VAADIMME HALLITUKSEN YRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUUTOSTA KOSKEVAN ESITYKSEN (HE 102/2022 vp) KUMOAMISTA JA UUDELLEENKÄSITTELYÄ

VAADIMME HALLITUKSEN YRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUUTOSTA KOSKEVAN ESITYKSEN (HE 102/2022 vp) KUMOAMISTA JA UUDELLEENKÄSITTELYÄ  

ADRESSIN SISÄLTÖ JA TARKOITUS:

Yrittäjän eläkelain ehdotettu muutos on järjetön ja epäoikeudenmukainen pienyrittäjille ja etenkin yksinyrittäjille. Mikäli hallituksen esitys menee läpi, se tarkoittaa, että vähintään kymmenien tuhansien pien- ja yksinyrittäjien yrittäjätoiminta on uhattuna suhteettoman suurien YEL-maksujen takia, joiden pohjana olevan työtulon laskennallinen peruste on jo ennestään vähintäänkin kyseenalainen. Ehdotettu muutos antaa eläkelaitoksille oikeuden määritellä YEL-maksujen perusteena olevan työtulon summan täysivaltaisesti itse, käyttäen vertailukohtana nimellistä saman alan palkansaajan mediaanipalkkaa. Tämä vähentää merkittävästi, ellei kokonaan, yrittäjän oman näkemyksen huomiointia omasta todellisesta ansainnastaan ja työtulostaan ja poistaa yrittäjän mahdollisuuden maksaa YEL-maksuja joustavammin todellisen maksukykynsä tai yritystoimintansa kausiluontoisuuden mukaan. Lisäksi yrittäjän työtulon vertaaminen palkansaajan ansiotuloon jättää täysin huomiotta yrittäjätoimintaan kohdistuvat kulut ja herättää runsaasti kysymyksiä sen suhteen, kuinka yrittäjän työpanosta, työtunteja, työnkuvaa ja työhön käytettyä aikaa voidaan ylipäätään edes kohtuudella verrata palkansaajaan, ja kuka tämän vertailun puolueettomasti tekisi.

Muutosehdotuksen taustalla on hallituksen ja eläkelaitosten intressi koittaa lopettaa etenkin pien- ja yksinyrittäjien niin kutsuttu ’alivakuuttaminen’, eli pienempien YEL-maksujen maksaminen, kuin mitä nykyinen eläkejärjestelmä vaatii. Alivakuuttamisen käsite on lähtökohtaisesti pien- ja yksinyrittäjää perusteettomasti leimaava ja kritisoiva, eikä ota huomioon sitä tosiasiaa, että pienemmän työtulon ilmoittaminen ja pienempien YEL-maksujen maksaminen on etenkin pienituloisella yksinyrittäjälle taloudellinen pakko, eikä tahtotila. Maksaakseen täysimääräiset YEL-maksut nykyisen järjestelmän vaatimusten ja laskelmien mukaan, pitää yrittäjän ansaita vähintään 1,5 - 2-kertaisesti verrattuna palkansaajaan, koska yrittäjä maksaa koko eläkkeensä etukäteen yksin ja itse. Ehdotetun muutoksen jälkeen odotettavissa olevat korotukset yrittäjien työtulon määrityksiin tulevat olemaan niin korkeita, ettei valtaosalla etenkään pienituloisista yksinyrittäjistä ole taloudellista mahdollisuutta jatkaa yrittäjätoimintaansa, kun suurin osa ansainnasta menisi vain YEL-maksujen kattamiseen.

Vaadimme, että hallitus tarkastelee yrittäjien eläkejärjestelmän, sekä koko eläkejärjestelmän, uudistamista huomattavasti laajemmasta ja rakenteellisesta näkökulmasta, kuullen eri tahoja tasapuolisesti, eikä kohdista ehdotetun muutoksen myötä raskainta ja kohtuuttominta maksukorotusta jo muutenkin taloudellisesti kaikkein heikoimmilla olevien pienituloisten pien- ja yksinyrittäjien niskaan.

Vaadimme hallituksen esityksen HE 102/2022 vp kumoamista ja uudelleenkäsittelyä.  

TAUSTA:

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on valmistellut esityksen, joka sen mukaan varmistaa paremmin, että ”yrittäjän työtulot saadaan tasolle, jolla varmistetaan yrittäjälle riittävän työeläketurvan karttuminen ja kohtuullinen eläkeaikainen toimeentulo”.  STM:n mukaan ”yrittäjän työtulon taso ei aina vastaa yrittäjän työpanoksen arvoa” ja että siitä johtuen yrittäjien eläkkeet ovat matalat.  Hallituksen päätelmä tästä on, että yrittäjät pitää pakottaa lain muutoksella maksamaan YEL-eläkemaksunsa kokonaan ja täysimääräisenä korkeamman työtulon mukaan, jotta ongelma korjaantuu. Hallitus on tehnyt asiasta esityksen (HE 102/2022 vp), jonka pitäisi tulla voimaan vuoden 2023 alusta.  

