo ja se jo riitti näille motiiviksi tekoonsa , jonka yksityiskohdat olivat melkoisen puistattavaa luokkaa. Kaverin housut oli revitty alas ja hänen sisäänsä työnnetty ja potkittu rikki kolme pulloa ja lopuksi pää murskattu arvioidusti n. 20:n kilon painoisella kivellä!(...varsinaisia ´kavereita´ tosiaan)Mitään julkisia mielenilmauksia tapauksen vuoksi ei tietenkään tulla sallimaan.Moskovan patriarkan mielestä tapaus on varmasti ihan o.k.ja Putininkaan mielestä tapaus ei varmasti anna aihetta tarkastella "homopropaganda"-kieltolakiensa seurauksia. Voi olla , että tällä menolla puolen vuoden päästä aloitetaan pidättämään (miehiä)jo sillä perusteella jos on laittanut pinkin t-paidan ylleen ja tavataan kadulta kävelemästä-vuoden päästä siihen riittää ehkä jo kukallisen sytkärin omistaminen! Lapsiahan on suojeltava siellä homopropagandalta, siihen tulokseenhan siellä on tultu , mutta missä alkaa tulla raja vastaan... Pitäisikö lapsia suojella myös murhan kohteeksi joutuneiden nuorukaisten pahoinpideltyjen ja silvottujen ruumiiden näkemiseltä esim. aukioilla, kävelykaduilla tai puistoissa tai missä ikinä ihmiset sattuvat liikkumaan.Ehkä lakia on vielä tiukennettava ja perustettava erityisiä ruumispartioita liikkumaan ja keräämään...aamuyöstä Pietarin ja siitä pikkuhiljaa kaikkien Venäjän kaupunkien kaduilla! Vainoilla on yleensä alettuaan ollut taipumus vain kiihtyä kunnes ne saavuttavat julkisen paljastumisen lakipisteensä. Sellaisistahan on naapurimaallamme ollut näyttöä ennenkin.Meistä itsestämme sensijaan riippuu se valitsemmeko me ´suomettumisen tien´ ja ´rähmällään olon´ taas tälläkin kertaa ja tässäkin asiassa... |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTUMARSSI OSALLISTUU: Israelin rinnalla terroria vastaan – 7.10.2024! https://suomi-israel.fi/israelin-rinnalla-terroria-vastaan-7-10/ JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Allekirjoituksellani toivon Jyväskylän kaupungin päättäjien mahdollistavan melontakeskuksen jatkuvan toiminnan, sekä rakenteiden uusimisen kautta toiminnan kehittämisen ja palvelujen laadun parantamisen mahdollistamista, jotta Jyväskylän kaupungin asukkaille olisi saavutettavissa tulevaisuudessakin laadukas vesiliikuntamahdollisuus. Melontakeskuksen merkitys Jyväskylälle Tuomiojärven Kivelänrannan melontakeskus on tarjonnut monipuolisesti avovesiliikuntaa jo 35 vuoden ajan. Nykyisessä muodoss...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty.. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt Israelin tuomitsevien päätöslauselmien puolesta 78 %:ssa ja pidättäytynyt 22 %:...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Arvoisa eduskunta ja hallitus, Esitämme vetoomuksemme TYKS Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi. Yöpäivystyksen lakkauttaminen siirtäisi päivystyskäynnit Turkuun, mikä lisäisi potilaiden kuljetustarvetta, ensihoidon kuormitusta ja hoitoon pääsyn viivästymisen riskiä. Yöpäivystyksen lakkauttaminen johtaisi valvonta- ja osastohoitoa vaativan erikoissairaanhoidon loppumiseen: Saloon jäisi ainoastaan terveyskeskussairaala ja päiväkirurginen yksikkö. Yöpäivystyksen lopetuksen seurauksena TY...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto" tässä luettelossaAdressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhö Me Karhen alueella ja sen ympäristökylissä Ylöjärven kuntaan veromme kantavat asukkaat haluamme tulla kuulluksi Ylöjärvellä. Karhen Ympäristökoulu on vetovoimatekijä. Se tarjoaa mahtavan mahdollisuuden perheille, jotka haluavat lapsensa kyläkouluun, mutta kuitenkin lähelle kaupunkia. Lähtökohta Ylöjärven talouden tasapainotustoimena on esitetty Karhen koulun lakkauttamista. Kuntaliitokset ja rakennemuutos ovat...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18135 Luotu: 11.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
982 Luotu: 27.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4301 Luotu: 30.06.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
464 Luotu: 28.06.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
324 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
298 Luotu: 22.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
298 Luotu: 18.09.2024
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
281 Luotu: 27.09.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
133 Luotu: 27.09.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
128 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13429 Luotu: 15.07.2023
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2704 Luotu: 13.01.2023
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4787 Luotu: 05.10.2020
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
72 Luotu: 24.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14892 Luotu: 20.10.2022
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1473 Luotu: 02.09.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1374 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Vetoomus Helsingin Ruskeasuon pysyvän akrojoogasalin puolesta
42 Luotu: 26.09.2024
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
41 Luotu: 23.09.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.