Vaadin Älä alistu! -kampanjan lopettamista
Ota yhteyttä adressin tekijään
Kuinka kaikki kääntyy ylöalaisin
2011-03-27 15:31:52
Yhtä-äkkiä heteromaailma onkin sorrettu. Samoin eheytymisoppeja kannattavat ovat joutuneet sorretuksi, kun eivät "saisi" enää ilmaista julkisuudessa käsityksiään toisista ihmisistä, tässä tapauksessa homoista ja lesboista. Homojen haukkuminen, pahoinpitely, tappaminen, kiduttaminen on todellisuutta, myös Suomessa. Kampanja laitettiin pystyyn, mutta kampanjan saama kritiikki nostetaankin esille kampanjan oikeudesta. Siitäkin huolimatta, että a) kampanjan tulisi videon perusteella koskea biseksuaaleja, jotka voivat valita ja että b) markkinoitu muutostarve koskee kaikkia kristillisestä luomis- ja pelastuskäsityksestä lähdettäessä.
Nyt homomafia sortaa heteroja ja paluu hyvään, normaaliin heteromaailmaan on estetty - näin heteroseksuaalien ja siihen pyrkivien mielestä. Hämmästyttävintä on, että tällä ajetaan vähemmistön vähemmistön asiaa, kuulemma. Odotan sitä hetkeä, kun tällaisen tukivideon saavat näiltä järjestöiltä vähemmistön vähemmistön vähemmistöt (esim. ex-ex-homot ja lesbot). Hämmästyttää, kuinka suuresti tässä kuljetaan kristityn homon ja lesbon rinnalla ja tukena!
Kirjoittanut, Johan Brandt T. Grevnäs
Juha Miettinen
Jaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Kuinka mainostaa adressia?
- Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
- Ota yhteyttä ystäviisi
- Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
- Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
- Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haljastennokkaa ei saa myydä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1764 Luotu: 10.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19863 Luotu: 20.03.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
408 Luotu: 09.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
208 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2832 Luotu: 05.05.2024
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
939 Luotu: 13.12.2024
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
102 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
379 Luotu: 01.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
95 Luotu: 13.04.2025
Adressi Alumiinitie 2 kaavasuunnitelmaa vastaan
90 Luotu: 08.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
88 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
81 Luotu: 13.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
560 Luotu: 22.03.2025
Viinijärvelle kuntosali ja isompi liikuntasali
229 Luotu: 04.04.2025
Papinjärventien kunnostus ja Papinjärvelle laituri
144 Luotu: 03.04.2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
1815 Luotu: 18.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
37 Luotu: 12.04.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
768 Luotu: 28.01.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
978 Luotu: 10.12.2024