Sen sijaan, että hallitus kysyisi olennaisen kysymyksen: miksi etenkin pien- ja yksinyrittäjillä ei ole varaa tai halukkuutta maksaa täyttä korkeaa YEL-maksua, hallitus mieluummin tekee nopean lakimuutoksen, joka antaa oikeuden työeläkeyhtiöille määritellä entistä yksipuolisemmin YEL-maksun perusteena olevan työtulon summan itse, yrittäjän kuulemisen sijaan. Jatkossa yrittäjän työtulon laskennassa käytettävä palkka määräytyy yksityisen sektorin kyseisen toimialan kokoaikaista työtä tekevien mediaanipalkan perusteella, jonka lisäksi voidaan arvioida yrittäjän työpanosta. Eläkelaitokset siis vetänevät hatusta yksityisen sektorin työntekijöiden palkkatilastoja ja määrittävät sen perusteella, kuinka monta sataa tai jopa tuhatta euroa kuukaudessa (tai kausittain) yrittäjän on maksettava omasta pussistaan pakollisia eläkemaksuja, jotta eläke on halutulla tasolla ja eläkelaitosten kassat eivät tyhjene. Yrittäjä ei voi enää itse määrittää maksujen suuruutta todellisen ansaintansa perusteella, tai todellisen maksukykynsä mukaan.  

Suomessa on liki 300.000 yrittäjää. Tästä määrästä 93% on mikroyrityksiä, eli alle 10 henkeä työllistäviä yrityksiä. Ja 68% yrittäjistä on yksinyrittäjiä, siis yksityisiä elinkeinonharjoittajia, jotka työllistävät vain itsensä. Vaikka meitä yksityisiä elinkeinonharjoittajia on siis 200.000, me olemme siitä mielenkiintoinen ryhmä, että me emme ole järjestäytyneet juuri millään lailla. Meillä ei ole omaa selkeää etujärjestöä, me emme voi mennä lakkoon ja me edustamme kirjavaa joukkoa ihmisiä täysin eri elämän- ja elinkeinojen alalta. Mutta meitä on paljon ja meitä pitää kuulla.

Lakimuutoksen valmisteluun ovat osallistuneet kuulemisten ja työryhmien kautta kaikki muut tahot paitsi me, joita asia suoraan ja eniten koskee. Valmisteluvaiheessa STM kuuli SAK:ta, STTK:ta ja Akavaa. Siis palkansaajajärjestöjä, joiden intressit yrittäjien kanssa ovat pikemminkin risteävät, kuin yhtenevät. Lisäksi ministeriö kuuli Elinkeinoelämän Keskusliittoa, jota mikroyritysten asiat eivät kiinnosta. Suomen Yrittäjiä STM kuuli myös, mutta isännän ääntä Suomen Yrittäjissäkin ymmärrettävästi käyttävät suuremmat yritykset ja muut suurempaa jäsenmaksua maksavat jäsenet. Valtiovarainministeriö on lain valmisteluvaiheessa ollut pitämässä huolta lähinnä siitä, että valtion kirstu karttuu ja ettei alijäämää syntyisi. Meidän 200.000 yksinyrittäjän mielipidettä ja etua ei valmistelussa ole millään tavalla huomioitu.

Hallituksen esityksessä todetaan: ”YEL-järjestelmässä kunkin vuoden eläkemenot ja hoitokulut rahoitetaan samana vuonna kerätyllä vakuutusmaksutulolla eli työelämässä olevat yrittäjät rahoittavat yhdessä valtion kanssa kulloinkin maksussa olevat eläkkeet. YEL-eläkkeitä varten ei siis ole rahastoitu varoja…. Valtio kustantaa sen osuuden YEL-eläkkeistä, johon yrittäjien YEL-eläkelaitoksille maksamat vakuutusmaksut eivät riitä.”

