Samaa mieltä.
kuten adressin alussa mainitsin, olen saanut dg:n myös todella myöhään.

Koen myös että myöhään diagnosointi on vaikuttanut negatiivisesti minä-kuvaan, onnistumisen iloihin ja moniin muihin asioihin.

Ilman tyttäreni (11v) ADD diagnoosia olisin jäänyt varmasti ilman iäksi, en millään osannut ajatella että ADHD voisi olla mitään "tämän oloista". Luulin aina, että ADHD:t olisivat suunnilleen "kumipalloja", itse kun en hyperin ominaisuuksia omaa. Kaiken kaikkiaan tieto, että mitä tämä on OIKEASTi on jossain pimennossa. Tai sitten leimataan muotisairaudeksi, tai pahimmassa tapauksessa vähätellään, tai jopa kielletään "sairauden" olemassaolo vallan.
Kaikkiin em. olen törmännyt kun asiasta olen mölyä pitänyt, kouluissa, sukujuhlissa ym.

Lääkitys on kyllä antanut elämäni takaisin, mikäli sitä täyspainoisena on koskaan ollutkaan, mahdollisti opiskelun ja työntekoa. 32v varmaan karkeasti sanottuna istuin vaan ja katselin kun elämä meni ohi, ajatellen että kohta mä nousen ja alan tekeen jotain.

#18: Päivi Tasala -  

 Tuli tippa linssiin, kun osuit kuvauksessasi niin suoraan omaan kokemukseeni.