Taustalla on tosiasia, että työeläkeyhtiöiden kassan pohja pilkottaa suurten ikäluokkien, elinajanodotteen pitenemisen ja eläkkeiden korotusten takia, ja nyt on valtava kiire saada lisää rahaa, jota valtio ei kykene maksamaan. Eläkevaroja ei ole edes rahastoitu tuottamaan, kuten yllä olevasta voidaan lukea, vaan eletään aivan kädestä suuhun. Hätä on niin suuri, että vaikka hallituksen esitys toteaa korotettuihin YEL-työtuloihin perustuvien korkeampien YEL-maksujen lähes varmasti vaikuttavan yrittäjätoimintaan negatiivisesti, ei siitä välitetä. Esitys toteaa muutamalla lauseella, että todennäköisesti yrittäjät siirtävät lisämaksurasituksensa hintoihin, jos voivat, jolloin yrittäjien työpanoksen kysyntä vastaavasti vähenee, tai yrittäjätoiminnasta ylipäätään tulee vähemmän houkuttelevaa, kun kannattavuus laskee. VM on liittänyt esitykseen laskelmat, miten rahaa kyllä saadaan näillä keinoin nopeasti eläkekirstuun lähivuosiksi, mutta pidemmällä tähtäimellä taas verotulot vähenevät, kun yrittäjätoiminta ei ole kannattavaa tai yrittäjiksi ei enää haluta ryhtyä. Ryhdytään siis paniikinomaiseen lyhyen aikavälin toimintaan mieluummin, kuin ryhdyttäisiin järjestelmällisesti uudistamaan koko kestämätöntä eläkejärjestelmää.  

Aikaisemmin eläkelaitokset eivät ole vaatineet yrittäjiä todistamaan työtuloaan eivätkä määrittäneet sitä itse, vaan olemassa olevaa lakia on tulkittu joustavasti ja yrittäjä on pääsääntöisesti ilmoittanut itse tulonsa ja on voinut maksaa enemmän silloin kun on pystynyt, ja vähemmän silloin kun yritystoiminta on ollut heikompaa esimerkiksi kausiluonteisesti. Tämä joustava tulkintamalli on nyt päätetty lopettaa ja päätösvalta antaa kokonaan eläkelaitoksille. Kuka päättää jatkossa, kenen työnkuvat, työhön käytetyt tunnit, työpanos sekä tittelit vastaavat toisiaan? Etenekin työpanoksen määritteleminen on todella haastavaa. Ja kuka päättää toimialan erityispiirteet ja kausiluonteisuuden? Todella iso ongelma on myös, että palkkavertailussa ei oteta huomioon, että työtulo ei ole sama summa, jonka yrittäjä voi nostaa itselleen palkkana: työtulo ei ole suhteessa liikevaihtoon ja yritys voi tuottaa tappiota, jos kulut ovat isot. Lähes kaikilla yrittäjillä hankintoja ja kuluja, jotta yritystoimintaa voi tehdä. Tämä ei kuitenkaan vapauta tai kevennä YEL-maksuja, joiden maksuperusteena on juuri tuo nimellinen työtulo, ilman kuluvähennyksiä.

YEL-järjestelmän epäkohta ei ole paljon puhuttu alivakuuttaminen, siis se, että yrittäjät maksavat liian vähän, vaan se, että laskennalliset eläkemaksut ovat lähtökohtaisesti suurimmalle osalle yrittäjistä aivan liian korkeat pitääkseen kannattamatonta ja huonosti hoidettua järjestelmää yllä. Systeemi ei ota huomioon missään määrin etenkään yksinyrittäjän keskimääräistä, oikeaa ja realistista tulotasoa. Suomen Yrittäjien vuosittainen Yksinyrittäjäkysely antaa osviittaa tästä todellisesta tulotasosta: 44% kyselyyn vastanneista yksinyrittäjistä ilmoittaa tienaavansa alle 2000€ kuukaudessa. Yrittäjien eläkejärjestelmä on viritetty ajatukselle, että jokainen yrittäjä tienaisi vähintään puolitoista kertaisesti tai tuplasti suhteessa samaa työtä tekevään palkansaajaan, mikä on utopiaa. Siksi työtulon arviointia onkin katsottu läpi sormien. Jotta YEL olisi edes likimain oikeudenmukainen, se pitäisi suhteuttaa vain yrittäjän todelliseen, ansaittuun ja toteutuneeseen tuloon, ei arvioihin eikä etenkään palkka- tai työpanosvertailuihin, joita ei voi mitenkään järkevästi ja luotettavasti taulukoida. Lisäksi järjestelmää pitää suhteuttaa pien- ja yksinyrittäjien näkökulmasta ja ottaa huomioon näiden yrittäjien todellinen maksukyky: jos yritystoiminta ei lähtökohtaisesti tuota moninkertaisesti palkansaajaan verrattuna, ei voida olettaa, että yrittäjä maksaa moninkertaisesti eläkemaksua päästäkseen samalle eläketasolle kuin vastaavaa työtä tekevä palkansaaja. Se ei ole oikein eikä kohtuullista, kun yrittäjä kuitenkin jo työllistää itse itsensä ja maksaa veronsa täysimääräisesti, mikä on valtava arvo yhteiskunnan ja kansantalouden kannalta. Yksinyrittäjät eivät voi olla samalla tasolla maksujärjestelmässä suurempien yritysten kanssa, järjestelmää täytyy suhteuttaa järkevämmin.

Ja jos hallitus oikeasti haluaa ratkaista yrittäjien liian pienten eläkkeiden ongelman, sen pitää suoraselkäisesti ratkaista paljon isompi rakenteellinen eläkejärjestelmän ongelma ja kassavaje, eikä olettaa, että pienyrittäjät lain pakolla yhtäkkiä voivat taikoa kannattavuuteensa suuremmaksi. Kyseessä ei ole yrittäjän tahtotila, vaan taloudellinen tosiasia. Yrittäjiä ei voida myöskään rangaista siitä, että eläkevarat on hoidettu surkeasti eivätkä tuota tarpeeksi. Maksuja ei voida korottaa sen takia, ettei varoja ole osattu tai pystytty rahastoimaan ja pistää tuottamaan kuten pitäisi, ja jollei tätä tosiasiaa korjata, eivät varat tule ikinä riittämään ja jatkuva maksujen korotus on lähtökohtaisesti kestämätön tie.

Työeläkevakuuttamisen pitää jatkossakin olla pakollista, se on selvää, mutta yrittäjille pitäisi antaa enemmän vastuuta sekä vapautta järjestää omat eläkesäästönsä, eikä poistaa sitä pientäkin joustoa, mikä järjestelmässä on lain puitteissa ollut. Keskusteluun mukaan pitäisi ottaa myös rahoituslaitoksia, jotka olisivat varmasti kykeneviä tarjoamaan asiantuntemustaan ja palveluitaan, jos järjestelmään rakennettaisiin enemmän liikkumavaraa ja vaihtoehtoja yrittäjille ja eläkevarat haluttaisiin saada tuottamaan paremmin.

Siirtymäaikaa hallituksen ehdotus antaa toki, työtulon rajaa ei nosteta heti tappiin, vaikka nimenomaan pienimpien maksujen yrittäjien tilanteet ”korjataan” ensimmäiseksi tammikuusta alkaen. Mutta kun laki on hyväksytty, sen jälkeen korotukset ovat täysin eläkeyhtiöiden käsissä. On vakuuteltu, ettei maksu nouse pienimmillä tuloilla aluksi enempää kuin korkeintaan 170€/kk, mutta jokainen voi miettiä, paljonko jo tällainen korotus on pienituloiselle ihmiselle, samalla kun inflaatio tavoittelee taivaita. 170€ kuukausikorotus, joka myöhemmin nousee vielä enemmän, on jo itsessään aivan kohtuuton vaatimus.

Vaadimme, että hallitus tarkastelee yrittäjien eläkejärjestelmän, sekä koko eläkejärjestelmän, uudistamista huomattavasti laajemmasta ja rakenteellisesta näkökulmasta, kuullen eri tahoja tasapuolisesti, eikä kohdista ehdotetun muutoksen myötä raskainta ja kohtuuttominta maksukorotusta jo muutenkin taloudellisesti kaikkein heikoimmilla olevien pienituloisten pien- ja yksinyrittäjien niskaan.  

Vaadimme samalla avointa keskustelua etenkin yksinyrittäjyydestä ja sen kannattavuudesta. Tällä hetkellä pienituloinen yrittäjä on huomattavasti huonommassa asemassa kuin pienituloinen palkansaaja. Mikä on seuraamus, jos kymmenet tuhannet yksinyrittäjät päättävät lopettaa yrittämisen kannattamattomana ja näköalattomana, mikäli hallituksen esitys toteutuu? Elinkeinonharjoittajat ja pienyrittäjät kampaajista hierojiin, perhepäivähoitajista siivoojiin, hoitoalan työntekijöihin, ravintola-alan työntekijöihin, taiteilijoihin, artesaaneihin, liikunta-alan työntekijöihin, varasto-, kuljetus- ja logistiikka-alan työntekijöihin jne. yksinkertaisesti laskevat, ettei yrittämisessä ole enää mitään järkeä, jos YEL-maksuista poistetaan se vähäinenkin itsemääräämisoikeus, mitä järjestelmä on suvainnut toistaiseksi. On varmasti kansantaloudelle kannattavampaa miettiä ratkaisua, joka auttaa pienituloisia yrittäjiä yrittäjätoiminnassaan, maksamaan veronsa, omat pienet eläkkeensä ja tuottamaan yhteiskunnalle hyödyllisiä palveluita ja hyödykkeitä, kuin pakottaa valtaosaa luopumaan yritystoiminnastaan.

 Yksinyrittäjien ja pienyrittäjien puolesta, allekirjoittaneet.

Liisa Hanén, yksinyrittäjä ja elinkeinonharjoittaja    Ota yhteyttä adressin tekijään